Jyrin hoivakodissa huristellaan invamopolla

Jyrin hoivakodissa Liperissä nähtiin joulukuun toiselle viikolla iloisia ja uteliaita ilmeitä, kun pihamaalla testattiin LC Joensuu/Pielisjoki lahjoittamaa invamopoa.

Lystikkäitä tonttuja kierrätysmateriaalista

– Vain mielikuvitus on rajana tonttuja tehdessä, naurahtaa rääkkyläläinen Vaida Laasonen.

Kun Taikametsän joulu saapui Taikametsään

Taikametsän päiväkodissa Ylämyllyllä on lehteilty viime aikoina ahkerasti Camilla Sandbergin kirjoittamaa ja Tiina Kauppisen kuvittamaa satukirjaa Taikametsän joulu. Kirjaa on luettu ääneen ja sen innoittamana on taiteiltu upea yhteisöteos päiväkodin seinää koristamaan.

Pieniä päiväkodeissa entistä enemmän

Liperin kunnan varhaiskasvatus tarvitsee Ylämyllyllä lisää tilaa, sillä erityisesti pienten lasten määrä palvelujen parissa on kasvanut. Samaa sanomaa kertoo kotihoidon tuen tilasto: entistä harvempaa alle 3-vuotiasta hoidetaan Liperissä kotona.

Jaksamisen seurantaa ja armollisuutta itselle

MTK Pohjois-Karjalan järjestämässä etäseminaarissa Maatalouden monet mahdollisuudet kuultiin viime viikolla painavaa asiaa maatalouden kehittämisestä ja viljelijöiden tilanteesta. Yksi luennoitsijoista oli liperiläinen maanviljelijä Jari Rouvinen, joka kertoi loppuun palamisestaan ja selviämisestä.

Hiusjää – luonnon oma ”joulukukka”

Pitkä lumeton syksy tuottaa kauniita elämyksiä tarkkasilmäiselle luonnossa liikkujalle. Rääkkyläläinen Aatos Suominen on ikuistanut lukuisia hiusjään muotoilemia taideteoksia.

Monta ei-mitään on paljon

Vuosia sitten radiossa oli hauskasti nimetty ohjelma: ”Kysykää mitä haluatte, ja me vastaamme mitä haluamme”.

Jouluisista perinteistä

Joulua on vietetty Itä-Suomessa kauan. Tiedetään, että jo 1800-luvun puolivälissä varakkaimmissa talouksissa joulukuusia on tuotu sisään. Tämä perinne tuli uskopuhdistaja Martti Lutherilta Eurooppaan, mistä se sitten levisi tänne Pohjolaankin.

Kun päiväkoti oli vasta suunnitteilla

Mustavalkoisessa uutiskuvassa ahkeroi kaksi naista remonttihommissa: toinen sutii maalia pienellä pensselillä pistorasian ympärille, kollegan levittäessä telalla seinään uutta sävyä. Puuhanaisiksi heitä kuvatekstissä kutsutaan.

Maalaustelineitä Liperin päiväkotiin

Liperin Hevosystäväinseura lahjoitti paikalliseen päiväkotiin kolme puista, lasten käyttöön tarkoitettua maalaustelinettä. Joulun hengessä tehdyn eleen tarkoituksena on vauhdittaa pienten ihmisten taiteellista puuhastelua.