Jos seisoo kovalla tuulella Pesolansaaren rannassa, tuntuu kuin sielu lähtisi viiman matkaan. Mutta jos rannalta lähtee kapumaan mäkeä ylös, ei tuulta pian enää huomaa. Muutaman sadan metrin päässä vastaan tulee talo, Päivi Saarelman ja Matti Pellilän koti.

Kuorinka näyttää kauneutensa myös hangen ja jään pitäessä järveä kahleissaan: vapaa-ajan asunnon ikkunoista avautuvat huikeat maisemat. Vaikka vielä ei voi seurata telkkiä ja muita sukeltajia, tieto vapautuvista vesistä on jo ilmassa. Musiikkilaitteesta soiva Kuorinka-valssi täydentää tunnelman.

Harrastusten luokitteleminen vuodenaikojen mukaan alkaa olla vanhanaikaista. Siinä missä hallit täyttyvät kesällä luistelijoista ja talvella pallon potkijoista, frisbeegolfaajat uhmaavat hankia ja kylmyyttä päivän pituudesta piittaamatta.

Viime vuoden loppupuolella Liperin Osuuspankin toimitusjohtajana Jalo Lehtovaaran jälkeen aloittanut Jukka Asikainen jatkaa työskentelyä tutussa paikassa. – Tulin töihin Ylämyllyn konttorinjohtajaksi vuonna 1987. Olin aika tuore pankinjohtaja 26-vuotiaana, kertoo Asikainen, jonka tavoittaa edelleen useimmiten Liperin Osuuspankin tiloista Ylämyllyllä.

Maria Iltolan mielestä kannel on yksi suomalaisuuden symboleista. Kihaus Folkin toiminnanjohtaja Iltola tekee parhaillaan gradua Pohjois-Karjalan kulttuurimatkailua tutkien, ja yksi tutkimustyön sivujuonteista on juuri kannel.

Jaaman entinen koulu on nyt kahden sukupolven, äidin ja tyttären, rauhaisa koti. Marja Leena Viitana ja Anna Maria Toukonen muuttivat Rääkkylään vuoden vaihteessa. Kahden aikuisen kotia etsittiin yli kolme vuotta, kunnes Viitana huomasi netissä houkuttelevan ilmoituksen riittävän suuresta kiinteistöstä.

Näyttelijä Timo Lavikainen elää juuri nyt uransa kiireisintä aikaa. Putouksen uusiin nimityksiin lukeutuva Lavikainen aikoo kuitenkin lohkaista aikaa vapaapäiville.

Tutjuntien varrella Roukalahdella on omakotitalon pihassa piirakkapajan kyltti. Houkutteleva tuoksu ohjaa pysähtyjän pienen leipomon ovelle, josta kurkistavat hymyilevät kasvot: – Sanon aina suomalaisittain terve, terve, sanoo iloisella äänellä 11 vuotta sitten liperiläistynyt Natthakan Rautiainen.

Maailma muuttuu, Eskoseni, sanotaan Aleksis Kiven kirjoittamassa näytelmässä. Lause on jäänyt elämään suomalaisten suihin pitkälti sen tähden, että se on harvinaisen totta. Olkoonkin, että jotkut asiat tapaavat pysyä myös ennallaan. Kuten koulu.

Ylämyllyllä juotiin tänään vietettävän Martin nimipäivän kahveja kahden kaveruksen kesken: yrittäjät Martti Puustinen ja Martti Reijonen ovat tuttuja vuosikymmenten takaa ja tehneet monissa asioissa yhteistyötä.

Pertti Turunen tietää, miten linnunpönttö tehdään. Viime keväänä roukalahtelaismies nikkaroi siivekkäille 120 pesäkoloa ja lisää on tulossa.

Liperiläinen Raili Kinnunen ei ole laskenut, kuinka monia villasukkapareja on tullut vuosien varrella tehtyä ja lahjoitettua eteenpäin, mutta paljon: – Kyllä kai niitä tulee vuodessa nykyisin tehtyä 50 – 100 paria, hän laskeskelee.

Sunnuntaina 60 vuotta täyttävällä Ilppo Pesosella on kokemusta kahdesta, jopa kolmesta, hyvinkin erilaisesta ammatista. Hän toimi Ylämyllyllä Puolustusvoimien palveluksessa noin kaksitoista vuotta. Viimeiset vajaat parikymmentä vuotta työmaana on ollut Hautaus- ja kukkapalvelu Pesonen.

Liperissä yli sata vuotta annetulla maatalousopetuksella oli kunniakkaat perinteet, joita kelpaa vieläkin muistella. Siikasalmen tilan perusti 1760-luvulla kruununvouti Gabriel Wallenius, ja Edvard Hällström taas maanviljelyskoulun vuonna 1886. Maamieskoulu aloitti toimintansa 1910-luvulla vieläkin käytössä olevassa vanhassa päärakennuksessa. Viimeisimpänä koulutusta antoi maatalousoppilaitos, joka keskiasteen uudistukset koettuaan lakkautui 1992 ja tilukset siirtyivät Joensuun yliopistolle. Nykyisin Siikasalmella on adventtikirkon

Mikko ja Niina Jaskari aloittivat syyskuun alussa Ylämyllyn K-marketin uusina kauppiaina. Joensuussa asuville Jaskareille kyseessä on ensimmäinen oma kauppa.

Suomen vahvin alle 105-kiloinen mies Jiri Grönman seuraa sivusta, kuinka joensuulainen Arttu Parviainen nostaa ponnistuksesta äristen asfaltista 337 kilon painoisen pakettiauton. Itse hän tehnyt saman tempun kymmenen minuuttia aikaisemmin.

Ihmeelliset ovat rakkauden tiet, sillä eipä olisi 1970-luvun alkuvuosina uskonut silloinen oppikoululainen Marita Pulkkinen Liperin lavalla piipahtaessaan tapaavansa siellä tulevan miehensä, Pierren Ranskasta. Nuorukainen oli Lappiin rättisitikalla matkatessaan tullut veljensä kanssa leipäpitäjään saksalaisten ystävien kehuttua Liperiä mukavaksi paikaksi, kun siellä oli Pärnätupakin. Silloinen Pärnätupa ehti jo loppua, mutta Maritan ja Pierren yhteydenpito säilyi tiiviinä kirjeenvaihtona.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Kaupankäynti on Inkeri Strandenilla niin verissä, että kaupan kassan jäädessä eläköitymisen myötä hän suuntaa myymään toreille ja myyjäisiin. Kassakoneen läheisyydessä Stranden ehti viettää työaikaa liki 46 vuotta. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Mika Ruotsalainen tarttuu hellästi tiheähaaraisen pensaan oksaan. Hän näyttää pientä yhä vihertävää marjarypälettä. – Tällainen se saskatoonpensas on. Marjat ovat vähän kuin tertussa. Yleensä tämä ihan kärjimmäinen marja kypsyy viimeisenä, Mika kertoo kohottaen oksan nähtäväksi.