Rääkkylän sisäilmaongelmainen alakoulu säilyy maisemassa ainakin toistaiseksi. Kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että korkeiden purkukustannuksien vuoksi ei rakennelmaa vielä hävitetä.
Siun sote luopuu Viinijärven terveysasemasta vuoden lopussa. Syksyn ajan Viinijärvellä palvelee vielä diabeteshoitaja, neuvola ja Islabin näytteenottopiste tiettyinä päivinä viikossa. Sairaanhoitajan viikottainen vastaanotto ei jatku kesätauon jälkeen Viinijärvellä.
Lauantaina 25.8.2018 vietettiin ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalan maakunnan syntymäpäiviä. Liperissä ja Rääkkylässä päivää juhlittiin lukuisin eri tavoin. Katso kuvagalleria tapahtumista Arvinsalmen molemmin puolin.
Karhunmetsästyskausi päättyi Rääkkylässä lauantaina ennätykselliseen neljän nallen saalismäärään.
Rääkkyläläinen kansanedustaja Kari Kulmala on huolissaan urheilijoiden epätasapuolisesta kohtelusta. Esimerkkinä hän mainitsee Suomen Urheiluliiton asettaman omavastuun Berliinin EM-kilpailuissa kisaaville parayleisurheilijoille. 900 euron omavastuun välttää saavuttamalla kilpailuista mitalin.
Varhain lauantaiaamuna mieshenkilö nukahti auton rattiin ajaessaan Kuopiontiellä Ylämyllyllä. Kuljettaja teki korjausliikkeen, jonka myötä henkilöauto lähti sivuluisun ja ajautui ojaan.
Matemaattisten mutkien ja kieliopillisten kiemuroiden ohella myös median maailma on tullut Liperin koulun kuudesluokkalaisille tutuksi. Kolmannella kouluviikolla Juha Kososen isännöimässä luokassa pistäytyi kaksi paikallislehden toimittajaa koulukkaiden tentattavana.
Jättimäisiä materiaalin käsittelykoneita valmistava Mantsinen Group Ltd Oy laajentaa Raumalle. Ylämyllyn tehdas jatkaa nykyisellä vahvuudella.
Rääkkylän Niemisestä tehtiin torstaina puolelta päivin hätäkeskukseen ilmoitus kivien väliin jääneestä metsästyskoirasta.
Poliisi tutkii Ilomantsissa varhain maanantaina tapahtunutta karhun kaatoa, jossa eläimen ampui liperiläinen 42-vuotias mies.