Kirkkoherra, oikeustieteen tohtori ja historian maisteri

Liperin kirkkoherra Jari Uimonen täyttää 50 vuotta tänään torstaina. Hän on silloin matkoilla. Uimonen on tohtorin väitöksen lisäksi suorittanut kaksi muuta yliopistotutkintoa.

Kaverit kasaan ja kokoustamaan

Jonna Sirainen on selannut yhden jos toisenkin Kotiseutu-uutisten vuosikirjan etsiessään juttuja millenium-seiskoista luokkakokouksen alla.

Juurilleen palannut

Raija Albert täyttää torstaina 70 vuotta. Hän on asunut suurimman osan elämästään Saksassa, mutta on viihtynyt pian vuosikymmenen siellä, mitä aiemmin kutsui mummolakseen.

Sallisen Isabella siirtyy kotinurkilta kylälle

Yrittäminen on tuttua 39-vuotiaalle Leila Salliselle. Kotileipomo Isabella siirtyy kotipihasta kirkonkylän Yritystalolle helmikuun lopulla.

Ammattiautoileva mummojen itkettäjä

Neljäkymmentäkuusi vuotta täyttänyt Marko Leppänen harrastaa vapaa-ajallaan laulamista ja jääkiekkoa sekä kaukalopalloa kuljetusyrittäjän työn vastapainoksi.

Vuosikymmenten liikuttaja

Toivo Hirvonen on huolehtinut vuosikymmenten ajan, että kotikylällä on mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Tanssien järjestäminen ja latuhuolto ovat nyt jääneet vähemmälle, mutta aktiivinen ote järjestötoimintaan jatkuu yhä.

Aulis Huikuri ei jätä soutamista

Veneiden rakentaminen ja soutaminen ovat olleet Aulis Huikurille mieluisia harrastuksia. Monipuolinen työelämä ja harrastukset ovat pitäneet hänet virkeänä.

Ympäristön tähden

Liperiläinen Hanne Kinnunen tekee jatkuvasti ympäristöystävällisiä valintoja: korjaa rikkinäiset kenkänsä, kierrättää ahkerasti, syö kasviksia ja kalaa sekä lataa puhelimensa ekosähköllä.

Riitta Mikkonen Rääkkylän Yrittäjien vetäjäksi

Yrittäjyys ja yrittäjistä juttujen tekeminen on ollut Mikkoselle tuttua työtä jo parikymmentä vuotta. Nyt työ jatkuu myös yrittäjäjärjestön puheenjohtajana.

Yrittäjäjärjestön ruoriin

Ilotulitusrakettien paukkuessa vaihtuu vuosi ja Liperin Yrittäjien puheenjohtaja. Käsämäläinen mainoskuvaaja Harri Mäenpää ottaa luottamustehtävän hoitaakseen.