Seitsemän pelimannileiriläistä on musisoinut yhdessä maanantaista lähtien Käspelissä. –Ihana ilmapiiri ja matala kynnys soittamiseen, kiteyttää kirkkonummelainen Helena Eerola Rääkkylän pelimannileirin lumon.
Juhannusviikonloppuna Pohjois-Karjalassa todettiin kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.
Työttömien työnhakijoiden määrä väheni toukokuussa Liperissä sekä Rääkkylässä. Myös viime vuoteen verrattuna suunta on positiivinen.
Liperissä nautitaan alkoholia selvästi maakunnan ja koko maan keskiarvoa vähemmän.
Viinijärven Urheilijat kertoo facebook-sivuillaan, että miesten suomensarjan joukkue on asetettu karanteeniin viikolla 24 pelitapahtumassa tapahtuneen korona-altistumisen vuoksi.
Aatu-myrskyn jäljiltä on sähkövikoja maakunnassa vielä runsaasti. Torstaina aamulla Liperissä sähköt puuttuivat 332 PKS Sähkönsiirron asiakkaalta. Rääkkylässä sähkökatko kosketti vielä aamulla 128 taloutta saarten alueella.
Kaatamossa Ristin kylällä sijaitseva Rinki-ekopiste suljetaan tämän viikon lopulla. Metallikontit siirretään juhannusta edeltävänä torstaina pois Kaatamontie neljän tontilta.
Metsäpalovaroituksen aikana juhannuskokon tai muun avotulen tekeminen on yksiselitteisesti kiellettyä. Varoituksen tekee ilmatieteenlaitos. Pelastusviranomaisella ei ole metsäpalovaroituksen aikana toimivaltaa myöntää avotulen teon suhteen mitään poikkeuksia.
Rääkkylän istuva kunnanvaltuusto kokoontui nelivuotiskautensa viimeiseen kokoukseen maanantai-iltana. Valtuusto käsitteli kokouksessa toukokuussa pöydälle jättämäänsä Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen hyväksymistä.
Liperin kesän lämpötilaennätys meni sunnuntaina rikki. Joensuu-Liperin lentoasemalla mitattiin yli 30 asteen lukemat.