Yhteisötalolla käytiin kauppaa, laulettiin ja kahviteltiin joulunavauspäivänä

Liperin kirkonkylän joulunavauspäivää vietetään tänään perjantaina. Yksi kaupankäynnin paikka tapahtumapäivänä oli Yhteisötalo, josta myös joulupukin saattoi löytää kiikkutuolista jutustelemasta.

Herrankukkarossa ostettiin käsitöitä lahjaksi

Liperin kirkonkylän joulunavajaisissa oli Herrankukkaron käsityöpiirin joulumyyjäisissä tarjolla käsitöitä moneen makuun ja tarpeeseen. Värikkäitä villasukkia, pöytäliinoja, lapasia, kaulaliinoja ja pipoja löytyi niin virkattuna kuin neulottuina. Tuotokset olivat seurakunnan käsityö ja askartelupiirin työn satoa.

Liperin kirkon esteettömyysluiskat ensi vuoden talousarvioon – Kirkkolain muutokset voivat hidastaa prosessia

Liperin kirkon esteettömyyden parantamiseksi tähtäävän projektin toivotaan muuttuvan vihdoin todeksi. Toteutusta esitetään Liperin seurakunnan vuoden 2025 talousarvioon, mutta mutkaton matka ei vielä ole.

Lauri Koponen tekee klapeja omasta metsästä

Suvisrannantiellä Ahonkylässä omasta metsästä klapeja tekevä ja myös maatilaa pyörittävä  Lauri Koponen ei ole vielä iällä pilattu. Nuorella yrittäjällä on ikää 23 vuotta. Klapeja hän on tehnyt jo vuosikausia. Sukupolvenvaihdos on tämän vuoden peruja.

Koulu-PT kannustaa oppilaita liikkumaan

Elokuusta alkaen yläkoululla Ylämyllyllä on oppilaiden liikkumisen tukena ollut oma personal trainer. Koulu-PT-toiminta on osa Liikettä koulupäivään -hanketta, joka kestää lukuvuoden loppuun asti. Hankkeessa kiinnitetään huomiota erityisesti MOVE-mittauksissa huonosti menestyviin lapsiin, jonka myötä myös alakoulun viidesluokkalaisia on otettu hankkeen piiriin mukaan. 

Älä käännä katsettasi pois

PÄÄKIRJOITUS Tälle syksyä Liperiin on jalkautunut huolestuttava ilmiö. Useammin kuin kerran on kirkonkylällä vaeltanut vanhus vailla päämäärää. Ilman tietoa tulevasta tai menneestä. Etsien milloin kotia tai muuta yösijaa, toisinaan tekemistä tai vain seuraa. ”Voitaisko ajella jonnekin?”, on muuan rouva pyytänyt vuoron perään autoilijoilta. Toinen tapaus tahtoisi hotelliin, sillä kotona on tyyl-säää.

Mengiä mečäle! Painukaa metsään!

KOLUMNI Kylmykuun röččysiän aigua maksau mustella muarjah käyndiä. Kezäl äijät lähtietäh rengilöinke meččäh. Sie päiväine pastau da linduizet vigletetäh. Mečäs on hyvä huogavuo da hengittiä. Atkalat unohtutah da bašku parem ruadau. Kaiken ližäkse syömisty suittuu puzuh. 

Tilitoimiston työntekijä vaihtoi yrittäjäksi

Saara Reijosen urapolku on edennyt pisteeseen, jossa hän saa tehdä itselleen mieluista työtä, lähellä kotia, yrittäjän vapaudella ja vastuulla. Erittäin arvostetun kirjanpidon- ja laskentatoimen KLT-tutkinnon äskettäin läpäissyt Reijonen ihastelee Liperin kirkonkylän linja-autoaseman kiinteistön ikkunassa olevia teippauksia. 

Lumiukko pääsi Eevi Janttosen postikorttiin Viinijärven kirjastolla

Viinijärven kirjastolla askarreltiin marraskuun  viimeisellä viikolla joulupostikorttien parissa kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkolan opastuksella. Yksi mukana olleista oli Viinijärven koulun ykkösluokkalainen Eevi Janttonen.

Eräkeskus ja metsästysmaat jäävät tuulipuiston kaava-alueelle – ”Keskuksen toiminta turvattava”

Ristinpohjan metsästysseuran eräkeskukselle vievillä teillä huristelee marraskuisena sunnuntaina auto jos toinenkin. Kutsu hirvipaistille on tavoittanut jälleen lähes pari sataa kyläläistä ja maanomistajaa perheineen.

Timo Pietariselle Liperistä kiinteistövälitystä

Karjalan Kiinteistöpalvelut Oy on yrityskaupalla tulossa mukaan Liperin alueen kiinteistövälitystoimintaan. Karjalan Kiinteistöpalvelujen yrittäjä on liperiläinen, Vaiviossa asuva Timo Pietarinen. Yrityksen pääpaikka on Outokummussa. Pietarisen yritys osti Kontu Pohjois-Karjalan kiinteistövälitystoiminnan.

Toiveita Rääkkylän apteekista ja Ylämyllyn seurakuntatalolta

Joululahja lähimmäiselle -keräys on jälleen käynnissä Liperissä. Liperin seurakunnan diakoniatyön kautta voi tänäkin vuonna vauhdittaa oman paikkakunnan apua tarvitsevien joulun viettoa esimerkiksi ostamalla elintarvikekassi Liperin tai Ylämyllyn K-marketeista tai hankkimalla joululahjan lapselle Ylämyllyn seurakuntatalon toivomuskuuseen ripustetun toiveen mukaisesti.

Perustaja on poissa – laitevalmistus jatkuu

Rääkkylän Pelti- ja Metallityö Oy on vuosien ajan tehnyt pienen paikkakunnan yritykseksi kovaa tulosta ja saanut kolmen A:n luottoluokituksen. Tänäkin vuonna yritys oli Rääkkylän suurin yhteisöveron maksaja. Tällä hetkellä kuitenkin tuloksellisuus on siirtynyt taka-alalle, sillä yrityksen perustaja Jari Sivonen menehtyi viime viikolla 65-vuotiaana äkillisesti nopeasti edenneen sairauden seurauksena.

Yllätys futsalissa alueen kärjessä

Ylämyllyn Yllätyksen naiset ovat kärkipaikalla futsalin naisten Kakkosessa itäisen alueen lohkossa. Yllätyksellä on neljän kierroksen jälkeen kolme voittoa ja yksi tappio. Viime lauantaina Mikkelissä pelatussa neljän joukkueen turnauksessa Yly voitti ensimmäisessä ottelussa Muuramen Yrityksen maalein 6-1. Sofia Parkkinen teki ottelussa kaksi maalia ja alueen maalipörssiä johtava Henna Hirvonen yhden.

LiVo:lla alku ollut tahmea

Liperi Volley miesten joukkue on urakoinut 2-sarjassa syksyn aikana kuusi ottelua.  Joukkue saavuttanut niissä yhden voiton, yhden tasapelipisteen sekä neljä tappiota. Tällä hetkellä LiVo on viiden joukkueen lohkossa viimeisenä. 

Liperiläisseuran hiihtäjät jäivät kärkisijoista

Hiihdon Suomen Cupin toinen osakilpailu käytiin viime viikonloppuna Rukalla. Liperin Hiihtoseuran hiihtäjistä parhaimmin sijoittui Maija Tiainen naisten 20 kilometrin vapaan kilpailussa. Tiainen hiihti sijalle 12 sunnuntaina käydyssä kisassa, palkintokorokepaikasta hän jäi vajaa minuutti 50 sekuntia. Samassa kilpailussa Iitu Vuorma oli 19:s.

Liperinsalossa leikattiin tienauha

Liperinsalossa leikattiin lauantaina tienauha ja nautittiin kuohuvaa, ei ihan uuden tien, mutta uuden päällysteen saaneen tien kunniaksi. Uutta asfalttipäällystettä ja perusparannusta tehtiin kesällä noin kahdentoista kilometrin matkalle.

Rääkkylä-palkinto yllätti saajan

Rääkkylä-palkinto meni tänä vuonna samaan osoitteeseen, vaikka palkittuja oli useita. Palkinnon saivat nuoriso-ohjaaja Mika Nykänen ja Rääkkylän nuoret. Perusteluina olivat aktiivinen yhdessäolo, Nykäsen alullepaneva voima ja oma esimerkki ja kannustaminen. Kävijämäärät nuorisotalolla ovat nousseet ja toimintaa on iltaisin ja viikonloppuisin. Nuoria kiitellään aktiivisuudesta ja reippaudesta.

Paloaukean myyjäisissä vilskettä

Jyrin koulun ruokalassa järjestetty Paloaukean joulumyyjäiset veti taas runsaasti paikalle myyjiä ja kävijöitä. Perinteiseksi muodostuneen myyjäisten järjestäjänä toimii Vanhempainneuvosto Rumpu. Mukana olikin runsaasti koululaisia ja heidän vanhempiaan.

Rääkkylä on maailman paras paikka

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen tunnetaan elokuvistaan, jotka on kuvattu osittain Rääkkylässä. Pölönen olikin kahtena päivänä kekälekunnassa vieraana, kun hänen elokuviaan Oma maa ja Onnen maa esiteltiin ja niistä keskusteltiin kolmessa näytöksessä. Maanantain koululaisnäytöksessä esitettiin Pölösen läpimurtoelokuva Onnen maa.

Pekka Kauppisen kasaamaa Rääkkylä-kirjaa odotellaan kevääksi

Maanantaina Rääkkylän historiateoksen kirjoittaja Pekka Kauppinen kertoi kunnan valtuustosalissa kirjan kirjoittamisesta ja sen tämän hetkisestä tilanteesta liki viidellekymmenelle kuulijalle. Joulukuun alussa tulee neljä vuotta täyteen, kun kirjaprojekti laitettiin alulle.

On oikeus leikkiä, on oikeus toivoa

Viime keskiviikkona vietetyn lastenoikeuksien päivän kunniaksi Ylämyllyn seurakuntalolla järjestettiin lapsiperheille tapahtuma, jossa perheet pääsivät pohtimaan lasten oikeuksia sekä pitämään hauskaa erilaisten tehtävien parissa. Perheitä seurakuntatalolla vieraili useampi kymmen.

Liperissä taksoihin korotuksia

Liperin elinympäristölautakunnan hyväksymissä taksoissa korotuksia tuli muun muassa kielteiseen poikkeamislupaan tai suunnittelutarveratkaisupäätökseen. Kyseinen maksu on tänä vuonna ollut arvonlisäverottomana 390 euroa, ensi vuonna vastaavasta joutuu maksamaan 500 euroa.

Kunta antoi lausunnon hyvinvointialueelle

Liperin kunta antoi lausuntonsa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen alueellisiin järjestämissuunnitelmiin Liperin kunnan osalta.

Maakunnallisen yrittäjäpalkinnon sai Linnaan kutsuttu Matti Sallinen

Hyvin monelle liperiläiselle tuttu kauppias Matti Sallinen on saanut tänä syksynä nauttia huomionosoituksista niin valtakunnan kuin maakunnankin tasolla.

LK-Huolto laajensi toimitilojaan Ylämyllyllä

Ylämyllyllä ja Viinijärvellä toimiva LK-Huolto Oy laajensi toimitilojaan Ylämyllyntiellä sijaitsevalla yritystontilla. Kiinteistönhuoltopalveluja tarjoava Jukka ja Pekka Ikosen yritys on rakennuttanut tämän vuoden aikana 500 neliömetrin lämpimän hallin kalusto- ja toimitilaksi niin sanotussa kakkosvaiheessa. Halli on kokonaan valmis joulukuussa.

Musiikki yhdisti työksi asti

Ylämyllyllä asuvat Nina Kari ja Harri Piiroinen tutustuivat toisiinsa muutama vuosi sitten lauluharrastuksessa. Nykyisin pariskunnan keikkailun taustalla on Oikea Valinta -niminen yritys.

Myrskytuhojen korjaamiseen varauduttu

Lumimyrsky on jo kolkuttelemassa Pohjois-Karjalan kulmia. Tuulisin vaihe ajoittuu keskiviikkoiltaan ja torstain vastaiseen yöhön, jolloin maan keskiosassa puuskat voivat yltää jopa 25 metriin sekunnissa, tiedottaa Ilmatieteen laitos.

Elävä kuva iski jo 1950-luvulla Veikko Salliseen – Sallila ja sen aarteet vilahtelevat valkokankaalla

Veikko Sallinen on tallettanut elämää filmeille, muistikorteille ja kännyköihin jo kahdeksalla eri vuosikymmenellä. Sallinen ja useat hänen aarteistaan ovat päässeet myös linssin toiselle puolelle.

Viinijärven koulun supistetut suunnitelmat julki – Liikuntasalia kutistettu ja kuntosali kumitettu

Viinijärven koulun rakentamiseen ja peruskorjaukseen tähtäävät suunnitelmat on viilattu tasolle, jonka pitäisi mahtua valtuuston asettamaan 8,25 miljoonan euron raamiin. Viime kevään 10,5 miljoonan euron suunnitelmaa on saatu edullisemmaksi neliöitä ja kuutioita vähentämällä, tiloja järkeistämällä ja varustetasoa madaltamalla.

Aikuinen, aseta rajat ja ole läsnä rajojen kanssa kipuilevalle nuorelle

Useiden eri alojen ammattilaisista koostuva nuorten ohjaus- ja palveluverkosto Liperin ”Pave” on erittäin huolissaan tietyn pienen joukon käytöksen radikalisoitumisesta. Jos on aikuisuutta kohti menevillä lapsilla aina ollut haasteita noudattaa aikuisten luomia sääntöjä, joka kymmenennelle nuorelle aikuisten sanalla ei ole enää mitään merkitystä.

Eronen tekee musiikkia itselle tärkeistä runoista

Muusikko, kirjailija ja kuvataiteilija Virpi Erosen viimeisin teos tai paremminkin teoskokoelma julkaistaan ensi torstaina muun muassa Spotifyssa. Eronen on tehnyt sävellykset ja sovitukset kolmeen pieksämäkeläisen kirjailijan Aki Luostarisen runoon.

Välittäviä boomereita

KOLUMNI Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Viikon teema on lapsen oikeus oppimiseen. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Myös nuori, joka osoittaa tahtovansa itsenäistyä ja ottaa siksi etäisyyttä vanhempaan ja muihin aikuisiin elämässään. Nuori opettelee ottamaan vastuuta, toimimaan ihmisten kanssa, hoitamaan asioitaan ja olemaan osa yhteiskuntaa.

Kaksi aloitetta Viinijärveltä

Elinympäristölautakunta päätti kuntalaisaloitteen pohjalta parantaa liikenneturvallisuutta Viinijärvellä Pehkolantien leikkipuiston kohdalla.

Isä ja tyttäret lähtivät yhdessä nuokkarille

Helmiina, Iida ja Toni Mehto olivat ensimmäisen tunnin aikana ainoat tyttäret ja isä -pari, joka oli lähtenyt yhdessä perheiden nuokkariin Viinijärven nuokkarille. Tapahtumaa järjestämässä olleet Viinijärven nuokkarin vapaa-aikaohjaaja Mikael McKeough ja perheohjaaja Kati Mäkisalo kohtaamispaikka Kodalta toivoivat seuraavalla kerralla lisää vanhempia paikalle. 

Lapsiperheillä riitti askarreltavaa

MLL:n Liperin yhdistys ja Karelia-ammattikorkeakoulun varhaiskasvatuksen sosionomeiksi opiskelevat järjestivät MLL:n päiväkodissa Jyrissä perheiden tapahtuman lauantaina. Teeman nimenä oli Luova lauantai, joka piti sisällään runsaasti erilaista tekemistä lapsille ja perheille.

Kunnanjohtaja Pellervo Hämäläisen palkasta sovittu

Liperin uuden kunnanjohtajan Pellervo Hämäläisen kanssa neuvoteltu johtajasopimus hyväksyttiin kunnanhallituksen kokouksessa maanantaina.

Säästöä keskushallinnon järjestelyistä 100 000 euroa

Kun Liperin kunnan talousjohtaja Pellervo Hämäläinen valittiin kunnanjohtajaksi, on kunnassa lähdetty vaikean taloustilanteen vuoksi miettimään keskushallinnon virkarakennetta. Muutosta vauhdittaa nykyisen hallintopäällikön jääminen lomille ensi keväänä ja eläkkeelle vuoden 2025 lopulla.

Siun soten tarjonta kiinnosti ikäihmisiä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eli tuttavallisemmin Siun soten ikäihmisille suunnatut palvelut kiinnostivat iäkkäämpiä liperiläisiä marraskuisena tiistaina. Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -teemapäivä veti kymmeniä osanottajia terveyskeskukseen kirkonkylälle ja seurakuntatalolle Ylämyllylle. 

Ensi vuosi olisi niukasti ylijäämäinen Rääkkylässä

Rääkkylän kunnanhallitus esittää valtuustolle tämän vuoden talousarvioon muutoksina 68 000 euron vähennyksen toimintatuloista sekä noin 129 000 euron lisäyksen toimintakuluihin. Lisäksi verotuloihin tulee lisäystä hieman 139 000 euroa.