Jaksaa, jaksaa, vakuuttaa ohjaaja

Hiki virtaa ja lihakset huutavat hoosiannaa Ylämyllyn koulun keltaisessa salissa. Liperin Naisvoimistelijoiden riveissä ahkeroiva jumppaohjaaja Tiia Kyllönen tsemppaa tekemään vielä muutaman burpeen – kymmenen sekuntia enää, ja sitten on aika vaihtaa seuraavaan liikkeeseen.

Leppälahden kylätalo on yhteistyön talo

Leppälahden kylätalolla vietettiin sunnuntaina talon 70-vuotisjuhlaa. Useammassakin puheenvuorossa todettiin, että talo on yhteistyön ja ystävyyden talo. Sitä on ollut rakentamassa ja vaalimassa useampi taho.

Katuviestissä yli sata juoksijaa

Rääkkylän perinteikäs toritapahtuma vietettiin lauantaina poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Lämpömittari näytti peräti 17:ää plusastetta, kun lähtölaukaus kajahti porkkanaa viestikapulana käyttävien juoksijoiden singotessa matkaan.

Oleg Tchoumak maalaa suomalaisuuden kasvoja

Siikasalmella asuva suomalaistunut ukrainalainen, taiteilija Oleg Tchoumak viihtyy Liperissä, jonka avarat pellot muistuttavat häntä Ukrainasta. Tchoumak maalaa joka päivä, ja aamulla siihen on paras valo.

Kuuden vuoden urakka

Rasivaaran nuorisoseuran omistamaa kyläkeskusta on remontoitu uutterasti viime vuosina. Nyt on päättymässä urakoista suurin, lämmitysjärjestelmän muutto maalämmöksi. Viimeiset työvaiheet, kattilan ja varaajan vaihto viimeisteltäneen ensi viikon aikana.

Sade siivitti Hippoja

Rääkkylän Osuuspankin järjestämissä syksyisissä Hippo-kisoissa rapa roiskui, mutta kovakaan sade ei estänyt pieni urheilijoita yrittämästä parastaan. Sateenvarjo ja kumisaappaat olivat kisojen suosituin varuste, kun Rääkkylän urheilukentällä miteltiin naperoiden omissa kilpailuissa.

Ahonkylän perinnepäivänä rakennettiin pistoaitaa

Viime lauantaina Sun Ahonlaidassa opeteltiin pistoaidan tekemistä.

Kasvomaalauksia ja muita taideteoksia

Vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon pukeutunut Tyyne tarttuu ohueen siveltimeen. Hän pyöräyttää sivellintä vihreässä kasvovärissä ja alkaa sitten maalata. Jenni-äidin poskeen piirtyy… niin, mitä?

Tuplahuttua Salokylän sydämessä

Viime lauantaina Salokylällä järjestettiin Salokylän sydämen ja kyläyhdistyksen syystapahtuma. Tilaisuudessa oli tarjolla perinneruoka tuplahuttua eli perunasta tehtyä ja ohrajauhoilla suurustettua puuroa, jota nautitaan voin ja hillon kanssa.

Suomen mestarin isä

Naisten Superpesiksen finaaleja seuratessaan Tero Sallinen ei oikein tiennyt, kumpaa joukkuetta olisi kannustanut. Vastakkain kun olivat asettuneet Jyväskylän Kirittäret ja tamperelainen Manse PP – ja samalla Sallisen tyttäret.

Palveluskoirien PM-kilpailut Liperissä viime viikonloppuna

Palveluskoirien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut käytiin viime viikonloppuna Liperissä. Maasto-osuuksissa kisattiin myös Kontiolahden puolella. Mukana kilpailuissa oli 44 koirakkoa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.

Perheen tarina Ylämyllyllä

Viime lauantaina Jyrin koululla vietettiin maakunnallista ihmisarvopäivää. Koko perheen tapahtuma tavoitti harmillisen vähän lapsiperheitä, vaikka tarjolla oli monenlaista mukavaa tekemistä niin sisällä kuin ulkona.

Kaivoskaupunkilaisten kuvia kylässä

Outokummun taideyhdistys asetti jo toistamiseen näyttelyn Rääkkylään.

Tyrnisatoa talletetaan nyt

Esko Pietarisen pihamaalla kasvaviin tyrnipensaisiin on kypsynyt ryppäittäin oranssinvärisiä marjoja. Kirpeänmakuisia tyrnejä, jotka ovat pullollaan terveellistä c-vitamiinia.

Maakuntapäivän kuvagalleria Liperistä ja Rääkkylästä

Lauantaina 25.8.2018 vietettiin ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalan maakunnan syntymäpäiviä. Liperissä ja Rääkkylässä päivää juhlittiin lukuisin eri tavoin. Katso kuvagalleria tapahtumista Arvinsalmen molemmin puolin.

Tavoitteellinen urheilija treenaa ohjatusti ja omatoimisesti

Teini-ikäisen Riikka Jokisen kalenteri täyttyy urheiluharrastuksista: yleisurheilusta ja jalkapallosta, välillä myös ammunnasta. Kestävyys- ja aitajuoksu ovat päälajit, mutta myös hyppylajit kiinnostavat.

Kantarellimetsässä

Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammaleet myllätyt, lauletaan. Itse voisin kehuskella nähneeni vain kantarelleja.

Rinnepiha tarjoaa näkymiä ja tekemistä

Maarasten pihapiiri Ukonlahdessa valittiin kekälekunnan kauneimmaksi pihaksi. Raati valitsi Rääkkylä-Seuran pihakilpailun voittajaksi hyvin erilaisen kokonaisuuden; järven rannalla, jyrkässä rinteessä sijaitseva moniulotteinen piha on sekä viihtyisä että käytännöllinen.

Kuhhaustunnelmia televisioitiin

Rääkkylässä kuvattiin sunnuntaina matkailuohjelma Egenlandia. Haapasalmella pidettävä kukkien ympärille rakentuva kylätapahtuma Kukkakuhhaus päätyi omaleimaisia nähtävyyksiä, mielenkiintoisia persoonia ja matkailun helmiä esittelevään kaksikielisen sarjan esiteltäväksi.

Virkkausoppia ja vähän muutakin

Käsitöistä, kasviksista ja kukista, niistä on Lipin elomarkkinat tehty. Aurinkoiseksi perjantaipäiväksi ylämyllyläisen käsityömyymälän edustalle on pystytetty koju jos toinenkin: Puromäen puutarhan pisteellä on kaupan parsakaalin kaltaisia sesongin herkkuja.

Tiukkoja kurveja ja huimia hyppyjä

Ylämyllyn moottoriradan pienoisautoradalla kävi kuhina viikonloppuna. Kahden päivän aikana ajettiin pienoisautoilun maastosarjan kolmas SM-osakilpailu.

Uutena yrittäjänä tutulla pajalla

Vaikka Ylämyllyn Automaalaamo on ollut toiminnassa vasta tammikuusta lähtien, sillä on vakiintunut asiakaskunta. Samalla paikalla on ollut automaalaustoimintaa jo 30 vuotta.

Robotti antaa maanviljelijälle vapaammat työajat

Viinijärvellä nähtiin maatalouden uusimpia tuulia, kun ProAgrian järjestämässä laiduntapahtumassa oli mahdollisuus tutustua Ollilan Maito Oy:n robottinavettaan.

Piirroslaulusta paperiaskarteluun

Sanovat, että sateenkaaren päässä on aarre. Mutta millainen aarre mahtaa oikein olla, kysellään Improckin lastenkonsertissa Kihaus-lauantaina. Aitan edustalle kokoontuneilla lapsilla on asiasta näkemys jos toinenkin.

Lettuja, tuhansia lettuja

Lettutaikina tirisee kotoisasti muurinpohjapannulla. Rapeaksi paistuvasta ohukaisesta nouseva tuoksu saa veden herahtamaan kielelle – juuri nyt tekeekin mieli marjahillolla höystettyä, perinteistä herkkua.

Lempeästi, kehoa kuunnellen

Päivilän sanktuarissa joogataan luonnonhelmassa. Sateen sattuessa joogamatot levitetään vanhan salin lattialle.

Paksuniemen näyttämö vihittiin käyttöön

Paksuniemen kesänäyttämö vihittiin käyttöön keskiviikkona. Lopultakin, saattaisi moni rääkkyläläinen sanoa, sillä omasta kesäteatterista on haaveiltu pitäjässä pitkään.

Museot avaavat ovensa keskitetysti

Rääkkylässä on kihausviikolla ja sitä seuraavalla viikolla kesän paras tilaisuus vierailla museoissa.

Liikekeskuksesta tuli Mylläri

Kauppakeskus Mylläri vihittiin virallisesti käyttöön maanantaina. Juhlavien puheiden, ortodoksisen siunauksen ja jäätelötarjoilujen värittämä tilaisuus houkutteli ylämyllyläiseen liikekeskukseen kymmenittäin ihmisiä. Väenpaljoudesta päätellen liikekeskus on rakennettu tarpeeseen.

Soppa suosituinta rompepäivillä

Kun Varpasalossa on mahdollista lähteä ulos syömään valmiiseen pöytään, se mahdollisuus hyödynnetään.

Kannuskurssi kihausviikolla Koivuniemessä

Tutjussa asuva Sanni-Maaria Puustinen opettaa Rääkkylässä Kihausviikolla kehärummun tekoa.

Omenan makuista hunajaa

Mehiläiset pörräävät Erkki Mujusen tarhoissa yhdeksättä kesää. Yksi mehiläistarhoista löytyy Liperin Käsämästä, jossa hunaja saa arominsa oman tarhan omenoista.

Kolme yötä kesäteatterikauteen

Avioliittosimulaattorin ensi-iltaan on enää kolme yötä. Veera Niemisen kirjaan perustuva näytelmä esitetään Roukalahden kesäteatterissa ensimmäisen kerran juhannussunnuntaina, joten jännitystä alkaa olla ilmassa.

Nyt leikitään!

Jyrin leikkikentällä käy maanantaina aamupäivällä tuulen tuiverrus, mutta myös pienten jalkojen taaperrus. On kesän ensimmäisten MLL:n järjestämien leikkikenttätreffien aika ja paikalla vipeltää kolme perhettä. Salokyläläinen Sari Tolvanen antaa kiikussa vauhtia 4-vuotiaalle Aarolle ja 1-vuotiaalle Iirikselle. Kuukauden ikäinen Eino-vauva tuhisee kantokopassaan.

Paperista patsaita, purkeista persoonallisia

Anastasia, Sofi ja Venla tietävät, että sanomalehtipaperista saa tehtyä vaikka patsaan. Painomusteen tuoksuisen materiaalin lisäksi tarvitaan toki myös hyvä suunnitelma ja aimo annos luovuutta.

Taiteilun teemana teatteri

Kuvataideleiriläisten päivä on ollut värikäs. Suihketekniikalla maalatut kankaat hehkuvat sateenkaaren sävyjä ja tusseilla taiteillut piirrokset tuovat oman mausteensa kokonaisuuteen. Taideteoksiin on ikuistettu niin kettuja, kissoja, sydämiä kuin sadepilviäkin.

Turo on kalan suojapaikka

Varpasalossa tehtiin talkoilla turoja, joiden tarkoituksena on toimia apuvälineenä sekä kalakannan kasvattamisessa että onkijan saaliinhankinnassa. Keijo Karppanen näytti, miten muutamia kuusenoksia asetellaan ja sidotaan ristikkäiseksi muodostelmaksi, joka nakataan kiveen nenästetyn narun nokassa luodon tai karikon lähelle järveen.

Katse jalkoihin

Jalkojenhoitajaksi opiskeleva Minna Lähteenmäki tietää, että vähäpätöisiltä vaikuttavista jalkavaivoista voi pahimmillaan kehkeytyä vakavia terveysongelmia.

Lappu rintaan ja menoksi

Talven koleus oli vain muisto, kun Liperin Taimen järjestämät Seurakisat käynnistyivät Pärnävaaralla. Avauslajina oli maastojuoksu, jossa kilpailtiin kesäisen aurinkoisessa säässä. Kisat on tarkoitettu kaikille 3–15-vuotiaille, ja osallistuminen on ilmaista.

Muuttaa, ei muuta, muuttaako sittenkin?

Reilu kuukausi sitten uutisoitiin parissa eri mediassa, että Ylämyllyn kirjasto olisi muuttamassa uusiin tiloihin. Osa uutisista oli otsikoitu kysymysmerkin kanssa, osasta se puuttui. Täyttä varmuutta muuton toteutumisesta ei siis ollut.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.