Vanhemmat ops-opissa

Ylämyllyn koulun vanhempainillassa annettiin tietoa 1.8.2016 voimaan tulleesta uudesta opetussuunnitelmasta, mutta myös kuunneltiin vanhempien mielipiteitä. Vaikka muutokset ovat tulleet voimaan, käynnistysvaiheessa tehdään vielä paljon työtä kaikkien asioiden toteuttamiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Mielipiteitä sähköisistä palveluista kysellään digikahvilassa

Rääkkyläläisiä kutsutaan pohtimaan yhdessä, millaisia sähköisiä palveluja pitäjässä kaivataan. Vaasan yliopiston ja MDI:n digikahvila-illassa keskiviikkona ruoditaan keskustellen, onko maaseudun tulevaisuus verkossa, mitä uutta digitaaliset mahdollisuudet tuovat palveluihin ja millaisia haasteita palvelujen sähköistämisessä on.

Savusauna paloi Rääkkylässä

Rääkkylän Salokyläntiellä paloi savusauna perjantaina kuuden jälkeen. Saunaa oli lämmitetty tänään. Palokunnan saapuessa paikalle sauna oli jo ilmiliekeissä. Juttuun päivitetty lisää kuvia maanantaina 5.9.2016.

Pakkoliitosvalituksia tutkitaan

Korkein hallinto-oikeus on saanut valtiovarainministeriöltä lausunnon Rääkkylän kunnan ja rääkkyläläisten valituksiin liittyen pakkoliitospäätökseen. Valtiovarainministeriön lausunnossa todetaan, että pakkoliitoksella on tarkoitus asukkaiden perustuslailliset oikeudet. Jos muutos on välttämätön, voidaan kunnalliseen itsehallintoon kajota.

Kansanedustaja kävi kylässä

Kansanedustaja Riitta Myller (sd.) tutustui eilen torstaina liperiläisiin yrityksiin. Aamupäivän aikana joensuulaiskansanedustaja visiteerasi kolmessa Liperin kirkonkylällä sijaitsevassa firmassa: Kotileipomo Sorsan piirakkapajassa, Kotiseutu-uutisten toimituksessa sekä Timon Rautakaupassa.

Maastojuoksijat kilpasilla

Rääkkylän maastojuoksucupin viides osakilpailu kirmattiin kirkonkylän pururadan ympäristössä syyskuun ensimmäisenä iltana. Ajallisesti eniten petrasi juoksuaan Suvi-Tuulia Kinnunen, joka kiritti vauhtiaan peräti kolme minuuttia kevääseen verrattuna.

Leipäpäivän järjestelyt vauhdissa

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Huumekuski jäi kiinni Honkavaaralla

Päihtyneenä autoillut 18-vuotias joensuulaismies jäi poliisin haaviin Kuopiontiellä Honkavaaran kohdalla perjantain puolella, vartin puolenyön jälkeen. Miehen puhallustulos oli nolla promillea, mutta huumepikatesti osoitti autoilijan olleen liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Unelmien liikuntakuukausi rohkaisee kokeilemaan

Jätä haaveilu ja hyppää hölkkäpolulle. Syyskuussa on vallan mainio tilaisuus tarttua toimeen ja kokeilla uutta liikuntalajia – vaikkapa vain unelmien liikuntakuukauden takia.

Viinijärven Naisvoimistelijat liikuttaa rennosti

Viinijärven Naisvoimistelijoiden moton mukaan jumpat ovat rentoja ja hauskoja yhdessäolon hetkiä. Kohotetaan kuntoa, huolletaan kehoa ja mieltä, hikoillaan ja samalla virkistytään ja piristytään. Irrottaudutaan arjesta ja tavataan ystäviä. Hyvässä seurassa on ilo liikkua!