Kirkkotyömaa oli Väisäselle opiksi

Viinijärveläinen Tauno Väisänen asuu edelleen samoilla sijoilla, kylläkin uudemmassa talossa, kuin vuonna 1953. Hän oli nimittäin silloin rakentamassa Viinijärven kirkkoa, jonka rakentaminen aloitettiin alkuvuodesta 70 vuotta sitten. Uusi kirkko otettiin käyttöön jo saman vuoden loppupuolella.

Oman työporukan tunnustus parasta

Liperin Vaiviossa asuva 40-vuotias operaatiopäällikkö Markku Oikari palkittiin joulukuun alkupuolella Metsämiesten säätiön Työyhteisön hyvä tyyppi -stipendillä. 

Sopeuttamista kyllä, ei äkkipysäystä

Liperin kunnanhallituksen puheenjohtaja Kirsi Koppinen ja varapuheenjohtaja Mauri Tolvanen sekä kunnanjohtaja Hannele Mikkanen ja talousjohtaja Pellervo Hämäläinen olivat talousarvioinfossa yhtä mieltä siitä, että kunnan talous on ensi vuonna haastavassa tilanteessa. Talouteen ja kunnan toimintoihin ei ole tulossa mitään äkkipysäystä, mutta tiukkaa sopeuttamista kyllä.

Koululaiset piristivät Viinijärven joulunavausta

Viinijärven joulunavaus on vetänyt aina mukavasti väkeä paikalle taajamasta ja lähiympäristöstä. Nyt mukana olivat myös koulupäivää viettäneet koululaiset. He toivat mukanaan lisää vilskettä ja vilinää. Erityisen suosittuja olivat koululaisten musiikkiesitykset.

Viinijärven kirkko täyttyi juhlijoista

Viinijärven kirkossa ja seurakuntasalissa juhlittiin ja muisteltiin viime sunnuntaina 70-vuotiasta kirkkoa. Jo juhlamessu täytti kirkkosalin lähes kokonaan ja muisteluhetki kahvitarjoiluineen toi taas seurakuntasaliin, jota muuten kutsuttiin aluksi rippikoulutilaksi, tupaten täyteen väkeä. 

Kirkonkylän joulunavauksessa kierreltiin

Liperin kirkonkylällä järjestettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä pitkästä aikaa yrittäjien ja yhteisöjen järjestämä joulunavaus. Avauksen painopiste oli Yhteisötalolla, Myllypuodilla ja kirkonkylän yrityksissä, jotka tarjosivat tuotteitaan ja pitivät erilaisia arvontoja sekä kilpailuja.

Liperin tsasounalla on paikkansa kävijöille

Liperin tsasounan isäntänä viisi vuotta toiminut Eija Ratilainen varmisteli marraskuun viimeisenä keskiviikkona, että kaikki on valmista illan ehtoopalvelukseen ja vedenpyhitykseen, teehetkeen ja Heikki Piiroisen esitykseen. Kyse oli Taipaleen seurakunnan kirkonkylän rukoushuoneen 50-vuotisen historian juhlistamisesta.

Joulunavaukset virittävät joulun tunnelmaan

PÄÄKIRJOITUS Perinteiset joulunavaukset ovat taas menossa pitkin pitäjiä ja kauppaliikkeitä Liperissä ja Rääkkylässä sekä tietysti koko valtakunnassa. Joku ei tästä hömpötyksestä ja hullaantumisesta hirveästi välitä, mutta on kai se niinkin, että aika monelle joulunavaukset ja markkinahumu ovat ainakin osa jouluun valmistautumista. Jouluna on sitten aikaa rauhoittua ja levähtää.

Ravintola Omar monipuolistuu

Liperin kirkonkylä saa palvelutarjontaansa mukavan lisän joulukuun alussa, kun Ravintola Omar avaa liiketilansa toisen puolen. Tokmannin alapuolella olevassa perinteikkäässä ravintolakiinteistössä avataan esiintymis-, tanssi- ja karaokepuoli.

Rääkkylän joulumyyjäisissä perinteinen kattaus

Rääkkylän joulumyyjäiset järjestettiin tällä kertaa samana päivänä kuin Rääkkylä-päivä, jolla juhlistetaan kunnan itsenäistä taivalta. Liikuntasalin joulumyyjäisissä paikalla oli taas monta tuttua myyjää, mutta varsinkin tutustujia ja tuotteiden ostajia olisi voinut olla enemmänkin.

Raili Ryynänen haluaa vielä jalkeille

Liperin Honkalammella valmistui tänä syksynä Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistama ja Lapti Oy:n rakentama ikäihmisten 30-paikkainen asumisyksikkö. Yksi upouuden talon asukkaista on 77-vuotias liperiläinen Raili Ryynänen.

Maanpuolustustyötä ja harrastusta

Reserviläisliiton Vuoden Reserviläiseksi tänä vuonna valittu liperiläinen Jesse Kallio toteaa, että hänelle reserviläistoiminta on samalla maanpuolustustyötä ja harrastus. Maakuntakomppaniassa mukana olo, ampumaharrastus ja reserviläistoiminta ovat tuoneet mukanaan myös entistä enemmän erilaisia luottamustehtäviä.

Mitä Janne Kiviahon yritys ei ole tehnyt?

Liperiin kymmenkunta vuotta sitten kotiutunut yrittäjä Janne Kiviaho on ehättänyt tehdä niin monta erilaista työtä, että häneltä voi kysyä jopa, että mitä et ole tehnyt?

Vesajoelta upea kartta- ja kuvateos

Ahkera tietokirjailija Heikki Vesajoki on julkaissut taas upean teoksen, jossa kerrotaan Joensuun seudusta kartoin ja kuvin. Kirjalla on ajallinen yhteys Joensuun kaupunkiin, joka täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Mukana on nelisenkymmentä sivua myös Liperiä. Joensuun seutuhan oli aikoinaan Liperin syrjäkyliä, niin kuin Vesajoki itsekin toteaa kirjan johdannossa.

Palkintoja ja arkista aherrusta

PÄÄKIRJOITUS Arkisen aherruksen lomassa on aina mukavaa, kun saa tunnustusta tehdystä työstä. Näin kävi tällä kertaa Kotiseutu-uutisille, joka sai toisen kerran vajaan kymmenen vuoden sisällä Uutismedian liiton gaalassa palkinnon. Vaikka tekijöille paras palkinto on lukijoiden arvostus ja luottamus, niin kyllä myös alan ammattilaisten suoma palkinto lämmittää kummasti mieltä.

Kontion Kala muutti Liperin kirkonkylälle

Kontion Kalan yrittäjäveljekset, Jere ja Miika Ikonen, asuvat nykyään Liperissä. He muuttivat syksyllä kirkonkylälle monen liperiläisen hyvin tuntemaan paikkaan. Heidän asuin- ja toimistotilanaan käyttämä kiinteistö on Kotiseutu-uutisten entinen tyyssija Keskustien toisessa päässä. 

Liperiläinen Jesse Kallio Vuoden Reserviläinen

Reserviläisliitto on valinnut Vuoden Reserviläiseksi liperiläisen Jesse Kallion. Kalliolla on ollut merkittävä rooli reserviläiskouluttajana, jäsenhankkijana ja luottamushenkilönä.

Tiina Karvisesta Liperin Yrittäjien puheenjohtaja

Maansiirtoalan yrittäjä Tiina Karvinen on Liperin Yrittäjien uusi puheenjohtaja. Marraskuun puolivälissä pidetyssä kokouksessa uusina jäseninä yrittäjäyhdistyksen hallitukseen valittiin llkka Päivinen ja Jussi Jaakkola.

Punahukka haastaa Riäkyn näyttelijät ja katsojat

Riäkkyteatterin uusin näytelmä, Punahukka, haastaa ryhmän 30-vuotisen taipaleen kunniaksi niin näyttelijät kuin katsojat. Kari Hotakaisen käsikirjoitukseen perustuva Kirsi Koskelon dramatisointi  ja ohjaus on parin tunnin pituisena näyttelijöiden takuuvarmaa ja taitavaa tekemistä, mutta katsojan se jättää ainakin aavistuksen verran hämärän rajamaille – mutta eikös se ole hyvän teatterin merkki!

Äänestys tuloveroprosentista

Liperin kunnanvaltuusto äänesti maanantaina vuoden 2024 tuloveroprosentista. Äänestyksessä jäi voimaan kunnanhallituksen esitys, jonka mukaan tuloveroprosentti on ensi vuonna 8,90 prosenttia.

Jolkkonen ja Piiroinen ääniharavia Taipaleella

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan vaaleissa suurimman äänipotin keräsivät liperiläiset Meeri Jolkkonen ja Heikki Piiroinen. Jolkkonen sai 40 ja Piiroinen 38 ääntä. Seurakunnanvaltuustoon kaudelle 2024–27 valittiin kaksitoista valtuutettua, joista kahdeksan valittiin Taipaleen ja neljä Nurmeksen vaalialueilta. 13. jäsenenä ja puheenjohtajana toimii kirkkoherra.

Mononen ja Ekroos Niemisen valmentajakaksikoksi

Niemisen Urheilijoiden jalkapallon kolmosdivisioonan joukkueen päävalmentajana jatkaa Johannes Mononen. Hän saa rinnalleen Hans Ekroosin, joka pelasi hieman yli kymmenen vuotta sitten Jipon ykkösdivisioonajoukkueessa.

Heinäveden kirkossa purku- ja kuivausvaihe menossa

Vesivahingon kärsineessä Liperin seurakunnan Heinäveden kirkossa on parhaillaan menossa rakenteiden purkaminen ja kuivattaminen. Purkutyöt ovat menossa eteläpäädyn lehterin yläpohjassa, jossa vesivahinko tapahtui.

Etsivätoimisto Hakan parivaljakko on täällä taas

Liperin Käsämässä asuva kirjailija Tuomas Lius on toteuttanut lukuisten Marko Pippurinen ja Julia Noussair -hahmojen fanien toiveen ja julkaissut uuden etsivätoimisto Hakan parivaljakosta kertovan toimintajännärin.

Isiä juhlien ja työtä tehden

PÄÄKIRJOITUS Tämän viikon sunnuntaina muistetaan taas isiä. Ja syystäkin, vaikka minusta on tuntunut pikkupojasta lähtien, että isänpäivää ei korosteta samalla lailla kuin äitienpäivää. Muistan kuinka pienenä poikana isä, minä ja veljeni herättivät äidin ja veimme sänkyyn äidille kakkukahvit ja ehkä kukan.

Yllätys T19 avasi Liigan rökälevoitolla

Ylämyllyn Yllätyksen T19 joukkue avasi futsalin Liigan eli ylimmän sarjatason 11-1 rökälevoitolla eteläsuomalaista GFT:tä vastaan. Vastustaja oli tällä kertaa kotijoukkue Yllätystä Patteriston yksikön salissa selvästi huonompi.

Isä Paavon läksiäiset pidettiin leppoisan lämpimästi

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan jo eläkkeelle siirtyneen isä Paavon eli Paavo Ratilaisen läksiäiset pidettiin Viinijärven koulun liikuntasalissa marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Läksiäisten ohjelmassa oli toki virallisia puheita, mutta muuten juhlaa vietettiin lämpimän leppoisassa ilmapiirissä – taisi olla kohteensa mukaiset jäähyväiset, mutta ei hyvästit.

Pähkinäsaari 1323 Rajakarnevaali hauskuttaa

Liperiläinen Timoi Munne on yksi kolmesta esiintyjistä, jotka kiertävät parhaillaan Maarianvaaran teatterin Pähkinäsaari 1323 Rajakarnevaali -esityksessä ympäri Suomea.

Äänestys käynnistyi Taipaleen seurakunnassa

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkovaalit käynnistyivät viime sunnuntaina pääkirkossa Viinijärvellä. Kirkkoherra Tuomas Järvelin kertoi, että ensimmäisenä päivänä äänestämässä kävi kahdeksantoista henkilöä.

Hannu Virolainen palasi rakkaaseen paikkaan

Teatteriohjaaja ja näyttelijä Hannu Virolainen oli aikoinaan perustamassa vuonna 1999 Roukalahden kesäteatteria ja asui myös pitkään kylällä. Ei siis ole mikään ihme, että hän on taas ohjaamassa teatterin ensi kesän esitystä.

Huoli lääkäripalveluistaon todellinen

PÄÄKIRJOITUS Rääkkylässä sunnuntaina pidetty avoin Missä mennään, Rääkkylä -keskustelutilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, mikä todella huolettaa kuntalaisia tällä hetkellä. Tilaisuudessa oli tarkoitus puhua elinvoimasta, palveluista ja sote-asioista.

Pärnällä testissä elektroniset ampumahiihtotaulut

Liperiläinen Kurvisten perheyritys Biathlon Oy on testannut Pärnävaaralla ahkerasti uutta, omaa keksintöään. Kyse on elektronisesta ampumahiihtotaulusta, joka näyttää välittömästi ampujan suorituksen päätteeltä, läppäristä tai vaikkapa kännykästä.

Työvoimapalvelut siirtymässä kunnalle

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kuntien viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien neuvotteleman sopimuksen maakunnan kuntien työllisyyspalveluista vuoden 2025 alusta lähtien. Työllisyyspalvelut siirtyvät tuolloin koko Suomessa kuntien hoidettaviksi.

Lääkäri, hoitajat ja labra löydyttävä Rääkkylästä

Rääkkylän vasemmiston järjestämä poikkipuolueellinen keskustelutilaisuus keräsi viime sunnuntaina koulukeskuksen auditorioon vajaat neljäkymmentä henkeä kutsun mukaisesti eri kuntalaispiireistä.  Puhetta oli pääosin sote-asioista, joista luennoitsijatkin lähinnä koostuivat.

Heinäveden kirkon vesivahinkojen laajuus selvitettävänä

Liperin seurakunnan Heinäveden kirkon vesivahingon aiheuttamat vauriot ja korjaamisaikataulu ovat tässä vaiheessa vielä työn alla. Seurakunnan talouspäällikkö Harri Nousiainen kertoi, kirkossa on tehty vakuutusyhtiön vahinkotarkastus. Vaurioiden lopullinen laajuus selviää vasta rakenteiden tarkemman avaamisen jälkeen.

Kutsunnoissa vajaat seitsemänkymmentä nuorta Liperissä

Pohjois-Karjalan aluetoimiston kutsunnat liperiläisille vuonna 2005-syntyneille tiistaina Liperin koulun suuressa liikuntasalissa. Kutsuntoihin osallistui vajaat 70 nuorukaista.

Renkaat kuntoon ja katse pientareelle

PÄÄKIRJOITUS Tähän vuodenaikaan on menossa kaksi ilmiötä, joilla on hyvinkin tekemistä keskenään. Autoilijat, rengasliikkeet ja korjaamot vaihtavat täyttä häkää kesärenkaita talvirenkaisiin. Samaan aikaan on menossa muun muassa hirvijahti eli hirvet ovat liikkeellä.

Adenauer-malli sai uuden elämän Mika Hirvosen käsissä

Keijo Hirvonen ja hänen poikansa Mika Hirvonen tunnetaan Myllyn  Vanhat Autot -museostaan ja ennen kaikkea siitä, että he ovat entisöineet satoja autoja. Mika Hirvosen uusin helmi on Mercedes Benz 300 vuosimallia 1952 eli tuttavallisemmin Adenauer-malli.

Peräkärryt ja trailerit valmistetaan nyt Liperissä

Liperiläinen Savolaisten perheyhtiö osti keväällä Juhta-tuotteiden liiketoiminnan. Joensuussa valmistettujen peräkärrien ja trailereiden valmistus siirtyi kevään ja alkukesän aikana Ristin ja Sulkaman tienoille Papusenahoon.

Sesonki renkaiden vaihdossa

Liperin kirkonkylän ST1 huoltamon yrittäjä Matti Partanen kertoo lokakuun kahden viimeisen viikon oleva sesonkiaikaa renkaiden vaihdossa. Osa odottelee vielä lumen tuloa, mutta Partanen nauraa, että kyllä ne viimeisetkin marras-joulukuussa vaihtavat talvirenkaat alle.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.