Päihtyneenä autoillut 18-vuotias joensuulaismies jäi poliisin haaviin Kuopiontiellä Honkavaaran kohdalla perjantain puolella, vartin puolenyön jälkeen. Miehen puhallustulos oli nolla promillea, mutta huumepikatesti osoitti autoilijan olleen liikenteessä huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Jätä haaveilu ja hyppää hölkkäpolulle. Syyskuussa on vallan mainio tilaisuus tarttua toimeen ja kokeilla uutta liikuntalajia – vaikkapa vain unelmien liikuntakuukauden takia.
Viinijärven Naisvoimistelijoiden moton mukaan jumpat ovat rentoja ja hauskoja yhdessäolon hetkiä. Kohotetaan kuntoa, huolletaan kehoa ja mieltä, hikoillaan ja samalla virkistytään ja piristytään. Irrottaudutaan arjesta ja tavataan ystäviä. Hyvässä seurassa on ilo liikkua!
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Rääkkylän kunnan vapaa-aikatoimen puuhaamia kiintorasteja markkinoidaan kompassitta löytyviksi, matalan kynnyksen kohteiksi, joita aloittelijakin voi lähteä bongaamaan.
Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsami levittäytyy jo metsiin Rääkkylässä. Teiden ja pihojen varsilla rehottava vaaleanpunaisen tai liilan sävyiset kukat omaava tulokas valtaa vuosi vuodelta enemmän alaa alleen.
Liperin asukasluku on kääntynyt kasvuun alkuvuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisen puolen vuoden aikana Liperin väkiluku kasvoi 31 henkilöllä ollen kesäkuun lopussa 12 373.
Varpasalon kylätalolla on nyt oma sisäkuntosali, kaikkien vapaassa käytössä. – Jäimme aikanaan välistä ulkokuntoilulaitteiden hankinnasta, vaikka niitä lähes joka kylällä Rääkkylässä on. Kuntosalia on suorastaan toivottu, projektin vastaavana toiminut Sari Hirvonen taustoittaa.
Mikko ja Niina Jaskari aloittivat syyskuun alussa Ylämyllyn K-marketin uusina kauppiaina. Joensuussa asuville Jaskareille kyseessä on ensimmäinen oma kauppa.
Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on hakenut Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi. Pohjois-Pohjanmaalle johtajan virkaan halajaa vain viisi henkilöä.