Rakennustoimisto Reijosen suunnittelema kolmen asuinkerroksen kerrostalo kirkonkylällä odottaa vielä muutamaa varaajaa. Toimitusjohtaja Jarmo Hämäläinen kertoo, että kerrostalohanke on herättänyt kiinnostusta. Toteutuminen vaatii vielä muutaman varauksen.
Osuuspankin lähtö Liperin kirkonkylältä kesällä ja Viinijärveltä jo huhtikuun alussa näkyy ainakin alkuvaiheessa kahtena tyhjänä liiketilana.
Joensuun ev. lut. Seurakuntayhtymän laajenemista koskevat neuvottelut ovat edenneet talven mittaan pääneuvottelija Sami Lahtiluoman vetäminä. Hän on kiertänyt kevään aikana seurakunnissa, joita neuvottelussa on mukana kolmetoista.
Valmentajana Jani Salomaa painottaa liikkuvaa pallonhallintapeliä. Hän haluaa tarjota juniori-ikäisille ja hieman vanhemmille tilaisuuden harrastaa ja urheilla ilman tiukkoja tulostavoitteita.
Joensuun seudun kehittämisyhtiön, Josek Oy, toimitusjohtaja Pekka Nuutinen kertoo, että Liperissä lopputalvesta pidetty kampanja yrityksistä käynneistä onnistui. Josekilaisten oli tarkoitus käydä paikan päällä sadassa ja yhdessä yrityksessä.
Liperin kunnassa on tehty kiinteistöveroselvitys kiinteistöjen tietojen tarkistamiseksi. Selvityksen tarkoituksena on saada kiinteistöverotettavat rakennustiedot ajan tasalle. Selvityksellä varmistetaan veropohja ja kiinteistön omistajien tasavertainen kohtelu.
Paikallisilla vapputapahtumilla on monella paikkakunnalla jo pitkät perinteet. Sellaiseksi voidaan jo kutsua Liperin vappua, jonka tarpeellisuuden kertoo niinkin yksinkertainen asia kuin väkimäärä.
Sisällissodan monimuotoiset tapahtumat ovat Martti Huikurin suvun historiaa. Niistä on säilynyt tietoa Uuno Huikurin haastattelunauhoissa. Huikurin suvussa kokemuksia kertyi molemmilla puolilla.
Viinijärven asukasillassa, Uudistuvat elinvoimataajamat -teemaillassa, käytiin vilkasta keskustelua kylän kehittämisestä – hyvistä ja huonoista puolista sekä palveluiden riittävyydestä. Kunnan puolesta hanketta vetävä Pirkko Hyvärinen kertoi ensimmäisellä tapaamisella muistiin muutama kuukausi sitten laitetuista mielipaikoista ja inhokeista.
Kari Kylmänen ja Maija Heikkinen ovat K-kauppa Neliapilan uudet kauppiaat. He aloittavat Tero ja Heidi Rautiaisen jälkeen kauppiaina jo vapunpäivänä ensi viikon tiistaina.