Pakkanen paukkuu ja hanget hohtavat, mutta Liperissä järjestellään jo elokuun alun voimamieskilpailun MM-taistoja. Aiemmin järjestetyt voimamieskilpailut saavat nyt ensimmäistä kertaa MM-statuksen Liperissä.
Liperin Yrittäjien, kunnan ja Josekin järjestämä yrittäjien aamukahvi keräsi Ylämyllyn yritystalolla mukavasti yrittäjiä ja yritystoiminnan eteen töitä tekeviä viranomaisia.
Sukellus lumiseen metsään, karhunpesäpaikkoja tai eläinten jälkiä katsomaan – lumikengillä pääsee minne vain.
Lions Club Liperiä edustava Tarmo Nenonen voitti viikonloppuna sökönpeluun suomenmestaruuden.
Rääkkyläläinen Anneli Pykäläinen ui talvella avannossa ahkerammin kuin kesällä järvessä konsanaan. Järveen hän pulahtaa kylmiltään, ilman saunan lämpöä.
Moni pesäpallofani kuuli kauan kaipaamansa ilouutisen, kun Viinijärven Urheilijat ilmoitti joukkueen maakuntasarjaan. Kentällä tullaan näkemään kokeneita pelaajia, mutta myös uutta verta.
Rääkkyläläiselle Marita ”Mammu” Koskelolle ja musiikki ja teatteri ovat elämäntapa. Viikko-ohjelmaan kuuluu monta reissua lähikaupunkeihin.
Liperi Volleyn jatkokarsinta lentopallon kakkossarjassa jatkui sunnuntaina Outokummussa Karpaaseja vastaan. Runkosarjassa paremmin sijoittunut Karpaasit oli ensimmäisessä ottelussa vahvempi erin 3-1 (25-16, 24-26, 25-18, 25-19). Toinen ottelu pelataan ensi sunnuntaina Liperissä kirkonkylän liikuntasalissa.
Liperiläinen Salme Hiltunen on tuttu näky järjestössä jos toisessa. Paluumuuttaja Terhi Sakaralla on vahva halu toimia vapaaehtoisena.
Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vieraili perjantaina illansuussa Jyrin hoivakodissa Liperissä. Mukana oli myös Sinisen tulevaisuuden rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala.