Päiväkotimallit vielä harkinnassa

Ylämyllyn alueelle tarvitaan lisää päiväkotipaikkoja. Syynä on varhaiskasvatuspalvelujen tarpeen lisääntyminen. Ongelmana on ollut myös Ylämyllyn päiväkodin tilojen sulkeminen sisäilmaongelmien takia. Päiväkodin 76 paikkaa on jaettu Metsälän väistötiloihin ja monitoimitalolle. Tilat eivät ole toimivia päiväkotikäyttöön.

Älypylväästä linkkimastoon ympäristöystävällisesti

Ylämyllyn entisen varuskunnan esikuntarakennuksessa majaansa pitävä Ecotelligent Oy on tehnyt kehitystyötä puusta rakennettavien linkkimastojen ja älypylväiden eteen parin vuoden ajan. Yrityksen pääosakas on Unkarista Suomeen parikymmentä vuotta sitten muuttanut Gyöngyi Màtray.

Pärnävaaralla oli kaikilla hauskaa

Liperin kunnan ja Yrittäjien järjestämä talvirieha keräsi taas monipuolisella ohjelmallaan reilusti väkeä paikalle. Aiempaan tapaan rieha veti paikalle erityisesti lapsiperheitä. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa ikään katsomatta.

Pankkipalveluiden väheneminen ärsyttää

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

LiVo taistellen kesälomalle

Liperi Volleyn jatko-ottelut lentopallon kakkossarjassa päättyivät kotitappioon Outokummun Karpaaseille erin 1–3 (26–28, 25–22, 21–25, 21–25). Jo eränumerotkin kertovat, että ottelu oli tasainen. Karpaasit rutisti kuitenkin erien lopussa tarvittavat voittopisteet.

Yläkoulun toteutus- ja rahoitusmalleja vielä useita

Yläkoulun esittelytilaisuudessa kävi selväksi, että vaihtoehtoisia toteuttamis- ja rahoitusmalleja on useita. Kunnan lainakanta kasvaa reippaasti, mutta siitä on mahdollista selvitä hilaamalla vuosikatetta ylöspäin.

Vanha terveyskeskus murskaksi

Liperin vanhan terveyskeskuksen purkaminen alkoi tammi-helmikuun vaihteessa. Rakennuksen pitäisi olla pois maisemasta ja paikan siistin huhtikuun loppuun mennessä. Purkutyötä tekee Pohjolan Purkutyö Oy Ilomantsista.

Kirkonkylän suosikeista ja inhokeista yhtä mieltä

Liperissä päästiin aloittamaan Uudistuvat elinvoimataajamat -hanke kirkonkylästä. Ensi viikon keskiviikkona vastaava tilaisuus pidetään Viinijärvellä; Ylämyllyn vuoro on päivää myöhemmin. Tarkoituksena on etsiä kuhunkin taajamaan liittyviä omia piirteitä – suosikkeja ja inhokkeja – joita voitaisiin kehittää edelleen tai tyystin saada paremmalle tolalle.

Viinijärven kuvataideryhmää vuodesta toiseen

Viinijärven koululla on innokkaita seutuopiston kuvataiteen perusopetuksen ryhmäläisiä. Siitä kertoo se, että ryhmässä mukana olevista kuutosluokkalaisista suurin osa on aloittanut jo vuosia sitten.

Lohipilkkucupissa laiha saalis

Itä-Suomen lohipilkkucupin viides osakilpailu käytiin Iisalmessa helmikuun loppupuolella. Saalis oli vähissä, sillä miehissä kalaa sai jäälle vain kaksi pilkkijää. Naisissa ja nuorissa jäätiin ilman. Mukana oli 58 osanottajaa.