Liperin kunta haluaa isomman osan työllisyydenhoidosta

Jottei työttömien määrä nousisi ja työmarkkinatuen kuntaosuus rikkoisi vuodessa miljoonan rajaa, tarttuu Liperin kunta toimeen. Ensi vuodelle on määritelty tusinan verran toimenpiteitä työllisyyden hoitoon.

Kunta haluaa tehdä uuden Duunitalo Linkin tunnetuksi. Työllisyyspalvelut kontaktoivat aktiivisesti työmarkkinatukea saavia, mutta Duunitalolle asiakkaiden toivotaan löytävän itsekin.

Erilaisista tukimuodoista jatketaan myös työllistämisen kuntalisää ja nuorten kesätyöseteliä. Kesätyöseteleitä varataan jo entistä nuoremmille, ensi vuonna 15–17-vuotiaille nuorille.

Kunta on mukana useassa mittavassa hankkeessa, joista Yhteistyöllä-niminen hanke on naapurikuntien kanssa yhteinen. Lisäksi kunta on hakenut työllisyyden kuntakokeiluun. Toteutuessaan kuntien hoitoon siirtyisi työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan sekä kaikki alle 30-vuotiaat ja maahanmuuttajat. Liperissä tämä tarkoittaisi noin 550 henkilöä. Samalla kunta saisi resursseja ja päätösoikeuden työllisyysmäärärahojen käytöstä.

Vastaa