Uudistunut lentoasema toimii porttina Pohjois-Karjalaan

Joensuun lentoasema on saanut uuden ilmeen, jossa pohjoiskarjalaisuus näkyy, maistuu ja kuuluu.

Saariston rannasta vuoden vierasvenesatama

Liperin Tutjunniemessä sijaitseva Saariston ranta on Järvi-Suomen vuoden 2018 vierasvenesatama. Palkinto julkistettiin meneillään olevassa Helsingin venenäyttelyssä. Rääkkylän Paksuniemi sai saman palkinnon myös tällä vuosikymmenellä.

Maalauksissa puhutaan universaalia kieltä

Liperiläinen Helmi Ylisirniö ei lapsena pitänyt piirtämisestä. Nyt 16-vuotias opiskelija maalaa tauluja ja pystytti Liperin kirjastoon näyttelyn.

Simo Taikuri tulee Rääkkylään ja Liperiin

Useat eri rääkkyläläisjärjestöt ovat yhdistäneet voimansa järjestääkseen lapsille ja lapsenmielisille puuhakkaan päivän Rääkkylän liikuntasalissa. Helmikuun viimeisenä sunnuntaina riittää touhua koko iltapäiväksi, erityisesti pikkuväelle.

Loppiaisvauva ehti Ylämyllyn ensimmäiseksi

Maiju Makkosen sylissä hymyilee tyytyväinen poikavauva. Kuukauden ikäinen söpöliini ehti ensimmäiseksi ylämyllyläisvauvaksi tänä vuonna.

Kulmala ehdottaa biotaloutta lukioon

Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala (sin.) ehdottaa hallituksella, että biotalouden opinnot otetaan lukion opetussuunnitelmaan.

Yritysneuvojat yhdessä koolla

Aloittaville yrittäjille ja yritystoimintaa suunnitteleville oli tarjolla Ylämyllyn yritystalolla tällä viikolla tarjolla kattava paketti yritysneuvontaa. Paikalla oli Lipertekin, Josekin ja TE-toimiston sekä Tilitoimisto Vahtivuoren edustajia ja neuvojia.

Liperin piirakka valloittaa kahviloita

Kotileipomo Anna-Liisa Sorsan piirakat ovat nousseet viimeisen viikon aikana valtakunnalliseen huomioon, kun Iltalehti uutisoi helsinkiläiskahvion Liperin piirakka –annoksesta. Siinä yhdistyvät ohratäytteinen karjanpiirakka ja tuhkatulla heinällä maustettu munavoi.

Munamiehenä mäkimonttuun

Skootteri vai pingviini, munamies vai letka? Olkoonpa asento mikä tahansa, mäenlaskussa tärkeintä on vauhti ja hauskanpito kavereiden kanssa.

LiVo siirsi ratkaisun Vaasaan

Jyrin liikuntahallissa nähtiin sunnuntaina tiukka ja tasainen lentopallon kakkossarjan jatkopeli, jossa vastakkain olivat Liperi Volley ja Vaasan Kiisto. Vaasalaiset olivat voittaneet kotona ensimmäisen pelin. LiVo siirsi erin 3–1 ( 31–29, 25–23, 20–25, 25–21) ratkaisun Vaasaan tulevaksi viikonlopuksi.