Liprakan uimahallin lipunmyyntipiste ei ole ennakkotietojen mukaisesti vuoden loppuun saakka auki, vaan viimeistä kertaa lipun voi paikan päältä ostaa tämän viikon perjantaina.
Jottei työttömien määrä nousisi ja työmarkkinatuen kuntaosuus rikkoisi vuodessa miljoonan rajaa, tarttuu Liperin kunta toimeen. Ensi vuodelle on määritelty tusinan verran toimenpiteitä työllisyyden hoitoon.
Ylämyllyläisen Mantsisen satamanostureilla maalatut taulut ovat tehneet nopeasti kauppansa. Syrjäytymisen vastaiseen työhön on jo kerätty tavoitteen mukainen 50 000 euroa, joten tähtäin asetettiin nyt 100 000 euroon. Yksi kolmesta nuoresta maalarista on liperiläinen Kukka-Maaria Juvonen, jonka tusinasta tauluja enää kolme on vailla omistajaa.
Liperin Hiihtoseura on saanut jälleen edustajan nuorten talviolympialaisiin. Veeti Pyykkö lähtee tammikuussa Sveitsin Lausannessa järjestettäviin kisoihin maastohiihdon joukkueen matkassa.
Konttilanhovin asukkaat saivat sattumalta joulun alla lämpöisiä lahjoja Liperin Martoilta. Yhdistys osti neljä pyörätuolin kokosuojapussia, neljä avopaitaa ja yhden fleeceviitan liperiläisen palvelukeskuksen asukkaiden ja hoitajienkin iloksi.
Simo Kettusella on luvassa elämänsä tentti jouluaattona, kun hän astelee lukuisiin koteihin punaiseen nuttuun pukeutuneena.
Ylämyllylläisen Viitek Oy:n omistuksessa on tapahtunut muutoksia, kun siltayhtiön perustaja Heikki Hirvonen on myynyt yrityksen osake-enemmistön Jan Wistbackalle. Hirvonen jää yhtiökumppaniksi Viitekiin. Samassa yhteydessä Viitekin konepajaliiketoiminta on myyty ylämyllyläiselle Upkeep 24 Oy:lle.
Liperiläinen koruvalmistaja Valhalla Tribe alkaa valmistaa koruja Sunrise Avenuen rumpupelleistä ja Samu Haberin kitarankielistä, joilla he soittivat viimeisen albuminsa kiertueen.
Jumala ompi linnani aloitti MPK Savo-Karjalan soittokunnan konsertin Liperin kirkossa lauantaina.
Vaivion kota Salmilammen rannalla täyttyi jouluisista herkuista ja käsitöistä kolmannen adventin aattona. Jätkänkynttilät johdattivat kyläyhdistyksen tarjoamille glögeille ja myyjäisiin.