Kuluvan vuoden arviota taloudesta rukataan

Liperin kunnan talousarviota rukataan parempien tietojen valossa hieman syksyllä arvioitua paremmaksi. Valtuustolle esitettyjen muutosten jälkeen tilikauden alijäämäksi muodostuu miljoona euroa.

Sorrento juhlapäivän tunnelmissa

Sorrenton itsenäisyyspäivän kahvikonsertissa näkyi päivän mukainen ohjelmisto ja myös hengellinen painotus toisella puoliajalla. Yhtyeen johtajana toimi Risto Repo ja laulusolisteina Virpi Eronen sekä Heimo Suihko. Kaisu Repo lauloi ja lausui.

Verotilityksissä seurakuntiin myös vajetta

Kuntien lisäksi myös seurakunnissa on eletty epävarmuuden aikaa, kun verotus muuttui tänä vuonna valtakunnallisesti. Taipaleen ortodoksisessa seurakunnassa arvioidaan, että tilanne helpottuu tammikuussa. Rahan tarvetta paikkaamaan Taipaleen kirkkovaltuusto päätti ottaa 60 000 euron velkakirjalainan.

Jetinan hallitus valittu

Keski-Karjalan Jetina ry:n hallitukseen valittiin Rääkkylästä Anne Laasonen ja Jyrki Hirvonen. Lisäksi varajäseniksi valikoituivat Ilpo Jorasmaa ja Raita Joutsensaari.

Yläkoulun rakennushankkeelle aloituslupa

Liperin kunnanhallitus on myöntänyt Ylämyllyn yläkoulun hankkeelle aloitusluvan.

Läksiäiset lempilapsen luona

Liperin vapaa-aikasihteeri Raimo Piiroiselle järjestettiin läksiäiset vapaapäivien lomassa.

Taloutta tiukennettava arvioidusta

Rääkkylän kunnan ensi vuoden talousarvio on alijäämäinen 645 979 euron verran.  Ensi vuoden luvut hyväksyttiin kunnanhallituksessa, ja esitys on ensi maanantaina valtuutettujen päätettävänä. 

Myllytoiminnan jatkuminen on Vuoden teko

Liperin Myllyn jatkuminen paikallisin voimin toi Anne Vänskälle ja Kari Huikurille Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -palkinnon. Päätoimittaja Jari Partanen kertoi lehden kutsuman asiantuntijaraadin arvostaneen yli 100-vuotiaan mylly-ympäristön säilymistä, kun uhkana oli jopa koko toiminnan lakkautuminen.

Paloaukean perillisille muhkea kirja

Jos yhdistykset saavat aikaan kovakantisen ja lähes kolmesataa sivuisen kirjan, niin silloin niillä on ollut toimintaa. Paloaukean perilliset -teos kertoo Liperin reserviläisyhdistysten vilkkaasta toiminnasta 60 vuoden aikana.

Yritysten kehittäjä palasi juurilleen

Viinijärven Sulkamasta maailmalle 90-luvun alussa lähtenyt Outi Kettunen palasi tänä vuonna juurilleen Liperiin. Vuonna 1977 syntynyt Kettunen on tehnyt pitkän työrupeaman kotimaassa ja ulkomailla yritysten kehittäjänä.