11.9.2018
Matkaa maalle makujen perässä

Juureskuutioita, erilaisia kaaleja ja kesäkurpitsaa. – Toiseen kattilaan on lisätty sulatejuustoa ja toiseen laitettiin kolmen juuston kermaa. Nyt maustamme keitot hyppysellisellä lipstikkaa, Sirpa Puhakka ja Hilkka Lihavainen esittelevät PuroMatti-kylätalolla marttojen aikaansaannoksia.
10.9.2018
Janne Kivelästä Liikkuva koulu -koordinaattori

Janne Kivelä toimii Liikkuva koulu -koordinaattorina Liperissä tämän lukuvuoden ajan. Kivelä aloitti tehtävässä syyskuun alussa.
10.9.2018
Puolustusvoimat harjoittelee ihmisten keskellä

Kuluvalla viikolla Pohjois-Karjalassa järjestetään paikallispuolustusharjoitus, jossa osallisena ovat maavoimien lisäksi lukuisat viranomaiset ja kunnat. Joensuu 18 -harjoitus näkyy ja kuuluu erityisen paljon Ylämyllyllä, sillä Jyrissä sijaitsevalle puolustusvoimien varastolle lipui maanantaiaamuna reserviläisiä ja Kainuun prikaatin varusmiehiä.
10.9.2018
Työtä ihmisten hyväksi

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtajalla, liperiläisellä Jorma Parviaisella alkaa olla maakunnan ylimpänä pelastusviranomaisena työpäivät vähissä. Virallisen eläköitymisen aika on vuodenvaihteessa, mutta hän siirtyy vuosilomalle jo tällä viikolla.
5.9.2018
Selkärannan vesi- ja jätevesihankkeella tiukka aikataulu

Viime torstaina Penttilä-salissa järjestettiin tiedotus- ja keskustelutilaisuus Käsämän vesiosuuskunnan vesi- ja viemäristöverkoston sekä Oy Cap-Net Finland Ab:n valokuituverkon rakentamishankkeista Liperin Selkärannalle syys-lokakuun aikana.
5.9.2018
Monitoimitalo historiaan
Ylämyllyllä pyöräytetään eri toimijoita uusiin osoitteisiin, kun monitoimitalosta aiotaan tehdä kokonaisuudessaan päiväkoti.
5.9.2018
Tonttikaupalle toivotaan vauhtia
Liperin kunnan tontit eivät ole menneet kaupaksi odotetulla tavalla. Niinpä talousarvion tuloarviota tulee elinympäristöpalvelujen mielestä pienentää 115 000 eurolla.
5.9.2018
Taitokilpailuissa merkkisuorituksia
Ylämyllyn Yllätyksen juniorit lunastivat jalkapallon alueellisista taitokilpailuista tukun merkkejä, jotka oikeuttavat osallistumaan piirin taitokilpailuihin Kuopioon.
5.9.2018
Puolustamista harjoitellaan
Ensi viikolla Pohjois-Karjalassa liikkuu normaalia enemmän hälytysajoneuvoja, sotilasajoneuvoja ja sotilaita. Joensuun seudulla järjestetään yksi kuudesta paikallispuolustusharjoituksesta.
5.9.2018
Yllätys ja Nieminen keskikastissa

Ylämyllyn Yllätyksen ja Niemisen Urheilijoiden kausi jalkapallon viitosdivisioonassa sujui keskinkertaisesti. Yllätys oli kahdeksan joukkueen sarjassa viides ja NiemU kuudes.
5.9.2018
Parvekevarusteella odotettavissa kasvua

Liperin Yrittäjät jatkoi syyskuun alussa tämän vuoden aamukahvitilaisuuksiaan yhteistyökumppaneiden kera. Tällä kertaa ei oltu liikkeellä aamulla, vaan iltapäiväkahvien merkeissä ylämyllyläisellä Suomen Parvekevarusteella.
5.9.2018
Yrittäjät kokoontuivat aamukahville
Matkailu nousi yhdeksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi myös yrittäjien aamukahveilla. Keskiviikkoista yrittäjänpäivää juhlistettiin Rääkkylässä jo vuorokautta ennakkoon Keski-Karjalan kehitysyhtiö Ketin järjestämillä yrittäjien aamukahveilla.
5.9.2018
Seurakuntatalosta evakkoon
Viinijärven seurakuntataloon on tehtävä laajoja korjaustoimenpiteitä, jos kiinteistöä mielii kaikilta osin käyttää. Vaurioituneen alakerran toiminnot muuttavat yläkertaan syyskaudesta alkaen.
5.9.2018
Lapset ja vanhukset Satu Melkon sydäntä lähellä

Liperiläinen Satu Melkko lähtee ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kristillisdemokraattien Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtaja ja Liperin paikallisosaston puheenjohtaja kertoo puolueen tavoittelevan Savo-Karjalan alueelta kahta paikkaa.
4.9.2018
Kiinteistöjen tiedot tarkotaan

Liperiin on palkattu syksyksi kiinteistöveroselvittäjä, jotta kunnassa ja väestötietojärjestelmässä olisi tulevaisuudessa tarkemmat tiedot leipäpitäjän kiinteistöistä.
4.9.2018
Liikekeskuksen naapuritontti vapaa – kunta lähettää sopimussakon
Pallas Rakennus Itä-Suomi Oy vetäytyy kerrostalohankkeesta Ylämyllyllä. Entiseltä nimeltään SSR Itä-Suomi Oy:nä tunnettu yritys oli tehnyt Liperin kunnan kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen kerrostalotontista liikekeskuksen naapurista.
4.9.2018
Kaivoskaupunkilaisten kuvia kylässä

Outokummun taideyhdistys asetti jo toistamiseen näyttelyn Rääkkylään.
4.9.2018
Seutukunnan tarjonta tutuksi

Keski-Karjalan matkailutoimijat kävivät tutustumiskierroksella Rääkkylässä. Tempauksen takana on Matkailuliidejä Keski-Karjalaan -hanke, jonka yhtenä tavoitteena on lisätä toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista. Lisäksi pyritään nostamaan seutukunnan matkailutarjontaa houkuttelevammaksi myös kansainvälistä tasoa ajatellen.
4.9.2018
Karhujahti päätökseen Liperissä

Liperin karhujahti sai päätöksensä tiistaina aamupäivällä Naurislammentien tuntumassa. Ensimmäinen karhu kaatui Kaatamon Metsolassa lauantaina.
4.9.2018
Kirkonkylän tiestö remonttiin

Rääkkylän kirkonkylän tiestön kunnostaminen alkoi harvemmin pikkuteiltä tavatulla menetelmällä, sekoitusjyrsinnällä.
4.9.2018
”Häkkisänky tuo turvaa”

Honkalampi-keskuksessa käytössä olleet niin sanotut häkkisängyt nousivat viime viikolla otsikoihin, kun eduskunnan oikeusasiamiehen kehotus niiden poistamiseksi julkistettiin.
4.9.2018
Tyrnisatoa talletetaan nyt

Esko Pietarisen pihamaalla kasvaviin tyrnipensaisiin on kypsynyt ryppäittäin oranssinvärisiä marjoja. Kirpeänmakuisia tyrnejä, jotka ovat pullollaan terveellistä c-vitamiinia.
1.9.2018
Luonto kertoo, mitä kuvata

Valokuvaaja Jari Lehvonen elää hetkessä, eikä siten suunnittele koskaan kuvaushetkiään. Savonlinnalaisen kuvaajan näyttely Rantakivet on ihasteltavissa Liperin kirjastolla syyskuun kahden ensimmäisen viikon ajan.
31.8.2018
Jalkapalloileva maailman pelastaja

Kun kuusitoistavuotiaalta liperiläiseltä Minttu Kurjelta kysyy mitä hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ovat, nyt kun Lasten oikeuksien päivästä tulee 20.11.2020 virallinen liputuspäivä, niin vastaus on… – Miten olisi jalkapalloileva maailman pelastaja. Jalkapallon pelaamisesta voisi tulla ammatti. Naisten pelaajapalkkiot pitäisi saada korkeammalle, Kurki tuumaa.
31.8.2018
Osuuskunta ItäMaito jäämässä historiaan

Valion maidonhankintaosuuskunnat ItäMaito ja Maitosuomi aikovat yhdistyä vuoden päästä. Suomen halkaiseva uusi osuuskunta tulee kantamaan nimeä Osuuskunta Maitosuomi.
31.8.2018
”Välittäkää nuorista ja kysykää, mitä kuuluu”

Kolmisen vuotta Liperin kunnan vapaa-aikaohjaajana työskennellyt Petra Timoskainen muuttaa ja siirtyy vastaaviin tehtäviin Ylöjärvelle. Torstaina oli hänen viimeinen työpäivänsä.
31.8.2018
Kortteliliiga toi Paloaukealle satoja pelureita

Joensuun seudun jalkapalloilijoiden matalan kynnyksen tapahtuma toi Ylämyllyn Paloaukealle vajaat 50 joukkueellista pieniä pelaajia. Torstai-iltana kävi kuten kevään Kortteliliigassakin – vesisade vilvoitti viimeisten pelien aikana junnuja.
30.8.2018
Graafikon keittiössä omenaa, sokeria ja voita

Meikäläisten pihassa kasvaa yksitoista omenapuuta. Onhan niitä aivan liikaa yhden perheen tarpeisiin, vaikkakin muutama puu alkaa jo vedellä viimeisiään. Mutta kun ne ovat siinä vuosikymmeniä töröttäneet luomassa tunnelmaa puutarhaan, niin ei niitä raaskisi millään kaataa.
30.8.2018
Viinijärventien kunto huolettaa

Liperin vammaisneuvoston aloitteesta kokoonnuttiin maanantaina tarkastelemaan Viinijärventien huonoa kuntoa. Tie on täynnä monttuja ja kuoppia, vaikka se on ahkerassa käytössä ja sijaitsee aivan taajaman läheisyydessä. Vammaisneuvoston on tarkoitus listata tien ongelmakohdat ja olla asian tiimoilta yhteydessä Destiaan.
30.8.2018
Oikeus osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen
Liperin vammaisneuvoston puheenjohtaja Paula Lehikoinen ja varapuheenjohtaja Tuula Hanikka luovuttivat viime viikon maanantaina kunnanjohtaja Hannele Mikkaselle tiivistelmän YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen ohjelmasta. Asiakirjan keskeisimmät teemat ovat osallisuus, esteettömyys ja yhdenvertaisuus.
30.8.2018
Puut pois, laguuni tilalle

Kaksi vuotta sitten ylämyllyläinen maansiirtoalan yrittäjä Jouko Mutanen osti poikansa kanssa reilu pari hehtaaria maata Heposelän rannalta. Palstalle oli kasvanut lepikko, jonka läpi ei päässyt kulkemaan.
30.8.2018
”Tuolla asuu niitä hevosia”

Viime kesänä ohikulkijat saattoivat hieraista silmiään Jyrinkylässä, kun omakotitalon pihamaalla laidunsi kaksi ponia. Kyseessä olivat eläinlääkäri Anna Malisen tyttären Kaisa Arulan shetlanninponit, Lotta ja Jukka, jotka olivat tulleet Uimaharjusta vierailulle.
30.8.2018
Mikkoselle eväitä eduskuntatyöhön
Kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.) kiersi maanantaina liperiläisissä yrityksissä ja kuuli yrittäjien iloista ja suruista. Hän pääsi vierailemaan kahdella tilalla sekä Ylämyllyn omassa tukussa Liperin Juurespakkaamossa yhdessä Liperin Yrittäjien puheenjohtaja Satu Hirvosen ja Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Merja Blombergin kanssa.
29.8.2018
Musiikkituokioita muskareista senioreihin

Keski-Karjalan musiikkiopistossa tänä syksynä uutena opettajana aloittaneella Jonna Pekkarisella on edessään monipuolinen opistovuosi. Musiikkileikkikouluopettaja vetää Keski-Karjalassa ja Liperissä lasten muskariryhmiä. Hänet nähdään myös liperiläisissä hoitokodeissa senioreita aktivoimassa.
29.8.2018
Nimismiehen talo palaa juurilleen

Liperin Keskustien raitin Käsämäntien puoleisessa päässä on jäljellä lähes vastakkain kaksi 1930-luvun lopun taloa. Aki Juutinen on remontoinut tänä kesänä vuonna 1939 valmistunutta taloa takaisin alkuperäiseen malliin.
29.8.2018
Yhteistuumin uusi navetta pystyyn

Monen maanviljelijän investoinnit ovat jäissä parin haastavan satokauden vuoksi, mutta Ahonkylässä rakentuu uusi navetta. Erityistä hankkeessa on, että navetta on kahden eri maatilan yhteisomistuksessa.
29.8.2018
Koti lähellä luontoa, mutta myös palveluita

Janne Piiroinen rakensi avopuolisolleen Mira Tiaiselle ja lapsilleen Amandalle ja Aapelille kodin Jyrinkylään. Vuonna 2015 valmistuneessa puutalossa on reilusti asuinneliöitä, tilaa ja väljyyttä. Jyrinkylä on Piiroiselle tuttua, sillä hän on ollut firmansa Rakennusliike Piiroinen Oy:n kautta rakentamassa alueelle yli kymmenen taloa.
29.8.2018
Remontoidut asunnot vuokrataan heti

Kiinteistö Oy Rääkkylän vuokrataloja saneerataan parhaillaan. Viime vuoden puolella kunnostettiin viitisentoista asuntoa, ja saneerauksia tehdään edelleen. Remontit tekee kunnan omistama kiinteistöpalveluyhtiö, joka toteuttaa saneerauksia täytetyönä.
29.8.2018
Talousarviosaatteissa toivottiin tarkkaa taloudenpitoa
Liperin kunnanvaltuustossa käytiin kokouksen aluksi läpi ryhmien ajatuksia ensi vuoden talousarviota ajatellen. Päällimmäinen ajatus oli, että tiukkaa taloudenpitoa on jatkettava, mutta samalla palveluissa on kehittämisen ja tehostamisen tarvetta.
28.8.2018
Kappalainen ja diakoni löytyvät pankin takaa

Rääkkylän kappeliseurakunnan toimisto- ja kerhotilat sijaitsevat nyt Osuuspankin kiinteistössä.

