Perinteiset erätulet raviradalla

Lauantaina kokoonnuttiin Pohjois-Karjalan maakunnan perinteisille erätulille Liperin harjoitusraviradan maastoon. Lamminkankaantien pää tienvarsineen ja parkkipaikkoineen täyttyi jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua.

Aloitteet poikivat vilkkaan keskustelun

Liperin seurakunnan kirkkovaltuusto siunasi ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2020-22 toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tukun uusia työjärjestyksiä ja ohjesääntöjä. Vilkkain keskustelu käytiin parista aloitteesta, joiden todettiin olevan hyödyllisiä toiminnan kehittämiseksi.

Ylämyllyn yläkoulusuunnitelma hyväksyttiin äänestäen

Liperin kunnanvaltuuston vuoden viimeistä kokousta hallitsi kaksi asiaa, joihin molempiin kytkeytyivät eurot tai pikemminkin niiden riittävyys. Puhetta riitti Siun soten kuntakohtaisesta maksuosuudesta ja varsinkin Ylämyllyn yläkoulun uudisrakennuksen kustannusarviosta.

Liperin kunta haluaa isomman osan työllisyydenhoidosta

Jottei työttömien määrä nousisi ja työmarkkinatuen kuntaosuus rikkoisi vuodessa miljoonan rajaa, tarttuu Liperin kunta toimeen. Ensi vuodelle on määritelty tusinan verran toimenpiteitä työllisyyden hoitoon.

Keräystavoite kasassa

Ylämyllyläisen Mantsisen satamanostureilla maalatut taulut ovat tehneet nopeasti kauppansa. Syrjäytymisen vastaiseen työhön on jo kerätty tavoitteen mukainen 50 000 euroa, joten tähtäin asetettiin nyt 100 000 euroon. Yksi kolmesta nuoresta maalarista on liperiläinen Kukka-Maaria Juvonen, jonka tusinasta tauluja enää kolme on vailla omistajaa.

Puutavaraterminaalin poistosta kaupan yksikköön

Liperin kunnanhallituksen Maakuntakaava 2040 kaavaehdotuksesta Maakuntaliitolle kiinnitetään huomiota muun muassa Ylämyllyn puutavaraterminaalin poistoon, Ylämyllyn asutuksen laajenemissuuntiin, Välikankaan teollisuusalueeseen, reitistöihin ja mahdolliseen vähittäiskaupan suuryksikköön Polvijärventien varrella.

Veeti Pyykkö Lausanneen

Liperin Hiihtoseura on saanut jälleen edustajan nuorten talviolympialaisiin. Veeti Pyykkö lähtee tammikuussa Sveitsin Lausannessa järjestettäviin kisoihin maastohiihdon joukkueen matkassa.

Lahjoituksella lämpöä lenkille

Konttilanhovin asukkaat saivat sattumalta joulun alla lämpöisiä lahjoja Liperin Martoilta. Yhdistys osti neljä pyörätuolin kokosuojapussia, neljä avopaitaa ja yhden fleeceviitan liperiläisen palvelukeskuksen asukkaiden ja hoitajienkin iloksi.

Mikä joulukukka lemmikkikotiin?

Joulutunnelmaa luodessaan on muistettava huolehtia juhlijoiden turvallisuudesta. Esimerkiksi joulukukkaa valitessaan on syytä miettiä, millaisiin oloihin paketti on päätymässä. Myrkylliset kasvit voivat kiinnostaa pikkulasten lisäksi myös lemmikkejä.

Liperin Keskustalla juhlakokous

Liperin Keskustan kuntayhdistys piti lauantaina Vaiviossa juhlasyyskokouksen, sillä yhdistys täyttää tänä vuonna sata vuotta. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Heikki Kontkanen.