Taipaleen ortodoksinen seurakunta kasvoi vuoden alussa, kun Nurmeksen ortodoksinen seurakunta yhdistyi siihen. Liitoksen myötä Liperin, Outokummun ja Polvijärven kunnat kattava laidun laajeni Nurmeksen, Juuan ja Rautavaaran maille. Matkaa seurakunnan eteläisimmän ja pohjoisimman pisteen välillä on noin 200 kilometriä.
Jään paksuutta Pyhäselällä mittaava Raimo Virkkunen kertoo Pyhäselän saaneen jääpeitteen ylleen. Roukalahdella sijaitsevalla mittauspisteellä jääkannen paksuus on kymmenen senttiä. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Ruokalahdella Haiskuntiellä majaansa pitävä Kotileipomo Ranta-Pirtti lopettaa vuoden vaihteessa toimintansa.
Rääkkylässä toimivan Kaupparinne Teppo Mononen Oy:n omistus on siirtynyt Harri Mikkoselle. Aiemmin omistus jakautui Mikkoselle ja Teppo Monoselle – Teppo Mononen oli aiemmin myös yrityksen pääomistaja.
Ylämyllyn ST1-polttoainemyyntipiste eli niin sanottu kylmähuoltamopiste lopetti kiertoliittymän tuntumassa toimintansa tämän vuoden viimeisellä viikolla. Tilalle on tulossa jo tammikuussa ABC-ketjun polttoaineen myyntipiste.
Arvinsalmessa, Rääkkylän puoleisen rannan lossituvassa on näkynyt tänä syksynä vuosien tauon jälkeen taas valojen loistetta. Nestori-lossi toi mukanaan uusia lossinkuljettajia, jotka majoittuvat talossa vuorojen välillä.
Kiteen seurakunnan uusi kirkkoherra Markku Komulainen kertoo palanneensa mielellään kotimaakuntaansa. Nurmeksesta kotoisin oleva Komulainen on kiertänyt opintojen ja työpaikkojen kautta Helsingistä Pyhäjärvelle ja nyt Tampereelta Kiteelle.
– Pitäähän kansanmusiikkipitäjässä opiskella pelimannimusiikkia, päätti Taina Väyrynen. Hän ehdotti Keski-Karjalan kansalaisopistoon Rääkkylään pelimanniryhmää. Niinpä Käspelissä on syvennytty pelimannimusiikin saloihin syksyn mittaan Jukka Kyllösen opastamana.
Liperin Osuuspankki täyttää tänä vuonna sata vuotta. Siikasalmen maamieskoululla tammikuussa 1920 perustetun pankin juhlavuosi on kulumassa vähäeleisesti loppuunsa. Juhlat ja monet tapahtumat jäivät pitämättä koronaepidemian takia.
Liperiläinen, Ylämyllyllä asuva Tino Turunen suoritti oman osuutensa varusmiespalveluksesta mallikkaasti. Hän kotiutui Onttolan rajavartiostosta viime viikolla reservin vänrikkinä.