Uuden vuoden odotuksia riittää

PÄÄKIRJOITUS Vuoden viimeisessä Kotiseutu-uutisessa on hyvä ennustaa jotakin vuodesta 2022. Tuskinpa tarvitsee nimetä sitä tärkeintä asiaa, jonka jokainen meistä toivoo häipyvän historian hämärään. Korona ei jätä meitä rauhaan ensi vuonnakaan. Liperissä ja erityisesti Rääkkylässä on päästy vielä melko vähällä koronan suhteen.

Maakuntakeskuksen kupeessa olevassa Liperissä tartuntaryppäitä on tullut esille ajoittain, mutta onneksi on oltu kaukana eteläisen ja läntisen Suomen tilanteesta.

Rääkkylä on ihan oma lukunsa koronakartalla. Todettuja tapauksia on ollut kohta vajaan kahden vuoden aikana pienin mahdollinen kaksinumeroinen luku. Syitä on vaikea mennä keksimään, mutta ehkä tunnollinen rajoitusten noudattaminen, ikärakenne ja hieman syrjässä oleminen ovat ainakin auttaneet koronan torjumisessa inhimillisen pienelle tasolle.

Kekälekunnassa odotetaan kovasti myös valtiovarainministeriön kantaa vastaukseen, jonka Rääkkylä on laatinut alijäämän kattamiseen ja kuntalaisten palveluiden turvaamiseen. Tuosta suunnitelmasta saadaan lisää tietoa joulun jälkeen maanantaina. Kysehän on Rääkkylän kolmannesta itsenäisyystaistelusta. Taistelulla on edelleen kuntalaisten selvän enemmistön tuki. Tämä näkyy myös virkamiesten ja luottamushenkilöiden toiminnassa. Eri mieltäkin olevia on ja pitää ollakin.

Liperissä tapahtuu niin kunnan kuin seurakunnan puolella. Ylämyllyllä on koulu valmiina, kirkonkylällä valmistuu ja Viinijärvellä valmistellaan. Muutamia muitakin hankkeita edistetään, mutta jos vuoden viimeisessä valtuustossa oltiin huolissaan investointitahdista, niin lähivuosina ratkaisuja on pakko tehdä. Ylämyllyn liikennejärjestelyt ja kaavoitusratkaisut vaativat euroja. Ylämyllyllä tarvitaan ehdottomasti lisää asuintontteja ja teollisuustontteja. Muuten Joensuu ja Kontiolahti porhaltavat oikealta ja vasemmalta ohi.

Oma lukunsa ovat kirkonkylä ja Viinijärvi sekä haja-asutusalueet. Niiden haluttavuutta on pidettävä yllä palveluilla, viihtyisyydellä ja tietysti tonttitarjonnalla. Valistunut arvaus on, että toiveita on kiireellisyyden ja tasapuolisuuden perusteella laitettava järjestykseen. Ellei sitten poliittisilta päättäjiltä löydy harkittua riskin ottoa, jolla saadaan lisää asukkaita Liperiin ja pidetään hyvät palvelut yllä.

Seurakunnassa alkaa uusi aikakausi, kun Heinäveden seurakunta liitetään Liperin seurakuntaan. Leipäpitäjässä asiaan on pitkälti jo sopeuduttu. Liitetyssä liitos vie tunnetusta enemmän sopeutumisaikaa. Liitoksessa on kyse pitkälti euroista. Seurakuntalaisten määrä vähenee ja rakennuksiakin on liikaa tai niitä on väärissä paikoissa. Ei helppo yhtälö ratkaista. Liperin seurakunnalla on edessä lähivuosina todennäköisesti vähemmän miellyttäviä ratkaisuja. Karsitaanko tiloja vai palveluita, vai molempia?

Joka tapauksessa Kotiseutu-uutisten väki toivottaa kaikille erittäin hyvää joulua ja uutta vuotta. Olemme itsekin muutoksen edessä ilmestymispäivän vaihtuessa torstaista keskiviikkoon. Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, ja Kotsarin tulo postilaatikkoon ja näyttöruudulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *