Henkilöauto ajatui ulos tieltä ojaluiskaan Kiteentiellä Jaamantien risteyksen lähellä. Ajoneuvo osui tieltä suistuttuaan Jaamalle osoittavan kylttiin.
Kansakoulutodistusta katsellessa ei arvaisi, että lähihistorian vaalimisesta tulisi rääkkyläläiselle Veikko Salliselle vuosikymmenten harrastus. – Kotiseutuoppi ja maantiede näkyy olevan seiska, Sallinen toteaa todistustaan katsellen.
Suomen lentoasemaverkosto on laadultaan maailmaan viidenneksi paras, mutta matkustajamäärät Joensuun-Liperin lentoasemalla ovat laskusuunnassa. Finavian mukaan syksyllä matkustajamäärät ovat kasvaneet jälleen.
Paksuniemen meijerirakennuksen kunnostushankkeelle esitetään leader-rahoitusta.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Liperin uudessa terveyskeskuksessa etsiskellään vielä jonkun verran oikeita käytäviä.
Rääkkylän seurakunnan lakkauttaminen on nyt saanut viimeisen sinettinsä kirkkohallituksen hyväksyttyä sen. Syyskuun lopulla kokoontunut täysistunto hyväksyi Rääkkylän seurakunnan liittämisen Kiteen seurakuntaan vuoden 2017 alusta alkaen.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Valtakunnallisen vanhustenviikon Liperin pääjuhla vedettiin läpi tiistaina Penttilä-salissa leppoisissa tunnelmissa. Sami Hopponen nostatti tunnelmaa konsertillaan, mutta ennen soittovuoroaan Hopponen joutui vastaamaan kiperään kysymykseen.
Liperin seurakunta sai syyskuussa uuden nuoriso-ohjaajan. Harmaahapsisen, tontuksikin kuvaillun miehen leppoisa olemus luo hänestä lämminhenkisen ensivaikutelman. Mies on valmis kuuntelemaan ja keskittymään juuri sinuun.