Rääkkylän kunnassa suunnitellaan, josko ensi kesäksi järjestettäisiin uusi suoramyyntitempaus Paksuniemeen. Ajankohdaksi on ajateltu ajanjaksoa juhannuksesta elokuun alkuun, todennäköisimmin lauantaipäivää, joka on myös viereisen kahvilan kävijärikkainta aikaa.
Liperin nuorisotalo eli nuokka on meidän nuorten ajanviettopaikka, jossa vietämme aikaa kavereiden kanssa. Illat kuluvat erilaisten aktiviteettien parissa. Nuokalla pelataan biljardia, lauletaan karaokea, kokataan yhdessä, katsotaan elokuvia ja ollaan ja jutellaan.
Neljäkymmentäkuusi vuotta täyttänyt Marko Leppänen harrastaa vapaa-ajallaan laulamista ja jääkiekkoa sekä kaukalopalloa kuljetusyrittäjän työn vastapainoksi.
Rääkkylässä rantarakentamista ohjataan jatkossa yksittäisin poikkeusluvin, sillä valtuusto päätti pysäyttää Oriveden rantaosayleiskaavan valmistelun. Liki kymmenen vuotta valmistelussa ollut kaava on vienyt jo liki 284 700 euroa, ja lisäkustannuksia laskelmoitaisiin kertyvän vielä ainakin 30 000 euron verran.
Eduskunnan urheilukerho ja Suomen Latu järjestävät eduskuntaryhmille keskiviikkona lumenveistokilpailun. Keskustan nelihenkisessä iskujoukkueessa on mukana myös liperiläinen rakennusneuvos Eero Reijonen.
Liperiläinen Timo Mononen sijoittui neljänneksi Reserviläisliiton jäsenhankintakilpailussa. Mononen sai Liperin Reserviläisiin 18 uutta jäsentä kilpailun ajanjaksolla lokakuusta 2017 syyskuun 2018 loppuun mennessä.
Noora Kirjavainen aloittaa 4H-yhdistyksen työpalvelutyöntekijänä helmikuun alussa. Muutoksen myötä yhdistyksen toiminnanohjaaja Liisa Ahonen saa kaipaamansa työparin.
Mitä yhteistä on voimamieskilpailuilla, Lauri Sinkkosella, Jopo-luokalla ja SPR:llä?
Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila ei hiihtänyt perjantain PM-voiton jälkeen enää Viron Otepäässä. Lääkärin kanssa todettiin, että parempi huilata kuin sairastua.
Kuluva vuosi on marttojen 120-vuotisjuhlavuosi. Perheiden hyvinvointiin keskittyvän järjestön juhlinta alkaa torstaina, kun eri puolilla Suomea vietetään maailman suurinta marttailtaa. Tammikuun viimeinen on valikoitunut kekkereiden pitopäiväksi nimipäiväkalenterin perusteella: juhlapäivä on marttajärjestön yhden perustajajäsenen, Alli Nissisen, nimipäivä.