Kotiseututeema Rääkkylän koulussa

Rääkkylän koulussa nostatetaan kotiseutuhenkeä. Sivistyslautakunnan hyväksymän lukuvuosisuunnitelman mukaan koulun monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa kantavana teemana on kotiseututuntemus. Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat tämän lukuvuoden aikana erityisen hyvin kotikuntaansa.

Yrittäjien näytökset odotettua ohjelmaa

– Onkohan tuolla ylhäällä vaarallista. Mie en kyllä uskaltais noin isoon koivuun kiivetä, tiiraillaan Salokylän koulun pihalla katseet ylös kohotettuina. – Mie kyllä olen kiivennyt kotona latvaan saakka, yksi pojista ehättää kehumaan. Mika Issakainen selvittää lapsille, että korkeaan koivuun kiivenneellä Pasi Penttisellä on turvavarusteita päällä. Penttisen aikomuksena on pistellä kaksihaarainen puu palasiksi – osin ihan

Jopo Eila Pietariselle

Onnetar suosi harinjärveläistä Eila Pietarista Kotiseutu-uutisten kesän pääarvonnassa. Pietarinen sai omakseen auringonkukan keltaisen Jopo-polkupyörän. – Nykyään liikun enemmän nelipyöräisellä kulkupelillä, mutta aikoinaan olin innokas pyöräilijä. Kerran kävin pyörällä Juuan Ahmovaarassakin – matkaa kertyi 146 kilometriä, voittaja kertoo.

Ketteryydellä ja joustavuudella ajan haasteissa

Pohjois-Karjalan aluetoimiston uusi päällikkö, eversti Asko Valta, on tänä syksynä ensimmäistä kertaa mukana syksyn kutsuntakierroksella. Hänet nähtäneen hieman omista kiireistään riippuen lokakuun ensimmäisellä viikolla Rääkkylässä ja Liperissä.

Rattijuoppo jäi poliisin haaviin Ylämyllyllä

Liperiläinen 21-vuotias mies jäi kiinni rattijuopumuksesta myöhään keskiviikkoiltana. Autoilija kiinnitti poliisipartion huomion ohitettuaan välinpitämättömästi kärkikolmion Polvijärventielle vievällä rampilla Ylämyllyllä. Nuori mies hönkäisi alkometriin 1,62 promillen lukemat.  

Viinijärveläislehmille uusi tohtori

Suurten ikäluokkien eläköityminen vaikuttaa voimakkaasti eläinlääkintäalan naisistumiseen – Viinijärvellä Jouni Kiesilän navettasaappaat täytti syksyn tullen Irina Karvinen.

Laatua haetaan viime vuoden sadosta

Leipävilja on tänä vuonna laadultaan varsin vaihtelevaa. Liperin Myllyn päällikkö Kari Huikuri kertoo ensimmäisten elokuun erien olleen mainioita, kun taas kovien sateiden jälkeen laatu heikkeni selvästi.

Kesän ykköstapahtuma juosten

Lapset pääsivät taas kisailemaan ja tuntemaan juoksemisen riemua Rääkkylässä Osuuspankin Hippo-kisoissa. Kisoihin osallistui viitisenkymmentä lasta ja moninkertaisesti rääkkyläläisiä, jotka halusivat olla mukana koko pitäjän tapahtumassa.

Perhehoidon palkkioita korotettiin

Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti uuden lain mukaiset perhehoidon palkkiot. Vähimmäispalkkio nousi heinäkuun alussa aiemmasta 691,25 eurosta 775 euroon. Korotettu hoitopalkkio on 857,80 euroa.

Maakuntauudistusta tarvitaan

Ministeri Anu Vehviläisen mukaan maakuntauudistusta viedään nyt eteenpäin, sillä nyt pitää uskaltaa käyttää kaikki keinot maan talouden suunnan muuttamiseksi.