KKR Steel Oy:n toimitilat Ylämyllyn Välikankaalla alkavat olla muutos- ja asennustöiden jälkeen valmiina. Vexven entinen teollisuushalli sai uuden yrittäjän reilun kolmen vuoden tyhjillään olon jälkeen.
Liperin hyvinvointilautakunta haluaa lisäselvityksiä Ylämyllyn kirjaston uusista toimitiloista. Paikaksi on kaavailtu Ylämyllyn nykyisen K-kaupan kiinteistöä. Kauppa on siirtymässä uuden liikekeskuksen tiloihin.
Liperin työllisyyspalvelujen kuntouttavassa työtoiminnassa ohjattua liikuntaa järjestävä liikunnanohjaaja Reetta Partanen on saanut tartutettua henkilökohtaiseen ohjattavaansa Riitta Varoseen kipinän. Lähiavustajana työskennellyt 58-vuotias Riitta Varonen on ollut mukana kuntouttavan työtoiminnan liikuntaryhmässä viime vuoden lokakuusta lähtien.
Liperiläinen Seppo Nissinen on toiminut yrittäjänä kolmisenkymmentä vuotta. Hänet tunnetaan Itä-Suomen Ovi Oy:n ja Rantamakasiinin yrittäjänä.
Liperiläisen Suvi Toivolan ja hänen yhtiökumppaninsa siivousalan yritys Puhdas Ilo Oy sai tunnustusta valtakunnallisessa Puhtausala ry:n kilpailussa.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Lauantaina 70 vuotta täyttävä Juhani Mantsinen on mies, jota ikä ei paina. Hän jätti Mantsinen Groupin osakkuuden tämän vuosikymmenen alkupuolella jatkaen edelleen omaa yritystoimintaa sekä hyvin monipuolista vapaa-ajan harrastustoimintaa.
Arja ja Matti Viirret ovat oikein tyytyväisiä Rääkkylän Oravisalossa asuvia mökkiläisiä. Mökkiläisiä on hieman väärä sana, sillä he viettävät aikaa Oravisalossa omien sanojensa mukaan 95-prosenttisesti.
Jos jostakin lukijasta tuntuu siltä, että allekirjoittanut on vaihtanut taas kelkkansa säistä ja vuodenajoista kirjoittaessa – niin ei hätää. En ole unohtanut kevättä talven ja kesän välissä. Ulkona ei näytä tippaakaan kesältä, ja aika vähän keväältäkään auringon lämmittävää vaikutusta lukuun ottamatta.