Liperiläinen 46-vuotias mies syyllistyi rattijuopumukseen keskiviikon ja torstain välisenä yönä, hieman puolenyön jälkeen. Museokadulla Outokummussa puhallutettu mies hönkäisi alkometriin 2.05 promillen lukemat.
Sotavuosina liperiläinen Elma sai melkoisen määrän kenttäpostia. Kirjeitä sukulaisilta ja tuntemattomilta, kaikkiaan seitsemisensataa. Korttejakin kertyi komea nivaska. – Kenttäpostia on tullut 23 eri ihmiseltä. Osa kirjeenvaihdosta on aloitettu lehti-ilmoituksen perusteella tai korsukaverin välityksellä, Elman tytär Raija Albert kertoo.
Poliisi on pidättänyt kaikkiaan neljä liperiläistä ja outokumpulaista Kuusjärven Herkku -myymälän aseellisesta ryöstöstä. Pidätetyistä kolme on miehiä ja yksi nainen; iältään kaikki ovat alle nelikymppisiä.
On maanantaiaamu, lokakuun viimeinen päivä. Mattisenlahden koulussa on alkamassa kaikkea muuta kuin tavanomainen koulupäivä – sen näkee jo oppilaiden ja opettajien asusteista. Kyläkoulussa kun käyskentelee kummituksia, noitia ja prinsessoja.
Kirjastosta lainattu dekkari lojuu olohuoneen lattialla. Poimin opuksen käsiini pahaa aavistaen. Enkä suotta – pienistä hampaankoloista ja järsitystä selkämyksestä päätellen koiranpentuamme on kovasti kiinnostanut Agatha Christien kirjaamat juonenkäänteet. Mitähän mahtavat asiasta tuumata kirjastossa?
Täysin uusi Renault Megane, lukee koeajossa olevan auton kyljessä. Näillä neljällä sanalla tahdotaan viestiä, että kyseinen kiesi on Suomen teilläkin tutuksi tulleen ranskalaismallin viidennen sukupolven edustaja. Ensimmäinen Megane lanseerattiin markkinoille pari vuosikymmentä sitten, vuonna 1995, ja sittemmin sukupolvet ovat seuranneet toisiaan.
Pertti Turunen tietää, miten linnunpönttö tehdään. Viime keväänä roukalahtelaismies nikkaroi siivekkäille 120 pesäkoloa ja lisää on tulossa.
Ylämyllyläinen Sari Hiltunen kävelee Mörri-koiransa kanssa Kirkkoniemen hiljentymispaikan suuntaan. Reitti on suomenpystykorvalle tuttu – se kun lenkkeilee tiuhaan Jyrin alueella ja on usein osallistunut myös Taipaleen ortodoksisen seurakunnan järjestämään akatistokseen.
Ylämyllyläinen Kari Muona haaveilee uudesta autosta. Ei kuitenkaan tuliterästä kiesistä, vaan aikaa nähneestä, nostalgiaa henkivästä Ladasta.
Rääkkylän kunnanhallitus pyytää, että Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäisi Jouko Päivisen (sd.) tekemän valituksen. Päivisen mukaan yhdistymishallituksen kokoonpano ei ole tasa-arvolain mukainen.