Rehua, kuivikkeita ja tarvittaessa tikkipeite

Tammikuinen pakkasaamu, elohopea on värähtänyt miinuksen puolelle yli kahdenkymmenen asteen verran, ei aiheuta Liperin Nivankankaantiellä Koivulan Farmilla sen suurempia toimenpiteitä. Emolehmätilaa pitävä Milla Kempas kertoo, että hänen piti laittaa itselle muutama kerros vaatteita lisää ja huolehtia eläinten hyvinvoinnista.

Veikka Lappalainen otti ensimmäisen koronarokotuksen

Ylämyllyllä asuva 7-vuotias Veikka Lappalainen kävi ottamassa torstaina Liperin neuvolassa ensimmäisen koronarokotuksen. Kyse oli 5-11-vuotiaiden rokotuksista, jotka alkoivat Liperissä tammikuun yhdestoista päivä. Rokotteen antanut terveydenhoitaja Anu Kontkanen kertoi, että rokotuksia jatketaan Liperin ja Ylämyllyn neuvoloissa viikolla kolme. Vapaita aikoja on vielä jäljellä.

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tutuilla paikoilla

Matti Sallisen kauppa-auto pyörähti tammikuun toisella viikolla useammassakin tutussa paikassa Liperissä ja päivän päätteeksi Joensuun torilla. Sallinen veresti muistojaan samaan aikaan, kun hiljalleen katoavasta kauppa-autokulttuurista tehtiin juttua aikakausilehteen.

Ennakkoäänestys alkoi jonolla

Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi vilkkaana. Liperin kirkonkylällä kirjastolla syntyi jopa jonoa. Ainakin puolenkymmentä ihmistä halusi antaa äänensä heti yhdeksältä uurnien avauduttua.

Oikeassa paikassa väärään aikaan

Kirkkolahden lohipilkkialtaan puuhamies ja talvisessa rajaverkon asennuksessa alusta lähtien mukana ollut Kari Kuikka Liperin Urheilukalastajista toteaa, että hän ei ole tänä talvena ehtinyt kiireidensä takia käydä lohipilkillä kuin kerran. Muutoin hän on narrannut kirjolohia Kirkkolahdella jo neljännesvuosisadan.

Ylämyllyn valokuituverkko tehdään loppuun

Kaisanetin Ylämyllyn ja Honkalammen alueelle vuonna 2020 aloittama valokuituverkko rakennetaan tänä keväänä valmiiksi. Yrityksen yhteyshenkilö, Liperin ja Rääkkylän alueella Matti Kontiainen, kertoo, että puolenkymmentä liittymä jäi aikaisen talven tulon takia toteuttamatta. Ne rakennetaan heti keväällä, kun säät sallivat.

Liperin seurakunnan työntekijät ovat pääosin tutuilla työpaikoillaan seurakunnan laajentumisen jälkeenkin

Liperin ja Heinäveden yhdistyneen seurakunnan työntekijät jatkavat pääosin nykyisillä työpisteillään molemmilla paikkakunnilla. Työntekijät vierailevat tarpeen mukaan myös naapurikunnan puolella.

Jani Sippola kannustaa nuoria yleisurheilun pariin

Liperin Taimen yleisurheilujaoston uusi puheenjohtaja Jani Sippola kannustaa nuoria mukaan yleisurheilun pariin. Hän toteaa, että korona-aika on verottanut tuntuvasti lasten ja nuorten määrää lajin parissa.

Altaalla voi lohipilkkiä koronavapaasti

Liperin Urheilukalastajien talkooporukka asensi viikkoa ennen joulua taas paikalleen verkon Kirkkolahteen, jolla estetään tuhteja kirjolohia karkaamasta teillä tietymättömille pilkkijöiden kala-apajasta. 

Lupauksia täynnä oleva vuosi

PÄÄKIRJOITUS Uusi vuosi on saatu käyntiin taas täynnä lupauksia ja toivoa paremmasta. Näitä lupauksia annetaan yleensä henkilökohtaisesti, mutta saa niitä antaa suuremmallakin porukalla tai vaikkapa jonkun työpaikan tai yhteisön puolesta.