30.8.2022
Muistot maalauksiin
Liperin kirjastolla on syyskuun ajan esillä liperiläisen Eeva Sinkkosen öljyvärimaalauksia.
Sinkkonen on kuvannut teoksissaan muun muassa muistokuvia maailmalta.
– Yksi lempimaalauksistani on Japanista keisarinpuistosta. Siellä risteili paljon polkuja ja yhden polun päässä oli bambuportti. Portin asetelma oli japanilaista kauneutta parhaimmillaan.
Toinen muisto matkoilta, jonka Sinkkonen tallensi maalauksiin, on Italiasta.
– Olin Roomasta lähteneessä junassa ja vastapäätäni istui nuori mies. Hän nukahti ikkunaa vasten, tuntui kuin miehellä olisi ollut kaikki maailman väsymykset harteillaan.