6.2.2024
Muuttuneen kylän kuvat ja tarinat talteen

Muistatko Latin Rinteen kaupan? Kävitkö Ylämyllyn lavalla tansseissa? Ylämyllyn asukasluku ja maisemat ovat muuttuneet melkoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Honkalammen nuorisoseura on lähtenyt Jaana Tarkkosen johdolla kartoittamaan tätä muutosta näyttelyyn, joka kertoo tarinoin ja kuvin alueen muutoksesta.
6.2.2024
Käspelin myyntiä valmistellaan Rääkkylässä

Rääkkylän kunta valmistelee Käspelin nimellä tunnetun rakennuksen myyntiä kirkonkylällä. Talossa on pidetty esimerkiksi Kihaus-konsertteja ja se on ollut Keski-Karjalan musiikkiopiston aktiivisessa käytössä.
6.2.2024
Tanssileirille yhdisteltiin balettia ja modernia

Liperin koulun pienessä liikuntasalissa opeteltiin viime sunnuntaina monipuolisella otteella tanssin askeleita aina modernista tanssista balettiin. Opettajina olivat äiti-tytär -parivaljakko Kristine Kinnunen ja Ursula Åberg.
6.2.2024
Hiushuone Pellava palvelee monipuolisesti Viinijärvellä

Viinijärvellä toimii jo kolmatta viikkoa Ekokampaamo ja hiushuone Pellava, jonka yrittäjinä toimivat Henna Simonen ja Kaisa Viskari. Simonen toimi aiemmin yksin entisen Osuuspankin talossa. Hän sai jo vanhempainvapaallaan tuuraajaksi Viskarin, joka jatkaa hänen kanssaan taajaman keskustassa uusissa tiloissa. Vaalea kerrostalo tunnetaan entisenä Säästöpankin talona.
5.2.2024
Marko Hämäläinen avasi syksyllä kirkonkylälle autokorjaamon – ”Kylällä puhuvat, että Liperiin on tullut Mersukorjaaja, mutta korjaan kaikkia autoja”

Savonrannasta kotoisin oleva Marko Hämäläinen on kotiutunut Ylämyllyn kautta Liperin kirkonkylälle lyhyen synnyinkuntavisiitin jälkeen. Hämäläinen on itseoppinut autojen korjaaja, joka perusti viime syksynä Make´s Garage -nimisen autokorjaamon Kuusikkolaan vastikään lopettaneen ST1:n vastapäätä olevaan liikekiinteistöön.
2.2.2024
Juhlavuosi näkyi yrittäjien aamukahveilla

Rääkkylän kunnan, Business Joensuun ja yrittäjäjärjestön aamukahveilla tammikuun viimeisenä keskiviikkona Rääkkylän marttakahviossa keskusteltiin vilkkaasti ajankohtaisista asioista. Niitä olivat muun muassa kunnan 150-vuotisjuhlavuosi ja palveluiden turvaaminen.
31.1.2024
Lähes viisituhatta ääntä jaossa

PÄÄKIRJOITUS Presidentinvaalien ensimmäinen kierros oli liperiläisittäin ja rääkkyläläisittäin mielenkiintoinen, sillä molemmissa kunnissa voittajaksi selvisi ehdokas, joka ei mennyt jatkoon toiselle kierrokselle. Tämä tarkoitti käytännössä myös sitä, että Liperissä ja Rääkkylässä uuden äänestettävän joutuu valitsemaan yli 4 800 äänioikeutettua.
30.1.2024
Muikku kelpasi Viinijärvellä lunnille

Pohjois-Karjalassa viime viikolla esillä olleista lunneista toinen oleili maanantaista perjantaihin Ilari Soppelan ja Inga Kujalan hoivissa Viinijärvellä Rianniementien varrella. Soppela ja Kujala ovat lintuharrastajia, jotka ovat rengastaneet tuhansia lintuja maakunnassa.
30.1.2024
Reijonen ja PKO rakentavat Joensuuhun
Liperiläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ovat sopineet yhteistyöstä Suvantokatu 21. kehittämisestä Joensuussa. Alue sijaitsee niin sanotussa eteläisessä ruutukaava-alueessa. Kortteliin on tulossa S-market ja kolme kerrostaloa sekä pysäköinti- ja liiketiloja.
24.1.2024
Viinijärvellä tarvitaan asukkaita ja palveluita

PÄÄKIRJOITUS Viime viikolla yleisötilaisuudessa koululla esitelty Viinijärven kehittämissuunnitelma sai hyvän vastaanoton. Viinijärveläiset olivat ilmeisen tyytyväisiä siihen, että suunnitelma on ylipäätään tehty ja siinä on käsitelty monipuolisesti alueen vahvuuksia ja kehitettäviä asioita.
23.1.2024
Sofia Parkkinen ehtii moneen mukaan

Kuoringantiellä Ylämyllyn tuntumassa asuva 15-vuotias Sofia Parkkinen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt olla monessa mukana ja harrastaa useita eri urheilulajeja. Näkyvämpiä lajeja ovat Yllätyksen riveissä jalkapallo ja futsal. Parkkisen koulunkäynti sujuu mainiosti ja hän on toiminut vajaat kaksi vuotta Patteriston yksikön oppilaskunnan puheenjohtajana.
23.1.2024
Yllätys NiemU:n seuraksi miesten Kolmoseen

Ylämyllyn Yllätys pelaa tänä kesänä miesten Kolmosessa. Asia varmistui lopullisesti Suomen Palloliiton julkaiseman lohkojaon perusteella. Lohko AC2:ssa pelaa kahdeksan joukkuetta.
22.1.2024
Silmää, kättä ja sydäntä – MLL:n päiväkoti Jyrissä täytti 25 vuotta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Liperin yhdistyksen ylläpitämä yksityinen päiväkoti Jyrissä täytti alkuvuodesta 25 vuotta. Päiväkodissa on keskimäärin noin kaksikymmentä 1-5 -vuotiasta lasta arkisin hoidossa.
20.1.2024
Eemeli Rummukainen hankkii euroja ja kokemusta

Viinijärven tuntumassa asuva 16-vuotias Eemeli Rummukainen ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloita vapaa-ajallaan. Hän hakeutui viime vuonna 4H-yrittäjäksi ja aloitti ”talkkarin” työt, jotka tarkoittavat käytännössä esimerkiksi ruohonleikkuuta ja lumitöitä.
18.1.2024
Viinijärven kehittämissuunnitelma sai kiitosta esittelyillassa

Viinijärven koululla esiteltiin lähes täydellä ruokasalin väellä taajaman uusi kehittämissuunnitelma. Suunnitelmaa ja visiota sekä konkreettisia ajatuksia esittelivät tekijät, arkkitehdit Tuuli Toivonen ja Riitta Nieminen Lundénin arkkitehtitoimistosta. Viinijärveläiset ottivat suunnitelman tekemisen vastaan tyytyväisenä, mutta esittelivät samalla kohteita ja ajatuksia, joista pitäisi lähteä liikkeelle.
17.1.2024
Pohjois-Karjala lähti etelään

PÄÄKIRJOITUS Helsingissä järjestetään huomisesta torstaista alkaen kansainväliset Matkamessut, jossa ovat mukana näyttävästi Pohjois-Karjalan kunnat ja monet kymmenet matkailualan yrittäjät. Maakunnan teemana on Minä lähden Pohjois-Karjalaan.
16.1.2024
Hyvin varustellut mökit vetävät – Liperissä matkailun valtteina ovat rauha ja luonto

Ritva ja Keijo Kerkkäsen Kannelpirtin lomamökit Roukalahdessa on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Kerkkästen elinkeino vaihtui karjanpidosta maatilamatkailuun vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Keijo Kerkkäsen mukaan hyvin varustellut lomamökit vetävät.
16.1.2024
Joonas Lihavainen ST1-huoltoaseman yrittäjäksi

Liperin kirkonkylän ST1-huoltoaseman ja autokorjaamon yrittäjä vaihtuu muutaman viikon kuluttua helmikuun alussa. Huoltoasematoiminnasta luopuvat Matti ja Aarne Partanen. Uusi yrittäjä on 27-vuotias liperiläinen Joonas Lihavainen. Hänellä on tällä hetkellä autokorjaamo Joensuussa.
16.1.2024
Rääkkylän Yrittäjät aktivoi toimintaansa

Rääkkylän Yrittäjät ry:n uutena puheenjohtajana vuodenvaihteessa aloittanut Harri Mikkonen aikoo aktivoida yrittäjäjärjestön toimintaa kontaktoimalla jäseniä, järjestämällä tapahtumia ja olemalla mukana kunnan 150-vuotisjuhlavuoden toiminnassa. Mikkonen tunnetaan Rasivaaran rautakauppa Kaupparinteen yrittäjänä.
16.1.2024
Riitta Turusen kuntoutuksessa viihdytään

Liperin kunta palkitsi hiljattain päiväkuntoutusohjaaja Riitta Turusen vuoden 2023 Vuoden senioriteolla. Syynä oli nimenomaan Turusen toiminta ikäihmisten päiväkuntoutuksessa. Turunen ohjaa P-K:n hyvinvointialueen päiväkuntoutusohjaajana Konttilanhovissa kahta ryhmää, joista toinen kokoontuu kaksi kertaa ja toinen kerran viikossa.
12.1.2024
Mantsisen perheyrityksen tarina kansien välissä

Mantsisen perheyrityksestä kertova kirja valmistui ja painettiin jo kotvasen aika sitten, mutta yhden Liperin suurimman työnantajan tarina on aina tutustumisen arvoinen. Jos joku ei tiedä, niin Mantsinen Group Ltd Oy:n tehdas ja konttori löytyy Ylämyllyltä Välikankaan teollisuusalueelta.
10.1.2024
Viinijärven kehittämissuunnitelmailta keskiviikkona
Viinijärven kehittämissuunnitelmaa esitellään keskiviikkona 17. tammikuuta Viinijärven koululla. Kotiseutu-uutisten vuoden ensimmäisessä numerossa 3. tammikuuta oli Liperin kunnan ilmoituksessa oikea päivämäärä, mutta mainoksessa viikonpäivä oli tiistai.
10.1.2024
Yrittänyttä ei laiteta Viinijärvellä

PÄÄKIRJOITUS Liperissä on viime vuosina tehty ansiokkaasti, tai jonkun mielestä turhan lennokkaasti, erilaisia kehittämissuunnitelmia. Niitä on tehty Kirkkolahteen/Myllyrantaan ja kirkonkylälle sekä Pärnävaaralle. Nyt on vuorossa Viinijärven kehittämissuunnitelma, joka esitellään ensi viikon keskiviikkona ainoassa oikeassa paikassa eli Viinijärven koululla. Viime vuoden loppupuolella ajateltu esittämispaikka kirkonkylällä oli varmasti inhimillinen lipsahdus, joten unohdetaan se asia.
9.1.2024
Yhdistys purettiin, kirkkokuoro jatkaa

Taipaleen seurakunnan kirkkokuoroyhdistys purettiin ennen joulua pidetyssä kokouksessa, mutta kirkkokuoron toiminta jatkuu ennallaan. Asian vahvistaa kuoroa johtava kanttori Päivi Romppanen.
9.1.2024
Henkireikä ja sosiaalinen tapahtuma – Kaukalopallon kipinä säilyy

Sulkaman Kipinän nimissä pelataan edelleen sitkeästi pallopeliä, jonka tulevaisuus ei ole välttämättä ruusuinen harrastajamäärien vähentyessä. Peli on kaukalopallo, jonka juuret ulottuvat Liperissä aina 1980-luvulle asti.
9.1.2024
Normaali talvi pakkasista huolimatta

Liperin Kiinteistöhuolto Oy:n yrittäjä Jukka Räsänen tuumaa monen kymmenen vuoden kokemuksella, että talvella tuppaa olemaan pakkasia ja lunta ja kesällä hellettä.
6.1.2024
Antti Pietarinen on työyhteisön hyvä tyyppi

Metsä Groupin Joensuun piirin asiantuntija Antti Pietarinen on toinen liperiläinen metsäalan ammattilainen vuonna 2023, jota Metsämiesten säätiö muistaa monen sadan euron stipendillä. Pietarisen vastuualueita ovat osaaminen ja markkinointi.
5.1.2024
Urheiluautoilijat haki valitusoikeutta

Joensuun Urheiluautoilijat ry haki määräaikaan mennessä valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta liittyen Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen hylätä Ylämyllyn moottoriurheiluradan ympäristölupa. Urheiluautoilijat haki samalla muutosta oikeuden päätöksen sulkea rata.
3.1.2024
Pitääkö aina luvata jotain?

PÄÄKIRJOITUS Tähän aikaan vuodesta pitää aina luvata jotain. Näinhän sitä sanotaan ja kyllä se varmaan pitää paikkansa, kun asiasta niin paljon kirjoitetaan ja puhutaan. Näitä lupauksia voisi sitten lunastaa tai olla lunastamatta henkilökohtaisella, kunnallisella ja valtiollisella tasolla.
2.1.2024
Kesäteattereita jokaisen makuun

Jarkko Saksa ja Aimo Salonen julkaisivat syksyllä 2023 Meidän kylän teatteri -kirjan, joka kertoo suomalaisesta ja ennen kaikkea pohjoiskarjalaisista teattereista tai pikemminkin kesäteattereista. Tämä sen takia, että asiaa käsitellään ilmiönä ja sen takia, että moni teatteri pääsee esille omana itsenään.
2.1.2024
Olosuhteet ja puitteet paikallaan Pärnällä

Pärnävaaralla näkyvimmin Pärnätupaa tänä talvena hoitava Harri Karttunen on toiminut alueella vasta pari vuotta yrittäjänä. Liperistä ja Ylämyllyltä kotoisin oleva Karttunen toteaa, että hänen ajatuksenaan on kehittää alueen palveluita ja saada ihmiset liikkumaan. Hänen mielestään Pärnävaaralla alkaa olla olosuhteet ja puitteet kohdallaan, mutta aluetta pitää edelleen kehittää.
2.1.2024
Lämpölaitokselle hyväksyttiin uusi kaava
Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan uuden lämpölaitoksen asemakaavan. Alkuperäinen kaava oli nähtävissä vuoden 2023 kesä-heinäkuussa ja siitä tuli yhdeksän lausuntoa, mutta ei yhtään muistutusta. Täsmennetty kaava oli nähtävillä ilman muistutuksia loka-marraskuussa.
2.1.2024
Perttu Sahlmanille passaa yksinään tekeminen

Rasivaarassa paukkuu pakkanen joulukuun lopulla. Lämpömittari näyttää miinusta kuudentoista asteen verran, mutta Perttu Sahlman tekee metsässä töitä villasukat jalassa.
20.12.2023
Kolme hyvää koulua

PÄÄKIRJOITUS Näin joulun alla on kaikilla hyvää tahtoa, joka kohdistuu menneeseen ja tulevaan. Siltä ei tuntunut alkuunsa Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa, kun suurten ryhmien puheenjohtajat totesivat selvällä suomen kielellä, toki osin huumorin varjolla, että yhteistyöterveiset jätetään kokouksen lopulle. Kyse oli Viinijärven koulun vanhan osan osittaisesta purkamisesta ja uuden osan rakentamisen aikataulusta.
19.12.2023
Äänestys aikataulutti kouluremontin

Liperin kunnanvaltuusto äänesti maanantaisessa ensi vuoden talousarviota koskevassa investointiosiossa Viinijärven uuden koulun remonttiaikataulusta. Keskustan ryhmäesityksen tehnyt Asmo Varis esitti kunnanhallituksen esityksestä poiketen, että purkutyöt ja uuden rakentaminen eriytetään kahdeksi urakaksi ja purkutyöt aloitetaan kesäkuussa ja rakentaminen elo-syyskuussa.
19.12.2023
Ampumahiihto kiinnostaa Mette Rätyä

Roukalahdella asuva Mette Räty on kiinnostunut kovasti ampumahiihdosta. Tällä kertaa sukset jäivät vielä kotiin, mutta hän pääsi ampumaan Pärnävaaralla Ecoaimsin optista kivääriä. Kyse liperiläisen Kurvisen perheyrityksen yleisötapahtumasta, jossa pääsi kokeilemaan ampumahiihtokivääriä.
18.12.2023
Kolmen kunnan paloa, intoa ja halua

Liperin, Rääkkylän ja Heinäveden yhteinen Pohjoisen Saimaan matkailuhanke lähti liikkeelle jo syyskuun alussa projektipäällikkö Päivi Korhosen ja Lipertekin yritysneuvoja Jaana Karppasen voimin. Joulukuussa mukaan tulivat Rääkkylän hankekoordinaattori Minna Rautiainen-Cimrin, Heinäveden hankekoordinaattori Virpi Pakarinen ja osa-aikainen hankeasiantuntija Noora Vuontisvaara, joka oli mukana Liperin Lähiruoka-hankkeessa.
16.12.2023
Anne Martikaisen kahvikuppikokoelma löysi paikkansa

Kahvila-konditoria Moccan aiempi omistaja Anne Martikainen nauraa, että hänen ei ole tarvinnut olla eläkepäivillään Roukalahdessa jouten. Aika kuluu lastenlasten, kahvikuppikokoelman ja harrastukseksi luettavan leipomisen kanssa.
13.12.2023
Liperin seurakunnalla investointien supervuosi

Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessa vuoden 2024 talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2024-26. Talouspäällikkö Harri Nousiainen luonnehti ensi vuotta investointien supervuodeksi. Alijäämäksi on arvioitu 85 000 euroa. Nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna vajaat 1,4 miljoonaa euroa.
13.12.2023
Tiukkaa tekee, kehittääkin pitää

PÄÄKIRJOITUS Liperissä ja Rääkkylässä tuskaillaan monien muiden kuntien kanssa tähän aikaan vuodesta ensi vuoden talousarvion ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmien kanssa. Tilannetta vaikeuttavat entisestään nykyisen hallituksen kaavailemat valtionosuusleikkaukset, joita ensimmäisen ilmoituksen jälkeen lievennettiin hieman jaksottamalle ne lähivuosille. Joka tapauksessa kuntien valtionosuuksiin tulee ensi vuonna ja kahtena seuraavana vuonna reippaita leikkauksia.

