Kylmänen ja Heikkinen Neliapilan kauppiaiksi

Kari Kylmänen ja Maija Heikkinen ovat K-kauppa Neliapilan uudet kauppiaat. He aloittavat Tero ja Heidi Rautiaisen jälkeen kauppiaina jo vapunpäivänä ensi viikon tiistaina.

– Tämä tuli aika äkkiä. Tieto tuli vasta kolmisen viikkoa sitten, Kylmänen kertoo.

Hieman yli viisikymppiset kauppiaat tulevat Liperiin Kuopiosta, jossa he ovat työskennelleet viimeiset kolme vuotta kaupan alalla niin sanotusti vieraiden töissä.

Kylmänen ja Heikkinen ovat toimineet kauppiaina Valtimolla vuosina 2003 -2015. Kari Kylmänen on kotoisin Juuasta ja Maija Heikkinen Muuruvedeltä. Heidän kaksi aikuista poikaa asuvat jo omillaan.

– Mietimme Kuopiossa, että kauppiaina toimiminen on meille luonteva vaihtoehto. Jatkamme kauppiaspariskuntana samalla tavalla kuin Rautiaiset. Entiset työntekijät siirtyvät meille vanhoina työtekijöinä, Kylmänen toteaa.

Muuten kaupan toiminta jatkuu entisellään. Mahdollisia muutoksia uudet kauppiaat pohtivat asetuttuaan paikoilleen.

Vastaa