Sinisten Kulmala: Putkan ja kodin välille tarvitaan apua
Jos halutaan ehkäistä perheväkivaltaa, pitää puuttua tilanteisiin, joissa sitä ilmenee, poliisitaustainen kansanedustaja Kari Kulmala (sin) toteaa tiedotteessaan.
Rääkkyläläinen kansanedustaja toteaa, että kun kodissa tapahtuu väkivaltaa, kutsutaan paikalle poliisi ja tilanne rauhoittuu. Rähisijä viedään putkaan tai osa perheestä lähtee turvakotiin. Todelliset ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän. Kulmalan mukaan kriittinen hetki on se, kun toinen osapuoli palaa turvakodista tai putkasta kotiin.
– Tämä on se hetki, johon perhe tarvitsee eri viranomaisten apua ja yhteistyötä. Jokaisen perheen tilanne on yksilöllinen. Jokaiselle pitää tehdä suunnitelma, miten jatketaan tilanteen jälkeen.
Lähestymiskiellostakaan ei Kulmalan mukaan ole aina apua. Asianomistajien kannalta tosiasiallista turvaa toisi käytännössä vain se, että lähestymiskiellon rikkomiseen pystyttäisiin puuttumaan välittömästi ja ajantasaisesti. Tällä hetkellä se ei ole mahdollista ainakaan poliisin puolelta, koska resurssit ovat edelleen siihen riittämättömät.
– Kenenkään ei pitäisi sietää väkivaltaista käyttäytymistä, mutta valitettavan usein suhteesta ei uskalleta lähteä syystä tai toisesta. Kaikenlaiseen väkivaltaan on Suomessa nollatoleranssi, Kulmala muistuttaa.
On olennaista että resurssit ovat riittävällä tasolla. Väkivaltatilanteissa apua pitää saada heti. Mutta tärkeää on myös, että väkivallasta uskalletaan kertoa, jotta siihen voidaan puuttua. Kyllä arjen turvallisuus kuuluu ihan meille kaikille.
– Rohkeus ilmoittaa väkivallasta kasvaa, jos voi olla varma, että apua on tarjolla väkivaltatilanteen jälkeenkin.
Tänään lauantaina on YK:n kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Vuonna 2014 julkaistun Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan suomalaisista naisista noin 47% on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen.
Kommentit
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kiitos tämä tärkeän asian julkaisemisesta.
Ystävällisin terveisin
Kari Kulmala