Vertaisryhmän paras puoli on, että ihmiset kertovat toisilleen parhaat vinkit. Liperin omaishoitajia kokoontuu noin kerran kuukaudessa Veturi-nimiseen vertaisryhmään.
Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen lupasi Viinijärven alueen palvelumuutoksista kertovassa keskustelutilaisuudessa, että Viinijärvellä säilytetään tavalla tai toisella näytteenottopalvelut.
Siikasalmella asuva suomalaistunut ukrainalainen, taiteilija Oleg Tchoumak viihtyy Liperissä, jonka avarat pellot muistuttavat häntä Ukrainasta. Tchoumak maalaa joka päivä, ja aamulla siihen on paras valo.
Ylämyllyn Välikankaalla maailman merien satamiin nostureita ja materiaalinkäsittelykoneita valmistava Mantsinen avaa tehtaansa ovet yleisölle lauantaina. Erityisesti lapsiperheille suunnatussa tapahtumassa kävijät pääsevät seikkailulle tuotantotiloihin.
Leipäpäivällä on Liperissä yli vuosikymmenen mittaiset perinteet. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin syyskuussa 2004 – olkoonkin, että rukiin tuoksuista juhlaa pidetään yleisesti leipämessujen jälkeläisenä.
Ensi viikolla vietettävään Leipäpäivä-tapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua myyjäksi. Näytteilleasettajia tiedossa on jo noin 75.
Marjat kuuluu nauttia marjoina, sanoo Paula Ryhänen. Siksipä Ryhästen Leppälahden mökin pakastin täyttyy joka vuosi lukuisista eri marjoista. Parhaillaan kypsyviä puolukoita siellä lepää määrällisesti eniten.
Nappaa käteistä taskuun lähipäivien ajaksi. Tänään torstaina alkava Nälkäpäivä-keräys täyttää kattilat hernekeitolla ja tuo turuille ja toreille lipaskerääjiä. Tiistaina Ylämyllyn SPR:n osasto otti tempaukseen varaslähdön.
Perheyrityksen hallinnosta vastaava Minna Kurvinen kokee, että eletty elämä ja hyvinvoinnin saralta saadut opit ovat tehneet hänestä juuri sellaisen kuin hän nyt on.
Konttilanhovissa kisailtiin keskiviikkona syysolympialaisissa palvelukeskus Konttilanhovin ja palvelutalo Penttilänpihan asukkaiden ja vähän henkilökunnankin kesken. Taisto oli tuimaa, ja joka lajissa löydettiin voittajat. Joskin kaikki palkittiin osanottajamitaleilla.