Luukkonen hakeutuisi muualle

Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen on hakenut Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi. Pohjois-Pohjanmaalle johtajan virkaan halajaa vain viisi henkilöä.

Kuopiolainen Luukkonen on ollut Rääkkylän kunnanjohtaja parin vuoden ajan, jota ennen hän hoiti hallintojohtajan virkaa.
Rääkkylän kunta liitetään ensi vuoden alussa Kiteeseen valtioneuvoston päätöksellä. Rääkkylän viimeiselle kunnanjohtajalle olisi Kiteellä luvassa johtoryhmätasoinen tehtävä. Luukkonen kuitenkin totesi keväällä, ettei lähde Kiteelle, jos ei ole ihan pakko.
Vuonna 1955 syntynyt Luukkonen on hakenut loppukesästä myös esimerkiksi Lapinlahden sekä Karstulan kunnanjohtajaksi, mutta hän ei selvinnyt kummassakaan kunnassa haastatteluun runsaslukuisesta hakijajoukosta.

Vastaa