Näin kunnanjohtaja viettää syntymäpäiväänsä – ”Ihanaa nukkua kymmeneen”

Kuusikymmentä vuotta maanantaina täyttäneen Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkasen piti olla syntymäpäivänään Euroopassa. Loppiaisena lomakalenteriin oli merkattu jalkapalloelämys Milanossa, kun vastakkain asettuvat Milan ja Roma. Loma peruuntui koronan takia, mutta jotain muuta tuli tilalle…

Pitkäsen Pentti on varsinainen liimanäppi

Niemisen Urheilijoiden Pentti Pitkänen on varsinainen liimanäppi, ja varsin pitkäaikainen sellainen. Hän pelasi NiemU:n junioreissa ensimmäiset pelinsä 16-vuotiaana vuonna 1963. Viimeisen kerran hän oli virallisesti mukana viitosdivisioonan pelissä 66-vuotiaana seitsemän vuotta sitten.

Elokuvanteosta elämyksiä Oona Riikoselle

Viisi liperiläistä nuorta osallistui reilun vuoden aikana elokuva-projektiin, jonka tulos Kestävien valintojen ruokaa -elokuva julkaistiin joulukuussa. Yksi tekijöistä oli joulukuussa 18 vuotta täyttänyt Oona Riikonen.

Taipale-talossa riittää hirsisiä neliöitä

Viinijärven kyläkuvaan on olennaisesti kuulunut jo yli 120 vuotta Asematiellä vanha kansakoulu, joka tunnetaan kyläyhdistykselle siirtymisen jälkeen myös Taipale-talona. Hirrestä tehty noin 450 neliöinen talo on täynnä kirjaimellisesti historian siipien havinaa.

Romppasen liikekiinteistöt odottavat käyttäjiä

Hasaniemen Jokiaseman ja Liperin Roukalahden Rouhen matkailukokonaisuuden yrittäjänä tunnettu Arto Romppanen etsii edelleen Liperin Keskustien liikekiinteistöille vuokralaisia.

Pötsönlahden Martoille Vuoden teko -tunnustus

Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -tunnustuksen saa Rääkkylässä tänä vuonna Pötsönlahden marttayhdistys. Martat ovat pitäneet tämän vuoden heinäkuusta asti Marttakahviota Rääkkylän kunnantalon tiloissa.

Uuden vuoden odotuksia riittää

PÄÄKIRJOITUS Vuoden viimeisessä Kotiseutu-uutisessa on hyvä ennustaa jotakin vuodesta 2022. Tuskinpa tarvitsee nimetä sitä tärkeintä asiaa, jonka jokainen meistä toivoo häipyvän historian hämärään. Korona ei jätä meitä rauhaan ensi vuonnakaan. Liperissä ja erityisesti Rääkkylässä on päästy vielä melko vähällä koronan suhteen.

Liperin seurakunnalla historiallinen talousarvio

Liperin seurakunnan vuoden 2022 talousarviota ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa luonnehdittiin kirkkovaltuustossa historialliseksi. Syynä on Heinäveden seurakunnan liittäminen osaksi Liperin seurakuntaa. Jäsenmäärä nousee ennätyskorkeaksi eli noin 11 000 seurakuntalaiseen ja toimintakate yli 2,4 miljoonaan euroon, jossa on lisäystä yli puoli miljoonaa euroa.

Ajokokeet pakkassäässä Rääkkylässä

Rääkkylän Salonkävijät järjesti Rääkkylässä joulukuun puolivälin tienoilla ajokokeen, jossa oli mukana myös kaksi beaglea. Höttöinen lumi vaikeutti koetta.

Liperi pärjää alijäämän kanssa – Investoinnit mietityttivät valtuutettuja

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessa ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2023-24 taloussuunnitelman ilman suurempia soraääniä. Ensi vuoden noin 1,1 miljoonan alijäämän kanssa pärjätään, mutta kovalle investointitahdilla lähinnä koulurakentamisen takia toivottiin huilia jo alijäämän kasvun ja poistojen takia.