Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa ansioituneille Suomen kansalaisille seuraavat kunniamerkit 6.12.2017:
Ylämyllyn Yllätyksen juniorit ovat voittaneet yhden Suomen mestaruuden ja yhden hopeamitalin jalkapallon valtakunnallisissa taitokilpailuissa.
Kuopiontiellä Liperissä sattui hirvikolari eilen iltapäivällä ennen kello neljää. Kuopiolainen 49-vuotias nainen ajoi henkilöautolla Kuopion suuntaan ja törmäsi Ristonkankaan kohdalla tien vasemmalta puolelta valtatielle tulleeseen hirveen. Vakavammilta loukkaantumisilta onnettomuudessa vältyttiin.
Rääkkyläläisten ja liperiläisten yhdistystoimijoiden toivotaan ilmoittavan seuransa perustiedot jelli.fi -sivustolle, jonne kootaan maakunnan yhdistykset tapahtumineen yhden sivuston alaisuuteen.
Liperissä oli syksyn tietojen mukaan 29 rintamatunnuksen omaavaa veteraania. Rääkkylässä heitä oli vielä alkuvuodesta 19 – veteraaniasioita hoitanut Veikko Sallinen arvio tämän hetkiseksi määräksi noin 15.
Suomen paikallislehdet ovat myöntäneet vuoden 2017 Antti-patsaan Suomen Yrittäjät ry:lle tunnustukseksi aktiivisesta yhteistyöstä paikallislehdistön kanssa. Palkinto jaettiin tänään Antin päivänä.
Pohjois-Karjalan Yrittäjien syyskokous valitsi hallitukseen liperiläisen Satu Hirvosen. Rääkkyläläinen Tero Harinen valittiin hallituksen varajäseneksi. Pohjois-Karjalan Yrittäjien puheenjohtajaksi syyskokous valikoi joensuulaisen Perttu Kouvalaisen.
Mattisenlahden koululla tuoksuvat vastapaistetut piparit. Kyläkoulun oppilaat ovat olleet ahkeria heti aamusta: opettajanhuoneen pöydillä komeilee kaksi pellillistä suomineidon muotoisia leivonnaisia. Piparkakut on päällystetty valkoisella sokerikuorrutteella ja sinisillä nonparelleilla.
Kotiseutu-uutisten Antti-patsas ojennettiin aktiiviselle seuratoimijalle, joka nuoresta iästään huolimatta on monessa mukana. Tommi Sallinen tunnetaan monipuolisena talkoolaisena, jonka erityisosaamista ovat tekniset askareet.
Kirjailija-kuvataiteilija Ninka Reittu-Kuurila saa tänä vuonna Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -tunnustuspalkinnon. Vuosittain jaettavasta palkinnosta päättää Antti-raati, joka valitsee samalla myös Antti-patsaan saajan. Raatiin kuuluu kuusi liperiläistä ja viisi rääkkyläläistä jäsentä.