Vorot ovat vieneet Liperinsalon Telmonrannasta Yamaha-merkkisen, 20 hevosvoimaisen perämoottorin lauantai-illan ja tiistaiaamun välisenä aikana.
Ensimmäiset herkkutatit ovat nousseet Liperissä. – Liperiläisestä kuusikosta poimittuja tatteja tuotiin tiistaina. Olivat upeita, Loreno Dalla Valle kertoo. Ukkoskuurot ja sään viileneminen on auttanut sienten kasvua. Tattiautot lähtevät liikkeelle, kun sieniä alkaa nousta enemmän.
Asiointiliikenne Viinijärveltä Liperiin jatkuu maksuttomana maanantaista perjantaihin ensi viikosta alkaen. Kyydit ovat osa koulukuljetuksia, joten niitä ei ajeta syyslomalla ja joululoman alettua. Aamulla bussi tuo viinijärveläiset kirkonkylälle ja takaisin pääsee hieman ennen puolta päivää. Auto pysähtyy tarvittaessa Käsämässä sekä muillakin matkan varrella olevilla bussipysäkeillä. Korjattu 16.9.2018: Asiointikyyti kulkee viidestä viikossa maanantaista perjantaihin, toisin kuin Liperin
Iäkäs liperiläinen tavattiin autoilemasta humalassa tiistaina. Komperosta tulleen vinkin perusteella poliisi puhallutti 80-vuotiaan miehen, ja koe antoi tulokset 0,87 promillea.
Saimaan kanavalla sunnuntaina käydyn onginnan Suomen mestaruuskilpailun alle 15-vuotiaiden sarjan voitti Rääkkylän kalakerhoon kuuluva 14-vuotias Leevi Pippuri. Vaikeassa kisassa voitto irtosi 194 gramman saaliilla.
Tämän kesän Kotiseutu-uutisten järjestämän Jopo-arvonnan voitti Katja Kinnunen Mattisenlahdesta.
Yleisurheilun pitäjänmestaruuskilpailut Rääkkylässä alkoivat elokuun alussa hyppylajeilla. Torstaina vuorossa ovat juoksulajit ja ensi viikolla Rääkkylän Kisa-Veikkojen järjestämissä kilpailuissa mitellään heitoissa.
Viinijärven tuntumassa sijaitseva Sun Ahonlaita on myynnissä. Sen omistavat Janne Vehviläinen ja Satu Malinen etsivät uusien tuulien puhaltaessa yhteisöasumisen ja hyvinvointipalvelujen keskittymälle jatkajaa.
Joensuun seudun joukkoliikenne siirtyy talviaikatauluihin 8.8. alkaen. Uudessa aikataulussa linja 102 ei aja enää arki-iltojen kello 22.10 iltayhteyttä Liperin kirkonkylältä Joensuuhun.
Liperin kunta ja Joensuun kaupunki ovat uusineet hieman vaarallisiksi käyneet Pärnävaaran portaat. Askelmat vievät urheilukeskuksella vierailevan kahviolta kuuluttamolle – tai toisinpäin.