Liperiläisiä ja outokumpulaisia pidätetty aseellisesta ryöstöstä

Poliisi on pidättänyt kaikkiaan neljä liperiläistä ja outokumpulaista Kuusjärven Herkku -myymälän aseellisesta ryöstöstä. Pidätetyistä kolme on miehiä ja yksi nainen; iältään kaikki ovat alle nelikymppisiä.

Outokummussa sijaitseva Kuusjärven Herkku -myymälä ryöstettiin eilen iltapäivällä, lokakuun viimeisenä päivänä. Aseellisen ryöstön teki kaksi miestä. Teon aikana miehillä oli käsiase esillä, mutta he eivät käyttäneet sitä. Liikkeen myyjälle ei aiheutunut ryöstöstä fyysisiä vammoja. Saaliikseen ryöstäjät saivat vähäisen summan rahaa – saalis on edelleen kateissa.

Virkavalta teki eilisillan ja viime yön aikana useita kotietsintöjä Outokummun ja Liperin alueella. Poliisi pääsi tekijöiden jäljille omien tutkimustensa perusteella, vaikkakin sai kansalaisilta arvokkaita, tapaukseen liittyviä vihjeitä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *