Lähiruokapäivänä syödään ja saunotaan

Tänä syksynä Pohjois Saimaan lähiruoka- ja saunapäivää vietetään yhteisesti kolmen kunnan; Heinäveden, Liperin ja Rääkkylän, kanssa ensi lauantaina 9. syyskuuta. Jokaiseen kunnassa järjestetään lähiruokatoritapahtuma. Rääkkylässä ruokatori rakentuu kunnantalon edustalle, Liperissä Puromäen puutarhalle. Molemmilla toreilla on myynnissä paikallisia tuotteita.

Paksuniemen monitoimiparkkien lupaprosessi uusiksi

Paksuniemen parkkipaikkojen ja maanrakennustöiden ympärillä käytävä keskustelu jatkuu. Rääkkylä-Seura on lähestynyt kuntaa kirjeellä, jossa se vetoaa kuntaan Paksuniemen logistiikkahankkeen luvallisuuden ja laillisuuden varmistamiseksi. Seura esittää kirjeessään, että Paksuniemessä tulee säilyttää perinnemaisema ja rakennettu kulttuuriperintö maakuntakaavan määräysten mukaisesti.

Vivaret työstää elementtejä Välikankaalla

Tämän vuoden huhtikuussa Liperissä Välikankaan teollisuusalueella aloitti puurakentamiseen ja puusepäntuotteisiin erikoistunut yritys Vivaret Oy. Kontiolahdella vuonna 2019 perustettu yritys suunnittelee ja toteuttaa clt-elementtirakenteiden lisäksi mittatilauksesta muun muassa kalusteita ja ovia.

Liperin Höyläämön laajennukselle tukea

Liperin Höyläämö sai alkukesästä Pohjois-Karjalan Ely-keskukselta hieman yli 1,8 miljoonaa euroa kehittämisrahoitusta. 

Kuntalisää tarkennettiin yksityisille päiväkodeille

Liperin kunnan hyvinvointilautakunta poisti kesäkuussa päätetyn hoitolisän vähentämisen yksityiselle päiväkodille maksettavasta kuntalisästä. Lautakunta hyväksyi viime torstaina myös Liperin kunnan ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Liperin yhdistys ry:n päiväkodin välisen sopimuksen yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksuperusteista.

Myllyalueen asemakaava hyväksyttiin valtuustossa

Liperin kunnanvaltuusto palasi maanantaina parin kuukauden kesätauolta. Käsittelylistalla olivat muun muassa Liperin kirkonkylän myllyalueen maankäyttösopimus sekä alueeseen liittyvä asemakaava. Ennen asialistan käsittelyä uusi varhaiskasvatuksen johtaja Tiina Korhonen sekä nuorisovaltuusto edustaja Emmi Reijonen esittäytyivät valtuutetuille.

Hoivan yksikkö aukesi maanantaina vuodeosaston tiloissa

Rääkkylän lakkautetun terveyskeskussairaalan vuodeosaston tiloissa on maanantaista alkaen aloittanut toimintansa ikäihmisille suunnattu ympärivuorokautinen hoivan yksikkö osana Pihlajakodin asumisyksikköä. Uudessa yksikössä on asukaspaikkoja yhteensä kaksitoista, joista yksi on varattu niin sanotuksi kriisipaikaksi.

Rääkkylän pieni Omenapuoti aukesi

Rääkkylässä Oravisalontien varrella on tänä syksynä avautunut pieni Omenapuoti, josta omenoita voi ostaa  itsepalveluna.

Taksitorpasta piilopirtti ja aarreaitta

Kanadassa asuvalle Petra Kaksoselle Liperi on lapsuudesta lähtien säilynyt rentoutumisen paratiisina, jonne hän pyrkii palaamaan joka kesä useammaksi viikoksi.

Motoristi kaahaili Liperissä

Tiistai-iltana Liperin taajamassa poliisipartio mittasi moottoripyöräilijälle 113 kilometrin tuntinopeuden rajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Poliisi otti taajama-alueella kaahailleen motoristin ajokortin haltuunsa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.