Ylämyllyn yläkoulusuunnitelma hyväksyttiin äänestäen
Liperin kunnanvaltuuston vuoden viimeistä kokousta hallitsi kaksi asiaa, joihin molempiin kytkeytyivät eurot tai pikemminkin niiden riittävyys. Puhetta riitti Siun soten kuntakohtaisesta maksuosuudesta ja varsinkin Ylämyllyn yläkoulun uudisrakennuksen kustannusarviosta.
Tekninen johtaja Tommi Hirvonen ja hyvinvointijohtajana tammikuussa aloittava Riitta Lappalainen esittelivät kirkonkylän alakoulun ja yläkoulun ratkaisuja. Hirvonen totesi, että kesällä esillä olleisiin luonnoksiin ei ole tullut enää juuri muutoksia.
Riitta Lappalainen kertoi, että molemmista kouluista on tulossa moderneja ja monipuolisia oppimisympäristöjä, joissa on myös huomioitu muut käyttäjäryhmät. Koulut ovat samalla luontevia yhteisötiloja monenlaiseen käyttöön.
Tero Kuittinen totesi sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa, että hankkeiden rahoitus luiskahti yli alkuperäisen, mutta että tulossa on toimivat kouluratkaisut. Hän toivoi vastakkainasettelun sijaan yhteistyötä kaikilta ryhmiltä.
Martti Jormanainen (kok) ihmetteli kalusterahoituksen selkeää puuttumista tietojen kohdalla. Talousjohtaja Pellervo Hämäläinen kertoi, että kyse on yhteensä noin miljoonasta eurosta. Hirvonen jatkoi, että kirkonkylällä käytetään hyväksi myös nykyistä kalustoa.
Selkeä äänestyspäätös
Heikki Piiroinen muistutti, että valtuusto lähti liikkeelle yläkoulun kohdalla kaksi vuotta sitten noin 13,5 miljoonasta eurosta. Massiivisten muutosten jälkeen kustannusarvio on 19,3 miljoonaa euroa.
– Kokonaiskustannusarvio on kahdesta koulusta yhteensä 25 miljoonaa euroa eli kahdeksan miljoonaa enemmän. Vuosikate piti saada neljään miljoonaan euroon. Tavoitteeseen ei päästä, mutta kallista hanketta ajetaan eteenpäin, Piiroinen perusteli.
Piiroinen esitti, että yläkouluhanketta ei hyväksytä, vaan koululuonnos tehdään uudestaan ja sen pitäisi pysyä aiemmassa summassa. Jormanainen oli huolissaan myös huimasta noususta kustannusten suhteen. Hän kannatti Piiroisen esitystä.
Juha Kosonen (kok) totesi, että koulu pitää saada, mutta kun mukaan lasketaan Siun sotet ja muut lähivuosien rahoitustarpeet, niin tarve on 30–35 miljoonalle eurolle.
– Kaikkea hyvää tarvitaan, mutta ne on maksettava. Pahoin pelkään, että millä hoidamme taloutta. Nyt ollaan menossa syöksykierteeseen, Kosonen harmitteli.
Äänestyksen tulos oli selvä. Piiroisen esitys sai taakseen Jormanaisen. Piiroinen ja Jormanainen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen.
Muut valtuutetut äänestivät esillä olleen yläkouluratkaisun puolesta. Hyväksytyn alakouluratkaisun hintalappu on 5,66 miljoonaa euroa. Siihen sisältyvät purkukustannukset.
Siun soten selvitys jatkuu
Liperin osuus Siun Soten kuntakohtaisesta maksuosuudesta on reilussa kasvussa tälle vuodelle. Liperin osuus raamista on nousemassa tälle vuodelle 11,8 prosenttia vuoden 2018 tilipäätökseen verrattuna.
Tämän vuoksi toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen kävi esittelemässä Siun soten tilannetta. Toimialajohtajat ja kontrolleri Kirsi Kinnunen valottivat Liperin tilannetta valtuutetuille.
– Tämä kasvu on 2,5 miljoonaa euroa, kun se on aikaisempina vuosina ollut noin miljoona euroa. Meillä ei riitä kunnan kantokyky tähän, kunnanjohtaja Hannele Mikkanen tiivisti.
Valtuutetut penäsivät Siun soten virkamiehiltä useaan otteeseen syitä kasvuun, sillä nousun katsottiin kohdistuvan Liperiin liian epämääräisillä perusteilla.
– Sairastavuus ei ole ennustettavissa. Tässä on kyse satunnaisvaihtelusta. Vuoden 2018 virheet Liperin osalta on jo korjattu, selvitti Kinnunen.
– Meillä pitää tasapainottaa taloutta Siun soten maksuosuuden takia. Teihin täytyy ottaa vielä yhteyttä. Saimme jo vähän auki tilannetta ja sitä missä mennään, valtuuston puheenjohtaja Eero Reijonen veti yhteen.
Kommentti
Riittääkö saldo! Se on mainoksesta tuttu hokema tältä syksyltä. Samaa voisi kysyä Liperin päättäjiltä. Kouluratkaisut, Siun soten vaatimukset ja muut lähivuosien investointipaineet Ylämyllyn suunnalla ovat luomassa kunnalle todella kovan rahoituspaineen.
Kukaan ei kiistä kouluratkaisujen tarpeellisuutta, mutta olisiko pienemmillä mitoituksilla saatu aikaan yhtä hyvä tulos. Kasvoiko ruokahalu liikaa kahden vuoden aikana? Kun mukaan lasketaan sote-puolen tarpeet, Ylämyllyn eritasoliittymän kuntaosuus ja Ylämyllyn uusien kaava-alueiden kunnallistekniset ratkaisut, niin lähivuosien potti kasvanee lähemmäs 40 miljoonaa euroa.
Kunnan lainamäärä nousee huimasti. Se tarkoittaa vääjäämättä veronkorotuksia ja säästötarpeita. Ovatko kaikki luottamushenkilöt tiedostaneet kehityksen mukanaan tuomat riskit!
Toisaalta asiahan hoituu näppärästi sillä tavalla, että virkamiehet talousjohtaja eturintamassa laitetaan laskemaan erilaisia ratkaisuja tai etsimään se rahapuu, joka auttaa kuiville Liperin kunnan talouden.
Erään valtuutetun sanoin: edessä taitaa olla lähivuosina verta, hikeä ja kyyneleitä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.