12.3.2016
Aamuyöllä ojaan
Lauantaina aamuyöllä kolmen aikaan henkilöautoilija ajautui ojaan Kuopiontiellä Ylämyllyllä. Joensuuhun matkalla ollut auto suistui tien oikealle puolelle ojaan rikkoen liikennemerkin matkallaan. Yksin autossa ollut kuljettaja selvisi ulosajosta vammoitta. Kulkupeliin tuli runsaasti peltivaurioita, ja hinausauto joutui noutamaan sen ojasta. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
12.3.2016
Kakku päältä kaunis

Kaksi viinijärveläistä ja kaksi rääkkyläläistä nuorta lunasti paikkansa ammattitaidon SM-kilpailujen finaaleissa.
9.3.2016
Keskiviikko kertoo seurakunnille paljon
Rääkkylän seurakunnan kirkkoherra Markus Kontiainen on jäänyt hakijaksi Nurmeksen kirkkoherran virkaan muiden vetäydyttyä vaalista.
9.3.2016
Esitys kuntajaosta ensi viikolla
Rääkkylän ja Kiteen kuntajakoselvityksen raportteja esiteltiin tiistaina kuntien poliittiselle johdolle ja henkilöstölle. Vielä selvittäjät eivät kuitenkaan paljasta kantaansa, kallistuuko vaakakuppi itsenäisten kuntien vai kuntaliitoksen kannalle.
8.3.2016
Rääkkylä teki tulosta
Rääkkylän kunta onnistui kattamaan viime vuonna kaikki kertyneet alijäämät myymällä PKS:n osakkeet omistamalleen yhtiölle.
8.3.2016
Rehula vihki terveyskeskuksen ja siunasi siun soten

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula piipahti perjantaina Liperin terveyskeskuksen vihkiäisissä kehumassa siun sote –ratkaisua.
8.3.2016
Viinijärven Martat lahjoitti musiikkisoittimen

Viinijärven Martat ilahdutti palvelutalo Neliapilan asukkaita ja henkilökuntaa lahjoittamalla cd-soittimen.
7.3.2016
Kirkonkylän vesivuoto korjattu

Liperin kirkonkylällä sunnuntaina hajonnut vesiputki on korjattu. Keskustien eteläpuolisille asuinalueelle saatiin palautettua vedenjakelu ennen neljää maanantaina iltapäivällä.
7.3.2016
Vesikatko alkoi Liperin kirkonkylällä

Liperin kirkonkylällä on paikallistettu vesivuoto maanantaina aamupäivällä. Korjaustyöt alkoivat puoli kolmen aikaan, ja niissä kestää vähintäänkin useita tunteja.
7.3.2016
Mantsiselle isot kaupat

Mantsisen konserni on solminut miljoonien urakkasopimuksen puupuolelle.
6.3.2016
Kiinteistöjen keisariksi

Julkiset rakennukset ovat ehkä ”tylsiä” laatikoita. – Mutta niiden merkitys talouteen on merkittävä, Lipertek Oy:n uusi toimitusjohtaja Erno Aalto huomauttaa.
4.3.2016
Oona yllätti Voicessa

Ylämyllyläislähtöinen Oona Immonen putosi The Voice of Finlandista torstain jaksossa. – Ton vedon jälkeen ei kisasta tippuminen harmita. Annoin kaikkeni, Immonen iloitsee.
4.3.2016
Lähiruoka pääsi hankintaketjuun

Maakunnan elintarvikkeiden määrää on kasvatettu Liperin ravintokeskuksen ruokalistalla viimeisen puolen vuoden aikana.
4.3.2016
Aseet selkään ja viestiä viemään

Pohjois-Karjalan pojat ottivat kotivoiton Oltermannin hiihdossa. Maavoimien perinteinen talviurheilukilpailu Oltermannin hiihto suksittiin tänä vuonna Kontiolahden Kollaan Vasamasta kohti Paloaukean maita.
3.3.2016
Koululaiset lomailevat

Huomenna on pohjoiskarjalaisten lasten vuoro aloittaa talviloman vietto.
2.3.2016
Forten ohjelmistoon tulee nukketeatteria
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
2.3.2016
Eväitä virkamiehille

Liperin viime viikon valtuustoseminaarissa pensselöitiin leipäpitäjän suuntaviivoja virkamiehille valmisteltaviksi.
2.3.2016
Ohut ilma teki tepposet

Liperin Hiihtoseuran Krista Niiranen päätti alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut Romaniassa vapaan kymmenen kilometrin kilpailuun viikko sitten torstaina. Kolmannen ja viimeisen hiihtomatkan sijoitus oli 36.
2.3.2016
Kuntosalille sittenkin maksutta
Yli 60-vuotiaat rääkkyläläiset pääsevät keilahalli-kuntosalille jatkossa maksutta.
2.3.2016
Sote-menot kasvoivat Liperissä
Viime vuoden sote-tilinpäätös on Liperissä yli kaksi miljoonaa euroa vuotta 2014 suurempi.
1.3.2016
Kuntajakoselvitys on vauhdissa

Rääkkylän ja Kiteen erityinen kuntajakoselvitystyö etenee vauhdikkaasti.
28.2.2016
Hippo ja lähes pari sataa suksijaa valtasivat Pärnän

Pärnävaaran montussa kisaili 180 lyhyttä ja vielä lyhyempää suksiparia sunnuntaina Liperin Osuuspankin Hippo-hiihdoissa.
26.2.2016
Hoitajalla oltava aikaa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
25.2.2016
Havukkaniemen kaavasta valitettu
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
25.2.2016
Keilahallin kuntosalin käytöstä edelleen maksu
Elsa Kamppuri on esittänyt, että yli 60-vuotiaat rääkkyläläiset saisivat käyttää keilahalli-kuntosalia maksutta. Vapaa-aikalautakunta totesi, että käyttö on nykyisellään niin edullista, ettei maksuttomuudelle ole perusteita.
25.2.2016
Polttaa polttamatta

Sähkötupakan käyttö on yleistynyt Liperin koulussa kuluvan talven aikana. Opettajat tapaavat viikoittain nikotiinihöyryn puhaltelijoita.
24.2.2016
Konttilanhovin kauppa ei toteudu
Liperin kunta ei osta palvelukeskus Konttilanhovia Liperin vanhustentaloyhdistykseltä. Suunnitelmista jouduttiin luopumaan, koska myyntitilanteessa yhdistys olisi joutunut palauttamaan avustuksia.
24.2.2016
Kokoojakatu säilyy Lautasuon kaavassa
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
24.2.2016
Hämäläinen valittiin talousjohtajaksi

Liperin uusi talousjohtaja on valtiotieteiden lisensiaatti Pellervo Hämäläinen.
24.2.2016
Muutto menossa

Liperin kunnanhallitus päätti vuokrata entisen Sirtexin tilat virastotalon työntekijöiden käyttöön. Vanhaa kunnantaloa vastapäätä sijaitsevan huoneiston koko on 115 neliötä ja sen omistaa Kiinteistöyhtymä Romppanen.
24.2.2016
Hiihtäjän hellettä Romaniassa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
24.2.2016
Ylämyllyn päiväkoti väistötiloihin

Ylämyllyn päiväkodin sisäilmatutkimukset ovat valmistuneet, ja ne paljastavat kiinteistössä olevan pahoja vaurioita. Rakennuksen ulkoseinien alaosassa on niin sanottu valesokkelirakenne.
24.2.2016
Tuulin tuotos kasvanee yhä

Liperin ehkä nuorekkain satatonnari on Pöllästen tilan Tuuli-lehmä. Eläimen jalat alkavat olla jo hitusen huonossa kunnossa.
23.2.2016
Sänkytehdas kasvaa

Liperissä sänkyjä valmistava Joensuun Sänkytehdas Oy tähtää tuotannon moninkertaistamiseen. Yritys on saanut uusia luksusvuoteiden jälleenmyyjiä rapakon toiselta puolelta. Johtohahmo Pauli Jämsén kertoo, että kesään mennessä entisen meijerin tiloissa valmistettuja sänkyjä myydään jo yhdeksässä eri Yhdysvaltojen kaupungissa.
23.2.2016
Kahdeksas kynttilä kakkua koristamaan

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
23.2.2016
Rekasta ruutia yrittämiseen

Josek Oy:n rekkakiertue kutsui yrittäjiä kahvikupposen äären jutustelemaan. Tiistaina kehittämisyhtiön olohuone pysähtyi Ylämyllyn Shellillä.
21.2.2016
Kaksi autoa ajautui ulos Varkaudentieltä
Navakan tuulen kinostama lumi aiheutti päänvaivaa kahdelle autoilijalle Varkaudentiellä.

