Kyläläiset kärsijän osassa

Liperin kylät ovat olleet aktiivisia ja halunneet pystellä ajan ja teknisen kehityksen tasolla. Tästä on käytännön esimerkkinä vaatimus laajakaistayhteyksien viemisestä tasapuolisesti myös taajamien ulkopuolelle. Hyvin monessa mökissä oltiin tyytyväisiä, kun kunnanhallitus valitsi laajakaistan rakentajan ja vahvisti näin myös aikataulun: valmista tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Sitten tuli kylmää vettä niskaan; ensimmäiseksi valitus kunnanhallituksen päätöksestä, sitten aikataululta pohjan vievä valitus markkinatuomioistuimeen. Mikäli mitään ihmeitä ei tapahdu, puhutaan tulevan vuoden asioista.

Nykyisiä vaatimuksia vastaavien yhteyksien saanti on koettu erittäin tarpeelliseksi ja hankkeeseen on otettu tiiviisti kantaa koko ajan. Sen aikataulua on kiirehditty ja kattavuutta arvioitu ehkä poikkeuksellisenkin aktiivisesti. Kylille ja kyläläisille kunnon yhteydet ovat lähes elintärkeitä. Taajamissa asuville adsl-yhteys on puhelinsoiton päässä ja tavallaan jo itsestäänselvyys. Nopeampia yhteyksiä kaipaavien kyläläisten suhtautumista jo tähänastisiin viivästyksiin voisi kuvailla lähinnä yhdellä sanalla: äkäinen.

Valitus asiassa tuli nopeasti, ikään kuin siihen olisi ollut valmis ”sapluuna” olemassa. Tilanne peilaa puhelin/viestintä-yhtiöiden keskinäistä veristä kilpailua, jossa asiakkaan osa on lähinnä olla vain pelinappulana.

Valitus oli jonkinlainen shokki myös päätöksentekijöille, vaikka ei täysin odottamaton. Kuntien kädet on sidottu tänä päivänä jos jonkinlaiseen kilpailutukseen ja sääntöihin, joiden noudattaminen on vaikeaa. Noudattamatta jättäminen voi osoittautua vieläkin ongelmallisemmaksi.

Nyt jää väkisinkin pohtimaan sitä, mikä taho olisi oikea toimija tällaisessa tapauksessa. Sekin menee monimutkaiseksi, jos jokainen kylä tekisi omat päätöksensä ja anoisi tuen kunnalta ja maakuntaliitolta. Joukolla kyliä ei taas ole paikallisesti sellaista yhteistä nimittäjää, joka voisi toimia ruletin pyörittäjänä.

Jos yhteinen toimija olisi tai sellainen löytyisi, se voisi valita hankkeen toteuttajan vapaasti – sitä eivät sitoisi enempää kilpailuttamissäännöt kuin tarjouksen hyväksymisperiaatteetkaan. Ratkaisun voisi tehdä hyvin nykyisten tietojen pohjalta. Se tapa mahdollistaisi nyt kaavaillun aikataulun. Tähänkin vaihtoehtoon sisältyy omat mutkansa; olisiko sellainen edes käytännössä mahdollista.

Tämänhetkinen tilanne tuo mieleen – onneksi lyhyeksi jääneen – Akt:n lakon, jonka kärsijöinä olivat kokonaan ulkopuoliset tahot, joukkoliikenteen käyttäjät.

Valituksista ”maksavat” nyt laajakaistaa innolla odottaneet kyläläiset. Se ei voi olla oikeudenmukaista. Laki mahdollistaa valituksen, mutta eikö kilpailijaan kohdistuvia toimia voida enää hoitaa muulla tavoin kuin palveluntarvitsijoita kiusaamalla? Reilu peli edellyttäisi omien haavojen nuolemista ja osattomien vapauttamista piinasta.

Ainoa järkevä ratkaisu olisi se, että valituksen tekijä – tarjouskilpailussa Liperissä tappion kärsinyt yritys – vetäisi reilusti paperinsa pois. Yritys keräisi irtopinnat kotiin ja säästäisi itsekin asianajokuluissa.

Liperin päätöksestä valittanut Savonlinnan Puhelin Oy rakentaa laajakaistayhteyksiä Kiteelle ja Keski-Karjalaan. Rääkkylässä langaton verkko on valmiina, Kiteellä sitä vasta urakoidaan. Rääkkylässä on edetty nopeasti, mutta hieman erikoisessa järjestyksessä. Valmista laajakaistaa ei ole voitu ottaa käyttöön taajuusluvan puuttuessa. Nyt lupa on luvassa tämän kuun loppuun ja kylät yhtä lukuunottamatta pääsevät nauttimaan nopeista tietoliikenneyhteyksistä.

tarmo.nenonen@
kotiseutu-uutiset.fi

P.S.
Tielaitoksen hoitamilla talviteillä urasyvyys mitataan milleissä. Kunnan kaavateillä mittayksikkö on näköjään sentti. Ajantasaiseen käytäntöön voi tutustua vaikkapa kunnanviraston ohittavalta Keskustieltä Liperissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *