Viitek Oy:lle uusi omistaja
Ylämyllylläisen Viitek Oy:n omistuksessa on tapahtunut muutoksia, kun siltayhtiön perustaja Heikki Hirvonen on myynyt yrityksen osake-enemmistön Jan Wistbackalle. Hirvonen jää yhtiökumppaniksi Viitekiin. Samassa yhteydessä Viitekin konepajaliiketoiminta on myyty ylämyllyläiselle Upkeep 24 Oy:lle.
Jan Wistbacka on sillanrakennusalan diplomi-insinööri, joka on työskennellyt rahoitusalalla. Hirvonen on iloinen, että voi kaupan varmistaa toiminnan jatkuvan yrityksen arvoihin perustuvalla tavalla.
Viitekin alihankintakonepaja siirtyi Upkeep 24 Oy:lle, jonka yrittäjiä ovat Keijo ja Tuomas Liukkonen. Konepajassa on omaa erikoisosaamista ja sillä on oma maalaamo.
Viitek Oy on perustettu vuonna 1995. Infra-alan yrityksen liikevaihto on vajaan neljä miljoonaa euroa, ja se työllistää 25 henkilöä. Muun muassa työsiltoja valmistavan yrityksen pääkonttori sijaitsee Välikankaalla.
Myydyn konepajatoiminnan liikevaihto on noin 0,7 miljoonaa euroa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.