Ylämyllylle rakennettava yläkoulu muuttaa Jyriin vievien katujen linjauksia. Muutossuunnitelmat ovat parhaillaan julkisesti nähtävillä, ja niitä voi kommentoida tammikuun 17. päivään saakka.
Vaikka valtaisista ketjuhotelleista ei Liperissä ole jälkeäkään, muita majoitusvaihtoehtoja piisaa suuremmista kurssikeskuksista yksittäisiin huviloihin ja lukuisten maatilamatkailukohteiden huoneisiin eri nurkilla pitäjää. Talvisin asiakkaat ovat majoituskohteissa varsin kirjava joukko perheitä, työläisiä, pariskuntia ja kaveriporukoita.
Liperin koulun viidennen ja kuudennen luokan oppilaat ovat aloittaneet innolla kevätlukukauden – uudet siirtokoulutilat saavat lapsilta kiitosta.
Veikkaus vähentää hajasijoitettujen peliautomaattien määrää myös Liperissä. Tarkempia suunnitelmia automaattien vähentymisestä ei ole julkaistu. Kuitenkin tiedossa on, että jatkossa yhdessäkään myyntipaikassa ei ole seitsemää useampaa peliautomaattia: Ylämyllyn Shellillä koneita on tällä hetkellä kymmenen.
Jos ennen joulua et ollut kuullut painotetusta hulavanteesta tai liukulumikengistä, kuulit niistä kenties joululahjapäivitysten ohessa. Ainakin sosiaalisessa mediassa on vilissyt lahjojaan testaavien päivityksiä.
Kun vuotta 2018 kuvattiin Liperin liikenteessä mustaksi, paranee viime vuoden luonnehdinta olla sysimusta. Leipäpitäjän teillä menehtyi kuusi henkilöä ja Rääkkylässäkin yksi.
Ylämyllyläisen Mantsinen Group Ltd Oy:n toimitusjohtaja Mia Mantsinen palkittiin tänään lauantaina Pohjois-Karjalan Maakunnan kehittäjänä 2019. Satamanostureita valmistavan perheyrityksen kipparia kuvaillaan rohkeaksi uudistajaksi, joka panostaa myös henkilöstön taitojen uudistamiseen ja sosiaaliseen vastuuseen.
Viime vuoden kookkaimpia kekkereitä olivat Liperin Leipäpäivä ja Rääkkylän Kukkakuhhaus sekä menestysteatteriesitys Luokkakuva. Uusia tuulia puhallettiin koulumaailmaan.
Liperissä valitaan nuorisovaltuusto ensimmäistä kertaa vaaleilla. Kaikki 13–18-vuotiaat liperiläiset nuoret voivat asettua ehdolle ja äänestää vaaleissa. Nuorisovaltuuston ehdokasasettelu on alkanut ja jatkuu 16. tammikuuta saakka.
Rääkkylän kunnanhallitus myönsi Rääkkylä Folk ry:lle 8000 euron avustuksen festivaalin markkinointi- ja järjestelykustannuksiin.