Reijonen vastaa lumenveistokisassa kestävyyslaskelmista

Eduskunnan urheilukerho ja Suomen Latu järjestävät eduskuntaryhmille keskiviikkona lumenveistokilpailun. Keskustan nelihenkisessä iskujoukkueessa on mukana myös liperiläinen rakennusneuvos Eero Reijonen.

Mononen houkutteli Liperin Reserviläisiin 18 uutta jäsentä

Liperiläinen Timo Mononen sijoittui neljänneksi Reserviläisliiton jäsenhankintakilpailussa. Mononen sai Liperin Reserviläisiin 18 uutta jäsentä kilpailun ajanjaksolla lokakuusta 2017 syyskuun 2018 loppuun mennessä.

Kerhotädin sijaiseksi ja mopin heiluttajaksi

Noora Kirjavainen aloittaa 4H-yhdistyksen työpalvelutyöntekijänä helmikuun alussa. Muutoksen myötä yhdistyksen toiminnanohjaaja Liisa Ahonen saa kaipaamansa työparin.

Voimamiehille Liperin kunnan Vuoden teko -palkinto

Mitä yhteistä on voimamieskilpailuilla, Lauri Sinkkosella, Jopo-luokalla ja SPR:llä?

Kurttila lepäsi lauantain ja sunnuntain

Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila ei hiihtänyt perjantain PM-voiton jälkeen enää Viron Otepäässä. Lääkärin kanssa todettiin, että parempi huilata kuin sairastua.

Maailman suurinta marttailtaa vietetään torstaina

Kuluva vuosi on marttojen 120-vuotisjuhlavuosi. Perheiden hyvinvointiin keskittyvän järjestön juhlinta alkaa torstaina, kun eri puolilla Suomea vietetään maailman suurinta marttailtaa. Tammikuun viimeinen on valikoitunut kekkereiden pitopäiväksi nimipäiväkalenterin perusteella: juhlapäivä on marttajärjestön yhden perustajajäsenen, Alli Nissisen, nimipäivä.

Tuiskukin taipuu harmonikan näppäimiin

Liperiläiset ysiluokkalaiset Emmi Ilmakari ja Laura Niskanen ovat soittaneet harmonikkaa jo muskari-ikäisistä asti. He saavat tänä keväänä Keski-Karjalan musiikkiopistossa suoritettua viimeisen perustason.

Lukulähettiläs innosti lukemaan

Kulttuurirahaston projektin tukema lukulähettiläs Leena Halonen kävi tammikuun loppupuolella useampana päivänä Paloaukean koululla innostamassa koululaisia lukuharrastuksen pariin.

Aikuisilla kirittävää somessa

Nuoriso porskuttaa sähköisessä maailmassa koko ajan aikuisia edellä. Liperin koulun rehtori Virpi Eronen toivoo kuitenkin, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita sosiaalisen median maailmasta.

Kurttilalle PM-kultaa

Liperin Hiihtoseuraa edustava Lotta Kurttila voitti perjantaina nuorten Pohjoismaiden mestaruuden N18-sarjassa. Kurttila avasi Viron Otepäässä käytävät PM-kilpailut sprinttimestaruudella. Nuori nainen oli ykkönen koko kisapäivän aina aika-ajoista alkaen.