Rääkkylän kuntavaalien äänet on laskettu. Kunnan äänestysprosentti oli 62,7 prosenttia. Ääniä annettiin yhteensä 1 155. Ennakkoon kävi äänestämässä 835 kuntalaista ja varsinaisena vaalipäivänä 316. Hylättyjä ääniä annettiin neljä kappaletta.
Ensimmäisinä Liperin kunnassa valmistuivat kirkonkylän ja Viinijärven äänestysalueet. Kirkonkylän alueen äänikuningas on entiseen tapaan Keskustan Eero Reijonen, jonka kokonaisäänisaalis on 134. Äänistä kaksi kolmasosaa tuli ennakkoon.
Rääkkylän äänet on laskettu. Eniten ääniä Rääkkylässä keräsi Kari Kulmala (sin.). Kulmala sai huimat 117 ääntä.
Keskusta on saamassa lisää paikkoja kaksin kappalein Liperin valtuustoon ennakkoäänten perusteella. Sillä olisi jatkossa 14 paikkaa kaikkiaan 35 valtuustopaikasta, jos ennakkoäänten tulos säilyisi koko lopun iltaa.
Neljä vuotta sitten Liperissä juhlittiin äänikuningattaren tahtiin. Sanna Parkkinen (sd.), nykyinen Rissanen, nousi varsinaisen vaalipäivän äänillä ohi Eero Reijosen (kesk.). Numerot Parkkisen hyväksi olivat lopulta 271–233.
Itä-Suomen poliisilaitos varoittaa pankin nimissä tehdyistä verkkohuijauksista ja kehottaa olemaan tarkkana verkossa tapahtuvassa pankkiasioiden hoidossa.
Liperin kuntavaaliehdokas on keskimäärin 50-vuotias mies – juuri sellainen on myös tavanomainen kokoomuslainen ehdokas.
Maakuntaliitto on päättänyt tukea elokussa vietettävän maakuntapäivän tapahtumia suunniteltua suuremmalla summalla. 52 eri tapahtumaa tuetaan yhteensä 61300 eurolla.
Sinisten puolueen puheenjohtaja rääkkyläläinen Kari Kulmala kertoo, että puolueella on Suomessa vajaat sata kuntavaaliehdokasta. Ehdokkaita on noin kolmessakymmenessä kunnassa.
Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina 8. kesäkuuta. Äänestää voi vielä varsinaisena vaalipäivänä eli tulevana sunnuntaina 13. kesäkuuta.Liperin äänioikeutetuista 30 prosenttia on käynyt uurnilla ennakkoon. Se on yhteensä 2 821 ihmistä. Viime kuntavaaleissa vuonna 2017 liperiläisten ennakkoäänestysaktiivisuus oli 29,3 prosenttia.