Nuorisovaltuuston vaalit tammikuussa

Liperissä valitaan nuorisovaltuusto ensimmäistä kertaa vaaleilla. Kaikki 13–18-vuotiaat liperiläiset nuoret voivat asettua ehdolle ja äänestää vaaleissa. Nuorisovaltuuston ehdokasasettelu on alkanut ja jatkuu 16. tammikuuta saakka.

Vaalipaneeli järjestetään torstaina 23. tammikuuta Ylämyllyn monitoimitalolla. Yläkoululaiset äänestävät Liperin koululla ja peruskoulun päättäneet voivat antaa äänensä nuorisotaloilla tiettyinä aikoina.

Valtuuston kaksivuotiskaudelle selviytyvät kymmenen eniten ääniä saanutta nuorta. Vaalin tulos julkistetaan maanantaina 3. helmikuuta.

Aiemmin nuorisovaltuustoon on valittu esitysten perusteella kouluilla, nuorisotaloilla tai järjestöissä jo muutenkin toimineita nuoria.

Vastaa