Joukkueilla ratkaisupelejä edessä

Liperi Volleyn A-pojilla on tulevana viikonloppuna edessään SM-välieräturnaus. Välierät pelataan neljässä lohkossa, joista kunkin lohkon kaksi parasta pääsee finaaliturnaukseen. LiVo:n kanssa samassa lohkossa pelaavat Kauhavan Wisa, Isku Tampereelta sekä Raision Loimu.

Vaivion kurssikeskus kärsii sisäilmaongelmista – Hankesuunnitelma uusista tiloista valmistuu syksyllä

Vaivion kurssikeskuksen A-rakennuksessa olevat keittiö- ja ruokasalitilat poistettiin käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi tammikuun lopussa. Vaivion kurssikeskus on Joensuun seurakuntayhtymän omistama. Sisäilmaongelmista kärsivät tilat on rakennettu vuonna 1976.

Tekstiviesti vesihuollon häiriöistä

Rääkkylän kunnan vesihuoltolaitos ottaa käyttöön tekstiviestipalvelun, jolla voidaan tiedottaa vesihuollon häiriötilanteista.

Paksuniemeen tulossa uusi yrittäjä

Paksuniemen Satamaravintolan toiminta on siirtymässä uudelle omistajalle.

Juhlavuotta yhdessä tehden – Rääkkylässä juhlitaan 150-vuotistaivalta kirjavasti

Rääkkylän 150-vuotista taivalta aiotaan juhlistaa vuoden mittaan eri kylillä ympäri kuntaa. Juhlavuoden kunniaksi suunniteltua ohjelmakattausta esiteltiin keskiviikkona kunnan järjestöpalaverissa.

Liikuntahankkeesta virtaa Rääkkylään

Rääkkylässä käynnistyi vuoden alussa kahden muun Keski-Karjalan kunnan ohella Virta – Vireyttä ja toimintaa alueelle -hanke. Hankkeen tarkoitus on edistää urheiluseurojen ja muiden liikuntaa tarjoavien yhdistysten toimintaa, osaamista ja yhteistyötä alueella.

Nuorten kynästä: Yläkoulussa nuorten presidentinvaalit

Ylämyllyn koululla järjestettiin nuorten varjovaalit. Kaikki halukkaat kävi äänestämässä vaaleissa nuorisotilalla.

Ennakkoäänestäjät olivat lopulta toisella kierroksella aktiivisempia

Presidentinvaalin toisella kierroksella ennakkoäänestysaktiivisuus kipusi Savo-Karjalan vaalipiirin äänestysalueella hieman korkeammaksi kuin mitä se oli vaalin ensimmäisellä kierroksella. Savo-Karjalan alueen ennakkoäänestysprosentti oli 45,6, ensimmäisellä kierroksella se oli 45,1.

Susihavaintoja ollut maltillinen määrä

Liperissä on viimeisen reilun puolen vuoden aikana ilmoitettu susihavaintoja tusinan verran. Rääkkylässä suden jälkiä on havaittu sosiaalisen mediaan laitettujen viestien ja kuvien perusteella ainakin Varpasalon ja Pyssysalon tietämillä.

SM-hiihdoista vaisu saalis

Viime viikonloppuna suksittiin Vantaalla suomenmestaruuksista sprintissä, parisprintissä ja 20 kilometrin perinteisen hiihdossa. Liperin Hiihtoseuran edustajista parhaimman tuloksen tekivät Iitu Vuorma ja Anni Kaipainen sunnuntaina parisprintissä, jossa kaksikko sijoittui seitsemänneksi jääden pronssitilasta vajaan minuutin.