Henkilöauto ja rekka törmäsivät Vaiviontiellä Ylämyllyllä eilen iltapäivällä. Henkilöauto osui mutkassa rekan etukulmaan ja ajautui törmäyksen seurauksena ojaan. Sen paremmin henkilöauton kuin rekankaan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Liperiläinen Ninka Reittu-Kuurilan teos ”Sinä olet superrakas” oli yksi Lasten- nuortenkirjallisuuden Finlandia -ehdokkaista. Junior Finlandiana tunnetun kilpailun voittajan Sanna Manderin valitsi Anna Puu kuuden ehdokkaan joukosta.
Sankarivainajia muistetaan itsenäisyyspäivänä havuin sekä Rääkkylässä että Liperissä ja Viinijärvellä. Kunniakäynnit haudoilla ajoittuvat keskiviikon messujen yhteyteen.
Ylämyllyn Honkatien tuntumassa asennetaan ensi maanantaista alkaen kaukolämpöputkea. Työt haittaavat jalkakäytävällä liikkujia noin kahden viikon ajan.
Jyrin joulumyyjäisissä viikonloppuna Ylämyllyn koulun kuudensien luokkien oppilaat vanhempineen pitivät kahviota ja myivät leivonnaisia. Yrittäjyyttä harjoiteltiin hymyissä suin.
Liperiin asti ulottuvassa Joensuun seudun joukkoliikenteessä halutaan ottaa käyttöön mobiililippu. Seudullinen joukkoliikennejaosto päättää mobiililipun käyttöönoton reunaehdoista marraskuun viimeisenä päivänä. Ensi vaiheessa on tarkoitus lanseerata mobiililippu kertamatkoihin.
Koira joutui veden varaan Säynelammella Liperissä tänään päivällä. Mitä ilmeisimmin koira lähti jäniksen perään Syvälahdentieltä. Säynelampea ylittäessään se vajosi jäihin; koira joutui veden varaan parinkymmenen metrin päässä rannasta.
Viinijärven taajamassa sattui ulosajo sunnuntaina iltapäivällä puoli neljän aikaan. Nuoren miehen ohjaama henkilöauto suistui ojaan oikealle kaartuvassa mutkassa liian suuren tilannenopeuden vuoksi.
Autoilija ajautui ojaan Sotkumantiellä Liperissä tänään puolenpäivän aikaan. Ajovirheen vuoksi henkilöautoilija suistui vastaantulevien kaistan yli ojaan, ajosuunnassaan tien vasemmalle puolelle.
Jos halutaan ehkäistä perheväkivaltaa, pitää puuttua tilanteisiin, joissa sitä ilmenee, poliisitaustainen kansanedustaja Kari Kulmala (sin) toteaa tiedotteessaan. Rääkkyläläinen kansanedustaja toteaa, että kun kodissa tapahtuu väkivaltaa, kutsutaan paikalle poliisi ja tilanne rauhoittuu.