Kuntarahoituksen asiakkuuspäälliköt Riitta Jämsä ja Mika Korhonen tarjosivat Liperin kunnanvirastolla kaikille kuntalaisille glögit ja tortut. Kuntalaisia näkyi harvakseltaan, mutta kunnan talousjohtaja Pellervo Hämäläinen on tuttu henkilö Kuntarahoituksen työntekijöille.
Karelianpolut-hanke ja Keski-Karjalan Jetina ry palkitaan vuoden rääkkyläläisenä liikuttajana. Hyvinvointilautakunta totesi perusteluksi, että Jetina on rahoittanut useita eri liikuntaa edistäviä hankkeita. Karelianpolut mainitaan monipuolisen harrastamisen mahdollistavaksi monikäyttöreitiksi kaikenikäisille.
Viinijärven yhteisötilan kolmipäiväisessä hyvän mielen Pop Up -tapahtumassa ideoitiin ja fiilisteltiin rennolla otteella. Kyläyhdistyksen ja Maaseudun Sivistysliiton yhteisessä tapahtumassa pohdittiin Jokirosvon entiselle tilalle linja-asemalla muun muassa uutta nimeä.
Liperin kunnan talousarviota rukataan parempien tietojen valossa hieman syksyllä arvioitua paremmaksi. Valtuustolle esitettyjen muutosten jälkeen tilikauden alijäämäksi muodostuu miljoona euroa.
Sorrenton itsenäisyyspäivän kahvikonsertissa näkyi päivän mukainen ohjelmisto ja myös hengellinen painotus toisella puoliajalla. Yhtyeen johtajana toimi Risto Repo ja laulusolisteina Virpi Eronen sekä Heimo Suihko. Kaisu Repo lauloi ja lausui.
Kuntien lisäksi myös seurakunnissa on eletty epävarmuuden aikaa, kun verotus muuttui tänä vuonna valtakunnallisesti. Taipaleen ortodoksisessa seurakunnassa arvioidaan, että tilanne helpottuu tammikuussa. Rahan tarvetta paikkaamaan Taipaleen kirkkovaltuusto päätti ottaa 60 000 euron velkakirjalainan.
Keski-Karjalan Jetina ry:n hallitukseen valittiin Rääkkylästä Anne Laasonen ja Jyrki Hirvonen. Lisäksi varajäseniksi valikoituivat Ilpo Jorasmaa ja Raita Joutsensaari.
Liperin kunnanhallitus on myöntänyt Ylämyllyn yläkoulun hankkeelle aloitusluvan.
Liperin vapaa-aikasihteeri Raimo Piiroiselle järjestettiin läksiäiset vapaapäivien lomassa.
Rääkkylän kunnan ensi vuoden talousarvio on alijäämäinen 645 979 euron verran. Ensi vuoden luvut hyväksyttiin kunnanhallituksessa, ja esitys on ensi maanantaina valtuutettujen päätettävänä.