Kyllä leskirouva tietää, pitääkö tyytyä lahjattomuuteen?

KOLUMNI Kyllä Leskirouva muistaa kuplivan ilon tunteen jo lapsuudesta, kun joulupukin jättämä pieni tai suuri lahjakasa oli edessä. Malttamaton tunne, kun kaikki salaperäiset paketit olivat käsillä ja sai miettiä, mistä aloittaa avaamisen – se on osa joulun suurta salaisuutta.

Näitkö polttoainevarkaita Tutjuntien hakkuutyömaalla?

Poliisi toivoo havaintoja polttoainevarkaista.

Latujen pohjustus on jo Pärnävaaralla aloitettu – Latupohjat ei vielä virallisesti käytössä

Hiihtolatujen pohjustus on aloitettu ensimmäisillä urilla Pärnävaaralla. – Pohjustetulla latupohjalla suksi voi vielä osua kiviin tai asfalttiin, Liperin kunnasta muistutetaan.

Avi linjaa ensi viikolla, tuleeko Pohjois-Karjalaan kokoontumisrajoituksia

Itä-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt arvioinnin koronarajoitusten tarpeellisuudesta Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

Joulunavaus sai ihmiset ostoksille Liperin kirkonkylällä – Kirjastolla taas syntyi käsin tehtyjä kortteja

Liperin kirkonkylän joulunavauspäivä näkyi katukuvassa jo heti aamusta. Otto-automaatilla ja kauppojen kassoilla sai jonottaa. Sen sijaan kirjastossa oli suhteellisen rauhallista.

Liperiläisille kirjattiin neljä uutta tartuntaa – Katso, missä olet voinut Ylämyllyllä altistua

Siun soten ylläpitämän altistumispaikkojen listalle päivittyi perjantaina useita kohteita Ylämyllyltä. Listalle päivitetään vain sellaiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei ole voitu jäljittää henkilökohtaisesti.

Rääkkylä-päivä kokosi kyläläiset koululle

Viidettä Rääkkylä-päivää vietettiin osin rahakkaissa merkeissä, kun valtioneuvosto myönsi Rääkkylän kunnalle harkinnanvaraista valtionosuutta 380 000 euroa.

”Rääkkylän koulu on minulle lintukoto” – Rääkkylä-palkinnon saanut oli kiitollinen

Keski-Karjalan nuorkauppakamari palkitsi Rääkkylän päivän yhteydessä asiakaspalvelija Maija Laasosen. Keski-Karjala Palvelee Paremmin -kunniakirja myönnettiin Rääkkylän kirjastossa työskentelevälle Laasoselle hyvästä asiakaspalvelusta sekä palvelukulttuurin edistämisestä.

Leviämisalueen kriteereistä osa täyttyy jo maakunnassa – Tartuntojen alkuperä tiedossa 90 prosentissa tapauksista

Siun sote toteaa, että Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on huono, mutta leviämisalueen tunnusmerkit eivät vielä kaikilta osin täyty.

Rääkkylä-palkinto pitkän linjan musiikkimiehelle

Torstaina 25. marraskuuta vietetään Rääkkylän omaa päivää. Teemapäivää vietetään tänään viidettä kertaa. Korkein hallinto-oikeus kumosi Rääkkylän kunnan pakkoliitoksen Kiteeseen 25.11.2016